Xenia's day

Kuulumiset

Teksti: Xenia

Meikäläisen kädet tärisee ihan mukavasti aamun pienen urakan jäljiltä. Lähdin viemään lapsia hoitoon ennen ysiä ja siinä alamäessä huomasin, että naapureiden isovanhempi oli jumissa pihatien alussa, silleen että joku olisi voinut hyvinkin ajaa hänen peräänsä jos olisi ajanut kovaa siinä isoa tietä.  Ei siinä muu kuin autosta ulos ja auttamaan samalla kun poika huusi takapenkillä kuin hyeena. Siistin siinä samalla vähän mäkeä, että pääsisin kotiin kun olen lapset viennyt, mutta arvaatte varmaan, että ei se ylöstulo oikein onnistunutkaan. Luisuin siinä kuin mikäkin ja päädyin siihen about 1.5 metriä korkeaan penkkaan. Arvaatte varmaan että siitä ei paljon liikuttu enää. 😀 Yritin tunkea kuulkaa varmaan puoli tuntia hiekkaa sinne eturenkaiden alle ja muutenkin siistiä renkaiden edestä lunta pois, mutta eihän tuo octavia mihinkään liikkunut. Oli muuten vika kerta kun meillä on joku muu kuin neliveto. 😀

Luovutin siinä soitin isäni apuun. Totesin, että tuo lapioitava vuori on liian suuri minun yksin hoidettavaksi sillä ainut keino saada auto pois oli kaivaa sivulta ja takaa reitti sitä varten. Hieno homma, mutta kun se lumi painaa tonnin ja sitä on jo valmiiksi siinä se puolitoistametriä alkaa jossain vaiheessa jo into vähän lopahtaa. Ei auttanut muu kuin hakea rautakanget käyttöön ja sillä hakata jään palasiksi pakkautunutta lunta ja käytännössä ottaa asfaltti esiin koko matkalta. Kirosin omakotitaloasumisen maan rakoon ja olin jo pistämässä tätä kotia myyntiin. 😀

Sisään pääsin 2,5 h urakan aloittamisesta ja kädet tärisee oikeasti edelleen. Kaikkein huvittavinta oli kuitenkin se, että onnistuin vielä leikkaamaan peukun päästä mukavan viipaleen pois ruokaa tehdessä. Eilen leikkasin puolestaan saman käden etusormea miehen oltua niin kunnollinen ja teroitettua kaikki veitset oikein – no veitsenteräviksi.

Lähetin miehelle viestin, että taitaa parempi olla, etten oikeastaan liiku tänään enää mihinkään, sillä todennäköisesti lunta putoaisi jostain katolta päähän tai kaatuisin villasukkieni kanssa ihan tasaisella maalla ja murtaisin tyyliin ranteeni. 😀 Oikea epäonnen alkupäivä siis, mutta tää on niin tragikoomista, ettei voi kuin nauraa. Etenkin kun katsoin säätiedotuksia ja tajusin, että lunta tulee taas huomenna. Vedän takaisin jokaisen sanani siitä, että rakastan talvea. Mä haluan kesän samperi!:D

Sellainen aamu siis tänään. Ilmeisesti energiaa on tullut jonkun verran vedettyä, sillä nälkä on taas vaikka juuri söin.. Odotan muuten kauhulla sitä, minkälaisessa kunnossa mun selkä on huomenna. Yritin olla mahdollisimman tasapuolinen tuossa jääkalikoiden heittelyssä, joka on kyllä kaikkea muuta kuin ergonomista.

Viikonloppu oli muuten oikein onnistunut. Järkättiin dinnerit sekä lauantaina että sunnuntaina ja ollaan käytännössä kokattu varmaan 10 tuntia. Se on jotenkin vaan niin kivaa ja saatiin mieheni kanssa siinä samalla päähän, että meidän seuraavaan taloon tulee joku hieno ruokakomero mihin saa samalla myös sellaiset kodinkoneet, joita ei tule niin paljon käytettyä.  Sen ei tarvitse olla varsinaisesti komero vaan pieni erillinen huone, joka voisi olla sijainniltaan sellainen, että sinne näkisi keittiöstä, muttei esim olkkarista jos meillä avonainen tila tulisi. Tosin, täytynee rakentaa se kerrostalo ja hommata siihen talonmies, sain sen verran traumoja nyt. 😀

Jos jotain hyvää tästä täytyy hakea, niin eipähän ole tarttenut paljon kahvakuulaa heilutella. Äitimaa on pitänyt siitä huolen.

ps. En oikein keksinyt sopivaa kuvaa tähän. Ajattelin  että auto penkassa on vähän masentavaa materiaalia. Vaikka kyllä siitä tilanteesta kuvia tulikin otettua. Lähinnä sitä varten, jos homma ei olisi päätynyt hyvin ja olisi tarvinut ottaa yhteyttä vakuutukseen. Onneksi ei. 😀 Pieni poikamme suloisessa pyjamassaan sen sijaan muistuttaa siitä, että näitä sattuu ja tapahtuu, ei ole väliä!

Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

 

Lue myös

X