Xenia's day

Lämmin asu ja sisustussekoiluita

Teksti: Anna.fi

Huomenta!! Olo on kuin puolikuolleella, jalkoja särkee ja selkä on romuna, mutta henkisesti olen energiaa täynnä. Lähdettiin eilen meidän ”pienille sisustusostoksille”. Tarkoituksena oli siis etsiä kaikki vaihtoehdot isommista huonekaluista ja tilailla niitä sitten kun ollaan tänään käyty varmistamassa mitat uudelta kämpältä. Yritän saada otettua edes jotain kuvia puhelimella teillekin, kameran linssi kun liian iso ottamaan sisäkuvia. Joka tapauksessa. Mentiin ensin käymään Porvoolaisen Sasu’s Playhousen varastomyynnissä, joka sattui juuri sopivasti tälle viikonlopulle. Tyyli on jotain Cobelloon ja Riviera Maisoniin viittaavaa, joten juuri sitä, mistä me pidämme. Varastomyynneissä on tarjolla pieniä vikoja sisältäviä tuotteita, mallikappaleita ja tuotteita, joita on valmistettu liikaa. Ensin käytiin kuolaamassa varsinaisessa liikkeessä, jossa nähtiin ihana sohvapöytä. Siinä oli ristiinmenevät valkoiset, puiset jalat, ja kaunis puinen, antiikkisen näköinen pinta. Hintaa tuolla kauneudella oli melkein 600€, joten mentiin vielä tuonne varastolle katsomaan josko sieltä löytyisi jotain kivaa. Ja arvatkaa mitä, me löydettiin sieltä sama pöytä, ilman mitään vikoja, ja hintaa oli 240€. Perkule kun oltiin tyytyväisiä tuon jälkeen, vaikka pöydän autoon tunkeminen näyttikin huvittavalta ja ei varmaan millään tavalla loogiselta. 😀 Sitten kodin kautta käymään Kuninkaanportin huonekalukaupoilla, josta löydettiinkin täydellinen, pehmoinen ja kaikin puolin silmääkin miellyttävä sohva. Hintaa tuolla kaunokaisella oli enemmän kuin mitä oltiin sohvaan budjetoitu, mutta vain juuri ja juuri, joten se on varmaan huomenissa tilattava. Käytiin nimittäin Ikeassa sen jälkeen eikä mikään sohva tuntunut enää miltään, ei ulkonäöllisesti, eikä varsinkaan  istuinmukavuutensa puolesta. Tosin sieltä sitten löytyi yhtä jos toista muutakin, joten ihan ”tyhjin käsin” ei tarvinut sieltä lähteä. 😀 Mä nään jo silmissäni äidin ilmeen kun he palaavat tänään kotiin mökiltään ja katsovat mun huoneeseen. Siellä on jättimäisiä ruukkuja täynnä joulupalloja ja jouluvaloja (piti jo kokeilla, että miltä näyttää, ja perkule kun se on hieno:D), on pöytää, kippoja ja kappoja, hyllyjä ja kehyksiä. On lamppuja, lyhtyjä ja kynttilöitä vaikka pieneksi kynttiläkaupaksi asti. Me saatiin jo hyvät naurut siitä ajatuksesta, että kiinteistönvälittäjä tulee tänään päästämään meidät sisään mittojen ottamista varten ja meillä olisi peräkärryllinen kamaa mukana. ”Moi, ei me vielä olla tätä maksettu, mutta päätettiin muuttaa tänään, ei se varmaan haittaa?!” S on perjantaina lähdössä kahdeksi päiväksi moikkaamaan perhettään Englantiin ja oli jo ihan kauhuissaan, että miltä meidän asunnossa näyttää siinä vaiheessa kun mut on jättänyt sinne viikonlopuksi ihan yksin. Hahaha, saan hyvät naurut jo ajatuksesta, mulla kun oli mielessä hoitaa vähän lisää ostoksia ensi lauantaina. 😀 Ainoa pieni miinus meidän ostoksissa tulee olemaan se, että sohva ei tulekaan ikean tavoin suoraan kotiin, vaan sitä joutuu odottamaan 3-4 viikkoa. Mut toisaalta voihan sitä istua vaikka lattialla tuon kaksi viikkoa jos sohva on sitten täysin mieleen ja vieläpä laadukasta ja kestävää materiaalia. Plussana siinä oli se, että kankaan saa itse pestyä, joka tulee varmaan olemaan aika arvokaskin ominaisuus meidän perheessä, vaikka ollaankin päätetty pysyä lujana sen suhteen, että koiruus ei tule sohvalle tai sänkyyn. 🙂 Joka tapauksessa, nyt ollaan sisustus mielessä paljon viisaampia ja tiedetään ainakin noin suurin piirtein mitä halutaan. takki: Burberry / huivi: Burberry / laukku: Chanel / saappaat: Zara / farkut: H&M / neule: Evechic (täältä) Kiitos muuten teille kaikille ihanista kommenteistanne, joita olette viikonlopun aikana kirjoitelleet. Heti kun pääsen illasta kotiin (hyvän netin äärelle!!!) aion ottaa aikani ja vastailla kaikkiin! Tällä netillä pelaaminen on kuin hakkaisi päätä seinään, joten tyydyn kirjoittamaan vain postaukset mamman luona ollessamme. Tänään joka tapauksessa kotiin, sillä huomenna on mun asunnon kaupantekotilaisuus. Koko ensi viikko näyttääkin aika hektiseltä, mutta toisaalta, viikko huipentuu siihen, että saadaan perjantaina avaimet käteen!!!!!<3 Lopullinen muutto sit vasta, riippuen muuttoavun aikatauluista, joko ei nyt mut sitä seuraavalla viikolla tai viikonloppuna. Pitääkin soittaa tästä veljelle tänään. 😀 Anyway, viikonloppu on ollut varsin tuottoisa asunnon sisustuksen suhteen, mutta köyhdyttävä lompakon suhteen. Toisaalta tämä on asia mihin mielellään pistää rahaa, vaikka haluankin säästää vauvaa varten koko ajan. Nyt valmistautumaan päivän menoihin. Ensin asunnolle, sitten ehkä K-rautaan katsastamaan maaleja ja sen jälkeen kotiin Helsinkiin. Kohta koti onkin sitten täällä, en malta odottaa! 🙂 Ihanaa ja rauhallista sunnuntaita kaikille! Nauttikaa aurinkoisesta säästä!! 🙂

Lue myös

X