Xenia's day

Lomalla

Teksti:

Vein tytön vielä maanantaina hoitoon vain huomatakseni että koko päiväkoti oli ns. päivystystilassa. Lapset olivat uusia, hoitotädit olivat uusia ja tyttö oli hieman hämillään. Niinpä päätin hänet sieltä maanantaina haettuani että hän jää lomalle jo ennen tämän viikon loppua ja mä yritän saada tehtyä mun tän viikon hommat sit iltasella kun hän menee nukkumaan.
Onneksi elokuun alussa koittaa taas se tuttu ja turvallinen rutiini mistä tyttö niin kovasti piti. Hänhän siis suorastaan hyppelehti aina hoitotätien ja kavereiden luokse ja vilkutti silleen että menkää jo. 😀 Mutta onhan se toki eri asia onko joka päivä samat 10 lasta ja kolme hoitotätiä, kuten sanottu, tämän ikäiselle ne rutiinit ovat todella tärkeitä.
Ja te jotka kerta toisensa jälkeen aloitatte näitä ”lapsen pitää olla kotona” keskusteluja: Sanon jo tässä nyt, että valitettavasti maailma ei toimi niin että kaikki tekisivät tällä tavoin. Joku on kodin ulkopuolella töissä, joku tekee kotona töitä yrittäjänä, joku opiskelee ja joku on kotiäiti. Hyvä että meitä on moneen lähtöön, jo ihan valtion taloudenkin vuoksi! 🙂 Tärkeintä on se, että löytää se oman, kullekin perheelle sopivan tapansa, joka meillä oli hyvin selkeä tuossa koko ”lukuvuoden” ajan, mutta loma-ajoilla tilanne on tietysti erilainen.
P6210122
Elokuussa tyttö muuten aloittaa sikäli ”uudessa” paikassa että hänen ryhmänsä fyysinen sijainti  vaihtaa paikkaa. Kivaa siinä on se, että sijainti on – jos mahdollista – vieläkin lähempänä meidän kotia. Voi olla että hän on kuitenkin ennen meidän häitä on jonkun verran kotonakin kun Englannista tulee vieraita jo tuon hääviikon alussa. Ihan kiva saada lisäkäsipareja tuossa vaiheessa, voin nimittäin kuvitella että sitä ehtii vielä stressikin nostaa päätään! 😀
Kuten kuvasta näkyy, uikkaria halutaan pitää koko ajan. Tytöllä on myös joku juttu kikherneisiin. Niitä syödään suoraan purkista hyvällä ruokahalulla. Hyvä tosin niin, lämmin ruoka kun ei kuumilla ilmoilla maistu ollenkaan.

Lue myös

X