Yleinen 14.11.2011

Kuivan ihon pelastus

Teksti: Anna.fi
Tulin laittamaan pienen vinkin tänne, jonka ainakin itse toteutan noin kerran viikossa näin syksyisin ja talvisin. Oma ihoni on muuten melko normaali, mutta nenäni on toivoton. Nenäni iho on niin kuiva, että se liuskoittuu ja hilseilee, eikä siihen ole tähän mennessä auttanut mikään muu kuin tämä.. Ensin tuotteet, joita tähän käytän..

Lumenen tuotteet saatu Lumenelta ja Nivea ostettu.

Ensin kuorin ihoni tuolla kirkastavalla naamiolla/kuorinnalla. Tuo on monitoimituote, joka käy rasvaisemmalla iholla naamioksi ja kuivemmalla iholla kuorinnaksi, kätevää eikös!?. Kuorinnan jälkeen kuivaan ihoni ja sen jälkeen lisään tuota ravitsevaa tehohoitoa. Lumenen  edustaja sanoi, että tuo tehohoito toimii mitä parhaiten kasvonaamion alla, ja sen olen myös itse todennut hyväksi vinkiksi. Eli ensin tehohoitoa ja sitten rauhoittavaa kosteusnaamiota. Purkissa lukee, että noin 15 minuuttia riittää, mutta minä saatan pitää sitä tunninkin ja katsoa esimerkiksi jonkun ohjelman sen vaikutusaikana. Loput naamiot pyyhin pois yleensä kosteuttavaan kasvoveteen kostutetulla vanulapulla ja sen jälkeen lisään vielä kerroksen nivean klassikkorasvaa. Seuraavana päivänä iho on kuin vauvan peppu eikä nenäkään hilseile muutamaan päivään. 🙂