Xenia's day

Kuulumiset rv 30

Teksti: Xenia

Paino + n.10kg

verenpaine 90/60

sf mitta 25

Olotila: Pregnancy brain is here

Mä oikeasti mietin yksi päivä onko mulla varhainen dementia kunnes tajusin, että tästäkin on syyttäminen raskautta. Tuntuu, että ajatus karkaa ihan älytöntä vauhtia ja olen super hajamielinen ja unohtelen asioita, mitä en yleensä unohda. Monesti mietin, että miksi mä tulin tähän huoneeseen tai otan muistivihkoa esiin enkä enää muista, mitä mun piti kirjoittaa ylös. Tää on mulle ehkä se kaikkein epämiellyttävin osuus raskaudessa, mutta luojan kiitos ainakin se on mennyt viimeisen kahden kohdalla ohi sit kun on saanut taas eri tavalla nukuttua (eli varmaan joskus vuoden päästä. :D)

Olotila noin fyysisesti on kyllä hyvä. Painoa on tullut tasaisesti reilu 400g per viikko ja verenpaine on aina yhtä alhainen. Mitattiin se pariin otteeseen kun ekalla kerralla se oli jotain 87/58, mutta hyvin mä tällä voin. Mulla on aina ollut alhaiset paineet enkä koe mitenkään erityisen paljon huippausta. Keho taitaa kans tottua ja löytää sen oman ”normaalitilansa” ja mulle ne 120/90 paineet varmaan aiheuttaisi karmeat hikoilut.

On jotenkin hassua ajatelle, että tästä 10 viikkoa niin poika syntyikin parin päivän päästä. Myönnän lukeeni hieman raskauksien pituuksista, mutta faktahan se on, että ei niissä ole mitään kaavaa. Kun mua on jo kahden ekan kanssa raskauden pituuksien suhteen hemmoteltua piloille (syntyneet 40+0 ja 39+3), niin saletistihan tämä kolmas menee sit 42.viikolle. Se on kyllä silti sanottava, että mä olen sit kuitenkin aina tiennyt etukäteen sen kun on synnytys lähestymässä. En niinkään viikkoa etukäteen vaan yleensä edellisenä päivänä on ollut sellainen fiilis, että ensi yönä tulee lähtö. Sitä en kuitenkaan koskaan ole ääneen sanonut, koska sit ei varmastikaan tulisi lähtöä. 😀

Tää minityyppi on hyvin aktiivinen ja hengailee tällä hetkellä jotenkin puolittain poikittaisessa asennossa. Hikka tuntuu alavatsalla vasemmalla, peffaa punkee oikeelta ulos erittäin ikävän tuntuisesti ja potkut tuntuu jossain tuolla takana kylkiluiden sisäpuolella. Eilen illalla olin varma, että olin saamassa jotain hulluja sydämentykytyksiä kunnes ymmärsin, että se kumea kylkiluita tärisyttävä liike oli vain pieni tällä hetkellä noin 1.4 kiloinen vauva mahassani.

Samaan aikaan kun ymmärrän olevani jo hurjan pitkällä, huomaan silti käyväni vähän kärsimättömäksi. Vaikka fyysinen jaksaminen onkin vielä todella hyvällä tolalla ja olen jaksanut liikkua 4-5x viikko, on olo kömpelö ja huomaan alkavani miettimään innolla sitä kun saan kehon ihan vain itselleni. Välillä on nimittäin todella tukala olo ja tuo vauvan toistaiseksi poikittainen asento on hyvin epämukava etenkin istuessa kun tilaa ei samoissa määrin ole. Selällä makoilun on voinut unohtaa jo jonkun aikaa sitten kun happi ei tunnu kulkevan ja nyt alkaa se vaihe kun jokainen kääntyminen yöllä herättää minut. Onhan siinä aina otettava mukaan iso tyyny, joka on polvien välissä ja noh – onhan se muutenkin aina melkoista ähkimistä ja puhkimista. Mies välillä nauraakin hyväntahtoisesti sitä, miten pienistä toimistani saattaa kuulua kauhea ähinä, mutta samaan aikaan voin hyvin tehdä kahvakuulatreenin ilman mitään ongelmia. Kyllä sitä vaan on kummallinen olento.

Kolotuksia mulla on ollut nyt aina välillä – yleensä pitkän seisoskelun tai kävelyjen jälkeen. Nauratti kun mua pisti perjantaina kävelyllä ollessa kylkeen ja ajattelin tarkistaa, että appista, että menenkö muka niin lujaa. Vauhtina oli 5km/h, mikä on normia todella paljon hitaampaa ja siitä piti vielä hidastaa. Kilsa ennen kotia tuli ihan täysi stoppi ja löntystelin siitä varmaan 30 minuuttia kotiin kun vasenta nivusta vihloi. Tässä raskaudessa liitoskivut ovat ehdottomasti olleet ikävimmät ja tulevat esiin nimenomaan kävellessä. Siispä joudun lyhentämään lenkkejä rutkasti ja tekemään vaihtoehtoista liikuntaa. Tämä täysin ok kun katsoo tuota myrskyilmaa ulkona. 😀

Mä muuten tässä mietin yksi päivä sitä, että olin jotenkin koko ajan ajatellut, että vauvan syntyessähän on lähes kesä. Laskettuaika on kuitenkin ihan toukokuun alussa, eli silloin voi olla vielä hyvinkin kylmä. Päädyin siis hankkimaan hänelle untuvapussukan, joka toimii vaunuissa ja kaukalossa, siitä kun on iloa sit syksylläkin vielä ja ehkä myös kesällä jos on oikein kylmä. Sen lisäksi saan ystävältäni lainaan merinovillahaalarin, joten mitään muita ulkovaatteita pipoja ja hanskoja lukuun ottamatta en tarvitsekaan. Pipoja ja hanskoja kyllä, mutta niitä on tainnut säästyä jo edellisiltä!<3

Nyt mä olen myös miettinyt välillä iltaisin sitä, onko siellä mahassa poika vai tyttö. Osa mun mielihaluista on kuin suoraan viimeisestä raskaudesta, mutta toisaalta osa oireista on niin kuin ekasta. Mun hiukset ei esimerkiksi voi lainkaan niin hyvin kuin tokassa raskaudessa, vaan päinvastoin ne tuntuvat ja roikkuvat ohuina normaaliin verrattuna, aivan kuten ekassa raskaudessa. Toisaalta olen himoinnut paljon kirpeitä ja suolaisia juttuja, jotka viittaavaat oman kokemukseni perusteella poikaan ja pahoinvointiakin mulla oli ekan kerran tässä raskauden alussa – vaikkakin hyvin pienissä määrin.

Mieli seilaa siis täysin 50/50 sen välillä kumpi siellä on ja odotan innolla sitä hetkeä kun tämä selviää. Siitä tulee niin hienoa!<3 Nimet meillä on luultavasti valmiina. Pojalle nimi on ollut jo ennen raskautta, mutta tytön suhteen ollaan koettu vaikeammaksi tehdä päätöstä. On niin vaikea löytää sellaisia nimiä, jotka toimivat meidän sukunimeen, jotka on helppo lausua kaikilla kolmella kielellä (suomi, ruotsi, enkku) ja jotka ovat vielä toisiinsa sopivat ja tietyllä tavalla saman tyyliset. Lisäksi nimen antamisessa on aina se, ettei voi antaa sellaista nimeä, joka muistuttaa jostain ihmisestä, joka ei kenties ollut kauhean kiva tai mukava tai vaikkapa on jo ystäväpiirissä käytössä. Helpommin sanottu kuin tehty.

Nyt mun täytyy hoitaa muutama asia liittyen meidän asuntoprojektiin, sillä solmittiin eilen välittäjän kanssa soppari tuon asunnon myynnistä. Siellä on ihan viimesilaukset nyt meneillään ja kuvauspäivät sovittiin ensi kuun alkupuolelle. Deadline onkin hyvä tapa saada asioita aikaiseksi kun on pakko tehdä, ja on se kyllä kiva saadakin hoitoon ennen vauvan syntymää. Kolme vuotta sit ollaan tuo silloinen varasto ostettu, eli tässä menikin melkein tuplat siihen verrattuna mitä kuviteltiin. Museovirastot yms muut vanhaan kaupunkiin liittyvät kommellukset toivat varmaankin lisävuoden ja sen jälkeen projekti on edennyt sitä mukaa kun mies on muilta töiltään saanut sinne porukkaa paikan päälle. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo ja täytyy sanoa, että miniasunnot ovat kyllä upeat!<3

Kivaa alkavaa viikkoa teille kaikille!<3

 

Lue myös

X