Yleinen

Kuntoilua ja unelmaostos

7.2.2012 Teksti: Anna.fi
Päädyin sit tänään Motivukselle ja vedin ekan treenin, vitsi miten kivalta tuntuikaan saada vähän vaihtelevaa treeniä. 🙂 Oli kiva huomata, ettei ne lihakset ole kadonnut, vaikka enemmän on tullut vedettyä  kotitreeniä viimeisen puolen vuoden aikana. Annoin J:lle vapaat kädet vähän neuvoa mulle erilaisia ohjelmia ja illan ajattelinkin viettää bodybuilding.com sivustolta. Sivustolta löytyy siis paljon muutakin kuin nimensä mukaisesti kehonrakennusta, joten käykääpäs ihmettelemässä. Omat tavoitteeni liittyvät rasvanpolttoon ja siihen, että lihas piirtyisi vähän kauniimmin esiin. Tässä onkin sopivasti nelisen kuukautta ennen kesän alkua, joten eiköhän tässä päästä siihen kesäkuntoon 2012. ;D Tarkoituksena on pitää myös ruokavalio monipuolisena ja J jo tuossa opastelikin sitä, miten esimerkiksi hiilarit pitäisi jakaa päivälle. Mä kyselin siinä samalla hiilarin tärkeydestä treeniä ajatellen ja J:n mukaan hyvät hiilarit on erinomaisen tärkeitä kuntosaliharjoittelun ohessa. Tämän kyllä allekirjoitan sillä kokemukseni mukaan paras treeni syntyy kun on myös hiilaria energianlähteenä. Myös proteiinin laatuun ajattelin kiinnittää huomiota, vaikka itse en niistä hölkäsen pöläystä ymmärräkään. Onneksi J on näissä jutuissa mestari, eli apu löytyy läheltä. 😀 Mutta, palaillaan tämän proggiksen kera myöhemminkin. 🙂

Tehtiin tänään maailman helpointa ruokaa: kanasuikaleita ja pakastewokkivihanneksia..

Ja sitten jotain, jonka vuoksi odotan kevättä taas entistä enemmän… ;D

Jeps, nyt on mulla sitten musta, klassinen burberryn trenssi. Se istuu päälle täydellisesti ja on ajattomuutensa ja klassisuutensa vuoksi varmasti tämän kevään paras ostos. Kuvailen sitä päällä tällä viikolla niin näette tän mun hypetyksen aiheen. ;D happyhappy!! 😀

Ihanat illanjatkot sinne! Onkos muilla minkälaisia kesäkuntoon suunnitelmia?!

ps. Muistetaan sit, että tehdään kaikki kesäkuntoon ohjelmat terveellisesti ja oman hyvinvoinnin tähden! <3