elämä 8.7.2017

Kulttuurieroista ja kotiutumisesta uuteen maahan

Teksti: Xenia

Desktop185

Mikään spesialisti en tietenkään ole, mutta tässä on nyt 4.5 vuotta takana elämää brittimiehen kanssa, joten jotain voin minäkin asiaan sanoa. Mieheni muutti Suomeen 4 vuotta sitten, nyt jälkikäteen ajateltuna tosi nopeasti, mutta se tuntui todella oikealta ja ainoalta hyvältä vaihtoehdolta.

Kovinkaan monessa asiassa en ole kokenut kulttuurieroja Suomen ja Brittien välillä. Toki ravintolakulttuuri on siellä paljon enemmän vallalla kuin Suomessa (ja voi miten rakastankaan sitä kun voi mennä lähipubiin herkulliselle ruoalle ja lasilliselle vaikka lasten kanssa) ja koulujärjestelmä melko poikkeava meidän järjestelmästä. Terveydenhuolto kuitenkin toimii ihan järkevästi, vaikka pakko sanoa, että mä kyllä luotan meidän julkisen puolen terveydenhuoltoon todella paljon ja jo pelkästään viimeisen kahden viikon aikana kokenut pelkkää hyvää niin synnytyksen kuin terveyskeskustoiminnan parissa. Lisäksi yksi suuri ero on tietenkin ihmismäärä, joka Briteissä on Suomeen verrattuna yli 10 kertainen, vaikka itse maa pinta-alaltaan onkin Suomea pienempi.

Me ollaan monesti puhuttu siitä, haluttaisiinko asua joskus vielä Briteissä. Yllättävää kyllä, mieheni on tässä asiassa enemmän sillä kannalla että ei kuin minä. Mitään hinkua mulla ei ole Britteihin muuttaa, mutten myöskään poissulje sitä vaihtoehtoa.

Jos esimerkiksi sijoitusasuntotoimintamme lähtisi etenemään tosi hyvin, olisi verotuksellisesti järkevämpää asua Enkuissa jossa voit ostaa ja kunnostaa ja myydä just niin monta omaa asuntoa kuin haluat versus Suomen järjestelmä, jossa kolmas asunto menisi ainakin ennakkopäätösten perusteella jo verolle. Toki tässä on sit sekin fakta, että sillä rahalla millä täällä saa kauniin ja ihanan omakotitalon et saa juuri mitään Enkuista jos haluat asua kohtuu lähellä pääkaupunkia (joka tietysti meille olisi looginen vaihtoehto kun suku on siellä). Samalla rahalla saa siis vähemmän sieltä, mutta toisaalta taloudellisen tilanteen kasvattaminen on siellä helpompaa jos valmista pääomaa on. Nää nyt vain tällaisina taloudellisina juttuina. Yleisesti ottaen olen kuitenkin sitä mieltä, että yleisarki on täällä aivan todella laadukasta kaikin puolin kun otetaan huomioon se, miten kaikki pelaa.

Kuten sanottu, mulle henkilökohtaisesti ei olisi mikään ongelma vielä joskus asua Enkuissa. Mä tykkään maasta ja kulttuurista paljon ja tiedän että sieltä lentää Suomeen nopeasti. Toki tiedostan senkin asian, että lapsien kannalta pysyvyys on tärkeää, joten en nyt huvin vuoksi lähtisi vaihtamaan rakasta kotimaata toiseen, siihen pitäisi siis olla joku hyvä syy ja tässä mielessä me taidetaankin miehen kanssa olla hyvinkin samoilla linjoilla.

Maan vaihtaminen ei kuitenkaan ole koskaan helppoa, eikä ole muuten kaupunginkaan vaihtaminen. Mieheni kanssa juttelin juuri jonkun aikaa sitten siitä miten hän kokee tilanteensa nyt neljän vuoden jälkeen ja hän sanoi, että tuntuu siltä, että tämä on koti. On perhe, omia ystäviä, omaa tekemistä, oma yritys ja niin edelleen, siinä missä Enkuissa asuessaan ei ollut asettunut paikoilleen juuri lainkaan. Samaan syssyyn puhuimme kuitenkin siitä, ettei tämä helppoa ole ollut missään tapauksessa. Maan vaihto ja lapsen syntymä melko päällekkäin saisi kenet tahansa mietteliääksi ja puhuimmekin siitä kuinka välillä alussa tuntui todella vaikealta. Kieli oli vaikea, töitä oli vaikeampi löytää, ei ollut vielä ystäviä ja niin pois päin. Mutta ajan kanssa nämäkin asiat lähtivät lutviutumaan ja siitä olemme molemmat erittäin onnellisia ja kiitollisia!<3

Olen monesti alleviivannut sitä, kuinka suuret elämänmuutokset ovat niitä suurimpia kasvun paikkoja myös parisuhteessa. Oli kyseessä sit vanhemmaksi tulo, kaupungin tai maan vaihto tai muut vastaavat asiat. Palkitsevimpia asioita eivätkään taida olla ne helpoimmat ja yksinkertaisimmat jutut mitä elämässä on!<3

Nyt syyskuussa matkataan viikoksi tuttuihin Enkkumaisemiin mieheni serkun häihin ja toki samalla nauttimaan myös Englannin perheen seurasta. Odotan kyllä innolla, viime kerrasta onkin jo aikaa!

linkit kaupallisia linkkejä.

Kommentit (19)

Mä en usko etttei ole myyntivoittoveroa. Briteissa on paksu julkinen sektori ja veroja kerätään siinä kuin täälläkin.

Teidän tarina on kyllä todella kiehtova, mahtavaa että kaikki meni lopulta näin hienosti ja miehesi on sopeutunut näinkin hyvin tänne! Vaikka pakko sanoa että alussa ihmettelin näin nopeita siirtoja, mutta jokainen tekee niin kuin parhaakseen näkee! Ja samalla rohkaiset muitakin esimerikilläsi! Hassua kun mietin juuri tänään että Xenia on ollut miehensä kanssa jo 4,5v ja sitten tuli tää postaus!!?

Itse seurustelin nuorempana melkein 6v eikä suunniteltu perheen perustamista jne, suhde vaan junnasi paikoillaan ja lopulta ymmärrrettiin erota kun se oli vaan muuttunut ystävyydeksi. Eron jälkeen meni vuosi ja löysin miehen kenen kanssa kaikki tuntuu oikealta ja näin vajaan vuoden seurustelun jälkeen suunnitellaan yhteisen talon ostamista ja perheen perustamista! Ihanaa kun elämä voi muuttua näinkin nopeasti paljon parempaan!

Mielenkiintoinen postaus! Onko miehesi oppinut puhumaan yhtään suomea vai hoitaako edelleen kaiken vain englanniksi? 🙂

Hyvin usein kyllä hoitelee asioitaa ainakin puolittain suomeksi, jos vain vastaanottaja siihen suostuu, me suomalaiset kun olemme aika kovia puhumaan englantia ja tilanteen salliessa vaihdamme lähes automaattisesti kieltä vaikka periaatteessa oppimisen kannalta se onkin huonoin juttu! 🙂

Oisko sulla antaa mitään vinkkejä tohon sopeutumiseen ja omien kavereiden löytämiseen? Jenkkimieheni on asunut nyt vuoden Suomessa, mutta kieli ja kavereiden löytäminen tuntuu olevan haastavaa. Työt ja koulut kaikki englanniksi, ja mun kaverit suomenkielisiä (vaikka osaavatkin englantia, niin porukassa kieli kääntyy suomeen, ja toinen kokee olonsa ulkopuoliseksi eikä koe omaksuvansa kieltä kun puhutaan niin nopeasti).

Jos ystäväsi kerran puhuvat englantia, olisiko mahdollista puhua sitä yhteisesti miehesi läsnäollessa? Se olisi luultavasti heillekin loistava tilaisuus harjoittaa suullista taitoa ja loisi paremmin tunnetta yhteenkuuluvuudesta. Ajan myötä miehesi kielitaito varmasti kehittyy, jolloin suomen osuutta voisi varmasti lisätä keskustelussa. Tätä voisi ajatella myös kohteliaisuuden kannalta, asia jossa meillä suomalaisilla on vielä paljon petrattavaa. Myös omassa lähipiirissä Suomeen muuttaneita mm. Australiasta, jotka kokevat ulkopuolisuutta kielen takia. Itse pyrin puhumaan heidän kanssaan englantia, vaikka seurassa olisikin muita suomalaisia.

Tarkoitus onkin puhua englantia aina porukassa, mutta syystä tai toisesta se ei käytönnössä toimi, ainakaan kun vietetään pidempää aikaa yhdessä. Suomalaisilla kun taitaa olla ongelmana se, ettei vierasta kieltä uskalleta puhua tai ei jakseta nähdä vaivaa, kun suomeksi asiat saa sanottua helpommin ja nopeammin. Välillä itseäni pöyristyttää läheistenkin kavereiden käytös, jos kieli vaihtuu suomeen jatkuvasti pienessäkin porukassa. Mielestäni tosi epäkunnioittavaa ja juurikin epäkohteliasta. Toki ymmärrän, että vieras kieli voi tuntua hankalalta enkä voikkaan ketään velvoittaa puhumaan englantia. Siitä se ongelma muodostuukin:/ Mieheni on myös yrittänyt harrastaa hänelle tuttua harrastusta Suomessa, mutta siellä tuli vastaan sama kieliongelma. Pitäisi yrittää löytää jotain englanninkielisiä harrasteryhmiä, joskin tuntuu, ettei sellaisia ole hirveästi. Suomen kielen harjoitukset jatkuvat kotona ja yliopistolla:) Minua kiinnostaisi Xenia tietää, missä miehesi on oppinut suomen kielen. Kursseilla, kirjoista tms. vai vain puhumalla?

Näitä kokemuksia on kyllä ihana lukea <3 Suunnitteilla muutto UKsta Suomeen oman brittipoikaystävän kanssa ja just näiden positiivisien kommenttien kuuleminen helpottaa sitä huolta sopeutumiseen liittyviin ongelmiin. Ei varmasti ole helppoa mutta ei sentään mahdotontakaan, mahtavaa että teillä on mennyt putkeen 🙂 Onnea uudesta tulokkaasta ja ihanaa loppukesää!

Me asutaan maassa, joka ei ole kummankaan kotimaa. Tämä tarkoittaa sopeutumista ja uuteen maahan kotiutumista molemmille. Tulevaisuus tosin on vielä aivan auki: pysyäkö Amsterdamissa, muuttaako takaisin Englantiin tai Kanadaan? Suomi ei tarjoa meille oikein mitään, mutta miehen kotimaahan palaaminen on edelleen potentiaalinen vaihtoehto, erityisesti siinä vaiheessa kun lapset tulevat ajankohtaiseksi. Innolla ja jännityksellä jäädään odottelemaan ja katsomaan mihin elämä meidät vielä vie!

Kiva olis lukea tarkemmin miehesi suomenkielen oppimisesta ja miten tyttärellenne puhutte (lähinnä puhuuko mies enkkua ja sä suomea tms) 🙂

Englannissa asuvana, haluaisin sanoa, etta pohjoismaiseen terveydenhuoltoon ja koulutusjarjestelmaan tottuneena, elama Englannissa voi olla suuri jarkytys. Kun verotus, esimerkiksi asuntojen myynnissa, voi olla kevytta, julkinen sektori karsii tietty kroonisesta rahapulasta.

Hyvia kouluja ja laakareita loytyy, mutta lahinna vain yksityiselta puolen. Jos haluaa elaa ”suomenveroista” elamaa, taytyy olla valmis sijoittamaan lasten terveydenhuoltoon ja koulutukseen useita tuhansia vuodessa, enka viittaa ainoastaan yliopistomaksuihin. Lisaksi paivahoito maksaa moninkerroin Suomeen verrattuna, joten useinmiten aidit eivat ole kokopaivatoissa.

Koulutustaso on yleensa alempi, joten paivakodeissa ja kouluissa standardit on ihan erit. Myos asumisen standardit ovat alhaisia, ja monet asuu asunnoissa, joissa ei riittavaa lammoneristysta tai lammitysta.

Viihde-elama on tietty vilkkaampaa ja ihmiset sosiaalisempia kuin Suomessa.

Totta muuten tuo yksityinen/julkinen jaottelu. Sen ehkä koen kaikein vaikeimpana itselleni!

Itse Irlantiin 9 vuotta sitten muuttaneena voin kyllä kompata tota omien kavereiden ja työn yms tärkeyttä! Töitä voi toki olla vaikea saada jos ei puhu paikallista kieltä, tosin sekin varmasti alakohtaista. Kavereita itse olen löytänyt harrastusten ja töiden kautta (vinkkinä yllä kommentoineelle). Huomasin, että pitää itse olla aktiivinen ja hakeutua esim harrastuksiin tai muuhun itseä kiinnostavaan toimintaan ja sieltä niitä kavereita yleensä löytyy.

Omassa tilanteessa varmasti helpotti myös se, että osaan paikallista kieltä ja mies on irlantilainen. Olen monesti miettinyt kuinka hankalaa olisi mun miehelle sopeutua Suomeen jos sinne joskus muutettaisiin. Meinaan vaikka kieltä puhuinkin jo alusta asti niin kyllä sitä silloin tällöin itsensä hieman ulkopuoliseksi alussa tunsi kun ei tietenkään kaikkia paikallisia juttuja tiennyt tai ymmärtänyt. Mietin et jos ympärillä vielä pälätettäis päivästä toiseen jotain ihan hepreaa niin vois se aika yksinäiseltä tuntua.

Ne paikalliset tavat ja ns. sisäpiirijutut on kanssa sellasia et niiden oppimiseen ja ymmärtämiseen menee vuosia. En voi vieläkään sanoa et ihan täysin ymmärtäisin kaikki irkkulaiset erikoisuudet vaikken myöskään sanoisi että mikään kauhee kulttuuriero olis Suomeen verrattuna. Paljon on kuitenkin sellasia asioita mitä ymmärtää vasta kun on vuosia uudessa maassa asunut. Ja joskus sitä voi tuntea itsensä siitä syystä vähän ulkopuoliseksi. Asiaa helpottaa mulla ainakin se, että on paljon kavereita eri maista, osa irkkuja mut myös Meksikosta, Espanjasta, Puolasta jne. Ei tunne itseään ainoaksi ulkkariksi 😉 mut kyllä siinä rehellisesti sanottuna meni varmaan 5+ vuotta ennenkuin tuntui siltä etten ole vierailemassa! Sorry tästä tuli nyt romaani… Tsemppiä kaikille ”ulkkareille” uudessa maassa!

Moikka! Oon pitkään seurannut blogiasi, mutta vasta viime hetkillä olen löytänyt yhden kohdan josta olen halunnut kysyä: miten teillä sujui hyvin erilaisten koulutustaustojen (oletan ainakin) yhdistäminen? Itselle on nimittäin sattumoisin käynyt hiljattain niin, että Aallon kauppatieteiden maisteri meni ihastumaan (ja kai rakastumaan) Brittiin jolla on aika simppeli rakennusmiehen tausta. Kemiat kohtaa kyllä ihan täysin, mutta tunnistan itse että taustamme ovat ns. vaarallisen erilaiset, ainakin jos sitä ei osaa etukäteen hyväksyä. Ehkä olen liian kuplassa jossa kaikki ystäväni pariutuvat vähintään toisen maisterin kanssa (olkoot sitten teekkari, lakimies tai muu vastaava), mutta toki tämä mietityttää että mitenköhän pidemmän päälle sujuu.

Mulle henkilökohtaisesti ei ole mikään ongelma se, että mieheni ei ole korkeakoulutettu, enemmän katson sit sitä minkälainen hän yleensä on, miten hän asioita näkee jne. Hänelle ammattinsa on intohimo, jota toivoisin itsekin kokevani omaa alaani kohtaan. 🙂

Tosi kiva kuulla 🙂 Itsekään en koe tätä mitenkään ongelmana, ja kuvittelen näin vanhemmiten kolmeakymppiä lähestyessä tajunneeni että enemmän se on tyypistä ja persoonasta kiinni kun mistään muusta, ja tähän mennessä kaikki on kyllä sujunut ihan mahtavasti. Pakko silti myöntää että sitä vielä tässä alun epävarmuudessa alkaa miettimään juttuja vähän liiankin tarkkaan (ja miettimään että sumentaako nää vaaleanpunaiset lasit liikaa tiettyjä juttuja). Mutta pitäisi kai vaan luottaa siihen fiilikseen 🙂 Ihanaa vauva-aikaa sinne!

Sanoisin että anna mennä vaan, näin se menee, tärkeintä on miten ihmiskemiat sopii yhteen ja se yhteenkuuluvuuden fiilis mikä tulee! Millään korkeakoulupapereilla ei ole mitään merkitystä, itse perus opistotaustalla 2 maisterin kanssa seurustellut eikä arkielämässä ole ollut mitään ongelmia, mieheni on kuvaillut mua fiksuksi ja järkeväksi, vaikken jotain nippelitietoja tiedäkään, arkielämässä näillä ei ole mitään merkitystä. Olen huomannut että se koulutus ja maalaisjärki sekä hyvät käytöstavat ja tunneäly ei aina kulje käsi kädessä. Olen tavannut korkeastikoulutettuja ihmisiä jotka on niin itseään täynnä ja kuvittelee olevansa jotenkin parempia ja jopa tuonut tämän pointin esille, mikä on aivan pöyristyttävää ja ei voi muuta kuin nauraa 🙂 Iän myötä onneksi suurimmalle osalle meistä kuitenkin tulee sitä järkeä päähän ja tajuaa mikä on tärkeintä elämässä.

Mikä teidän kotikieli muuten on? Puhuuko äiti lapsille suomea ja isä englantia, mitä vanhemmat keskenään?

Minä puhun suomea ja mieheni englantia ja keskenämme englantia! 🙂

Mä en usko etttei ole myyntivoittoveroa. Briteissa on paksu julkinen sektori ja veroja kerätään siinä kuin täälläkin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *