äitiys

Lapsiarki ja ”vapauden menetys”?

8.10.2019 Teksti: Xenia

Vitsit, että tänään on jotenkin puolikuntoinen olo. Nukuin jotenkin tosi huonosti, näin tosi kummallisia unia ja aamulla olo oli kaikkea muuta kuin levännyt. Yllättävän hyvin olen kuitenkin saanut hommia tehtyä vaikka myönnän, että aika hitaalla tässä käydään.

Nyt mulle tuli mieleen muuten se, että en ole ollut pitkään aikaan flunssassa ja saisi kyllä mun puolesta pysyä poissa. Tosin kaikkihan sen tietää, että kun sitä nyt ajattelin vahingossa niin aivan varmasti iskee ihan lähiaikoina. Lapsetkin ovat olleet yllättävän terveinä tänä vuonna. Tyttö ei ole ollut kuumeessa en edes muista milloin viimeksi ja pojankin immuniteetti selkeästi on koko ajan parempi. Se eka vuosi tai ehkä vielä enemmän eka syksy päiväkodissa on kyllä melkoista sairastelukierrettä, mutta eipä sille mitään voi. Jokainen sairastettu tauti kasvattaa vastustuskykyä!<3

On muuten ollut hauska huomata kuinka monet bloggaajat ovat ottaneet kantaa syntyvyyden vähenemistä koskevaan keskusteluun. Minä kirjoitin asiasta viime viikolla ja sain valtavasti kommentteja ja nyt mulle tulikin mieleen se, että mielestäni hirveän montaa ihmistä johdetaan harhaan sillä, että vapaus olisi menetetty kun lapsen saa. Toki asioita pitää järjestellä aavistuksen enemmän, mutta kyllä asioita voi tehdä ihan samaan tapaan kuin ennenkin. Ei ehkä vauvan ensimmäisinä elinkuukausina, mutta eipä meistä varmaan kukaan ole siinä asemassa, että voisi sanoa olevansa kaikista asioista vapaa. On töitä, lemmikkejä jne, jotka vaativat osansa ja omaan korvaani tuo ”vapauden menetys” kuulostaa todella karulta ja kaikkea muuta kuin paikkaansapitävältä.

P9270111

Toki jokainen ihminen kokee asiat eri tavoin, mutta toivon, etten minä täällä ole koskaan valittanut lapsiarkea. Minä nimittäin ihan todella pidän siitä. Sairasteleva lapsi on ihana kainalokumppani ja häntä haluaa hoivata kaikin tavoin. Hän haluaa erityisen paljon läheisyyttä niinä hetkinä kun mun ”vapaus” on kaikkein eniten koetuksella, mutta eipä minua silloin mikään muu kiinnostakaan.

Omalla kohdallani voin sanoa sen, että rakastan matkustamista, mutten enää koe tarvetta siihen samoissa määrin kuin ennen lapsia. Prioriteetit muuttuvat ja ehkä juuri siksi en ole koskaan kokenut menettäväni mitään, mutta saavani sitäkin enemmän. Tottakai etenkin vauva-arki voi olla välillä fyysisesti uuvuttavaa, mutta samalla se on aivan ihanaa. Meillä on yksi hienosti nukkunut ja toinen hieman huonommin nukkunut tyyppi eikä mikään näistä muistoista herätä minussa huonoja fiiliksiä.

P9270078

mekko:H&M

takki: Zara

kengät: Bubbleroom

laukku: Fendi

aurinkolasit: Ray Ban

Toinen pelko mikä nousi esiin vastauksissa oli puolestaan yleinen turvallisuuden tunne. Tätä mä mietin itseasiassa aika paljonkin kun kaikki tilastot osoittavat meidän elävän kaikkien aikojen turvallisimmassa maailmassa. En tiedä liittyykö tämä siihen, että nykyajan uutisointi on niin tehokasta, että kaiken maailman kauheudet kantautuu kaikkien korviin? Minä olen kuitenkin hyvin vahvasti sitä mieltä, ettei mikään ole mielekästä jos pelko on koko ajan vahvasti läsnä. Pelko on kyllä hyvin tavallinen tunne, mutta mielestäni sille ei saisi antaa liikaa valtaa. Tottakai tulee tilanteita kun on mahdotonta olla pelkäämättä, mutta siis sanotaanko näin, että jos pelot ovat vain teorian asteella niin silloin niitä kannattaa yrittää työstää.

Mua kolahti tuossa noin vuosi sit todella pahasti ja pelot olivat niin suuresti läsnä, että jopa sairastuin ekaa kertaa pitkästä aikaa ihan kunnolla. Harkitsin silloin meneväni keskustelemaan asiasta jonkun kanssa, sillä en kerta kaikkiaan voinut elää niin, että sydäntä puristaa ja ahdistus valtaa mielen. Onnekseni olen ihmisenä sellainen, joka puhuu, puhuu ja puhuu jos pahalta tuntuu ja pikkuhiljaa tuonkin asian kanssa on opittu elämään, vaikka se välillä muistuttaa minua olemassaolollaan. Tässä haen sitä, että tulevaisuuteen kohdistuvan pelon voi hyväksyä ja sen kanssa voi oppia elämään, mutta mielestäni se ei saisi olla esteenä omilla unelmille.

Jos oikein antaisin peloilleni valtaa keksisin vaikka mitä. Lapsilleni voi käydä jotain, miehelleni voi käydä jotain, läheisilleni voi käydä jotain ja minullekin voi käydä jotain. Mikään ei tässä maailmassa ole itsestäänselvää, mutta aika tyhjältä tuntuisi jos en menisi sydäntä kuunnellen eteenpäin.

Mitä mietteitä nämä herättävät teissä? Työstättekö te teidän pelkoja, siten, että nei eivät ajatuksenkaan tasolla ahdista?

ps. Nyt mulla on vaatteiden hinnoittelu edessä. Varasin torstaille kirppiksen, eli ei parane laiskotella enää sen suhteen. Kyseessä Porvoon löytöpiste ja pöytä 172! 🙂

 

Lue myös

Suosittelemme