Yleinen 14.5.2012

Lauantai

Teksti: Anna.fi
Kovin montaa kuvaa ei tullut lauantaina otettua, mutta muutama kuitenkin. Olin siis Nooran ja Nooran siskon kanssa istumassa iltaa. Me todella istuttiin, sillä Bravuriassa me hengattiin 6 tuntia ja sitten painuttiin vielä Glödiin. Hassua miten erilaisista asioista sitä nykyisin viihteellä höpötetäänkään. Me kun aletaan aina viinilasillisen jälkeen pohtimaan kaikkia duunijuttuja, ja sitä mitä kaikkea hauskaa voidaankaan sillä saralla vielä tehdä. Nyt on kuulkaas monen monta juttua korvan takana; toivottavasti ne tulevat toteutumaan. 🙂

Aloitettiin ilta Bowssa, kun Noora laitteli vielä siskonsa hiukset juhlakuntoon, ja kyllä muuten tuli hienot! 🙂

Miten tunnistaa oma viinilasi: käytä jtn huulipunaa. 🙂

Bravuriasta onkin muodostunut meidän illanistujaispaikka; hyvää safkaa, jälkkäreitä (toi lakujätski on nam!), melko edullista viiniä (s-etukortilla), ja kaiken lisäksi puitteet on kunnossa ja paikka todella viihtyisä. 🙂

Viimonen kuva onkin Glödistä, jossa me viihdyttiinkin ihan kivan ajan. Sen jälkeen safkan kautta kotiin nukkumaan ja eilen oli kyllä melkoisen väsynyt. 🙂

Hah, käytiin tosiaan eilen syömässä se brunssi siinä kahdentoista pintaan, ja sen jälkeen söin seuraavan kerran kahdeksalta; niin täynnä olin. Eli jos miettii brunssin hintaa suhteutettuna siihen, miten nopeasti joudut taas syömään; sehän on lähes edullinen. 😀

Toivoin salaa, että tää hammas/poskikipu olisi mennyt yön aikana ohi, mutta ei. Nyt mun on vaikea avata tietyn rajan jälkeen suuta, ja tuntuu, että koko vasen puoli olisi pikkasen turvoksissa. Diagnisoin itselleni jo jonkun sortin tulehduksen sinne, kun se ei ole kokonaan puhjennut, lähinnä vain pieni terävä osa tulee ulos sivulta (?!?). Hoh, venaan vielä tän päivän; tää on kerran aikasemminkin oireillut, ja se meni ohi. Tuskinpa menee nyt, mutta hei, eikös monet muutkin välttele kaikkia lääkäreitä aina viimeiseen asti!? 🙂

Nonni, nyt menen kyllä syömään; mulla on oikea suden nälkä. Tänään ohjelmassa ainakin saleilua, muusta en oo vielä varma. 🙂 Mahtavaa maanantaita teille! 🙂