Yleinen 6.5.2012

Liikkumista ja ajatuksia

Teksti: Anna.fi
Oon nyt lisännyt tälleen aluksi aerobista liikuntaa ja ensi viikosta lähtien ajattelin toimia niin, että käyn viikossa 2-3 kertaa lenkillä ja salilla sen 3 kertaa. Siten saa varmaankin parhaimpia tuloksia aikaan, ainakin uskoisin niin. 😉

Eilen oli herkkupäivä ja kunnon hiilaripäivä, että palautuisi, sillä olen liikkunut puhelimeni mukaan näin:

Ajattelin kohta lähteä taas tarpomaan, sen verran kaunis ilma siellä on. Päivällä olisi tarkoitus mennä leffaan, sillä meidän leffaliput meni umpeen ja on ikään kuin pakko mennä. Suomella on samaan aikaan peli, joten mä kummasti joudun uhrautumaan, mutta toivottavasti saan ystäväni mukaan. Mun mielestä leffaan on jotenkin huomattavasti kivempi mennä jonkun toisen kanssa yhdessä. 🙂

Ainiin, niistä ruokailuista: vedin eilen oikein kunnon palautumisruokaa; ensin sushia ja sen lisäksi vielä tällaista:

Oi nam! 🙂

Niin ja joku huolestunut mulle laittoi viestiä siitä, että en kai näännytä itseäni: ei tarvitse huolehtia; mun ruokahalu ei antaisi mun tehdä sitä itselleni. Muutenkin tässä ei olla keventämässä kuin pari kiloa, sillä tunnen oloni parhaimmaksi mulle ominaisessa painossa, jossa vaatteet ei kiristä ja olo on energinen. 🙂

Tiedätte varmaan sen, että jokaisella on ns ominaispaino; sellainen johon tuntuu palaavan yhä uudelleen ja uudelleen, painoi sitten hetken aikaa enemmän tai vähemmän. Mä olen jo nuorempana todennut, että mun kropan ei yksinkertaisesti kuulu olla laiha, vaikka sitä joskus ennen enkä halusinkin. Nykyisin pyrkimykseni on pikemminkin se, että on muodokas (eli tällä klassisella 90-60-90 tavalla, joskin pikkasen eri suhteessa), mutta timmi.

Jotta ymmärrätte mua paremmin, niin kerron vähän taustastani: olen nuorempana ollut todella tarkka syömisissäni ja painossani. Vahdin painoani päivittäin ja mietin hyvin paljon, mitä suuhuni pistän. Edelleen olen tarkka sen suhteen, että syön paljon kasviksia ym, mutta en enää stressaa siitä, jos herkuttelen. Elämä on nauttimista varten ja mulla se on vaatinut melkeinpä yli 5 vuotta tajuta se. Totesin jossain vaiheessa, että vaa’allakin käynti on aivan turhaa, kyllä ne vaatteet ja se peili kertoo aika paljon enemmän. 🙂 Ennen se vaaka määritteli oman olon, nyt se on jtn aivan muuta. 😉

Osittain tämän hölläämisen myötä mulle on tullut lisää muotoja, ja kun katson itseäni esim parin vuoden takaisissa kuvissa ja nyt; näytän huomattavasti enemmän naiselta kuin silloin. Ei vaan kroppa, vaan ihan koko olemus. Ihmetyttää vaan tässä maailmassa se, miksi kaikki pyrkivät siitä naisellisesta vartalosta aina eroon? Miksei saisi olla takapuolta ja rintoja; eikö olisikin parempi mieluummin sitten vaan treenata ja muokata kroppaa siinä samalla niitä muotoja kunnioittaen.

Mua muutenkin harmittaa se, että esim rakas länsinaapurimme on blogeillansa tehnyt painoasioista äärettömän suuren jutun. Monet nuoret bloggaajat vetelee ties mitä laihduslääkkeitä, vain jotta saisivat tikkujalat ja -kädet, ja nuoret seuraa perässä. Turhauttavaa, että tämä median luoma ihanne on siirtynyt niinkin ruohonjuuritasolle kuin blogeihin.

Kaikista pahinta on se, että normaalipainoisten ihmisten painoa ruoditaan kaikenmaailman nettisivustoilla (vinkvink sullekin, joka olit perustanut musta keskustelun, en loukkaantunut, nauroin vain sinun tyhmyydellesi): ei pelkästään sen ruodittavan ihmisen vuoksi, vaan sen vuoksi, että jokainen normaalipainoinen saa samalla iskun vasten kasvoja. Periaatteessa monet ihmiset ruokkii tätä median ihannekuvaa omilla sanonnoillaan ja se, jos mikä on hyvin surullista.

Juuri eilen luin Helsingin Sanomista lapsimorsiammesta, jota oli kidutettu yli puolen vuoden ajan. Luojan kiitos, hän selviytyi, mutta mieleeni tuli se, että meillä on Suomessa kaikilla kuitenkin asiat verraten hemmetin hyvin.   Välillä tuntuu vain siltä, että ihmiset väkisin yrittävät tehdä asioista huonompia, miksi näin?

Ainiin, mun oli pakko ottaa teille yksi screenshotti tästä mun painoani koskevasta keskustelusta, jonka ystävällinen lukija vinkkasi mulle tämän kommentin nähtyään:

tässä teille nettipaskaa parhaimmillaan. 😀

Kaverin kaveri on siis mun kaveri ja mullahan on ollut niin paha kränä jonkun kanssa, että piti hakea lääkitystä siihen. Haha, jos vaikka pidetään ensin niistä omista lääkkeistä huoli ja pureudutaan sitten muiden juttuihin eiks je?!

Nojoo, näihin mieltä ylentäviin tunnelmiin lopetan kirjoittamisen ja alan syömään lohivoileipiä, nam! 🙂

Mahtavaa sunnuntaita teille! 🙂