Xenia's day

Lomamoodissa

Teksti: Xenia

Meidän loma häämöttää jo edessä, mutta tehtävää olisi vielä vaikka muilla jakaa tämän ja huomisen päivän aikana. Tehtävien toteutusta ei kuitenkaan helpota se, että olen ollut tässä viimeiset kolme päivää enemmän tai vähemmän väsynyt. Tähän voi kyllä hyvinkin vaikuttaa katkonaiset yöunet tai sit vauvalla on vain joku kasvuspurtti meneillään. Melkoinen voimistelija hän ainakin on. Istukan sijainnilla edessä tai takana on kyllä hyvät ja huonot puolensa. Sen ollessa takana (kuten minulla nyt ensimmäistä kertaa) saa tuntea liikkeet kenties aiemmin, mutta toisaalta myöhemmin raskaudessa se edessä oleva istukka toimii aika mukavana tyynynä, mitä ei nyt siis ole. Möyrintä mahassa onkin sellaista, että kauhulla odotan miten bebe pyörii siellä sit kun hänellä on painoa kolminkertainen määrä. 😀

_DSC3057

On myös jotenkin hassua ajatella, että nyt syntyessään vauvalla olisi jo aika hyvät mahdollisuudet selviytyä, vaikka en sitä vielä toivo ainakaan seuraavaan 11 viikkoon. Olen aina sanonut, että kunhan päästään täyteen 38 viikkoon, niin sit saa tulla, mutta siihen asti saa vauva minun puolestani kypsyä tuolla mahan suojassa.

Mietin tässä muuten tuota meidän lentomatkaa. Mitään varsinaista riskiähän se ei aiheuta, jos liikkuu säännöllisesti, mutta ajattelin kuitenkin käydä ostamassa vielä tukisukat mukaan – ei niistä haittaakaan ole. Tämän lisäksi ajattelin varustautua reilulla määrällä vettä – lentokoneen ilma muutenkin aina kuivempi ja nyt sen vaikutus on varmaan entistäkin suurempi. Mun täsmäaseet saa siis olla liikunta, nesteytys ja tukisukat.

Pakko muuten vinkata noista farkuista, jotka sain ystävältäni lainaan raskauden ajalle. Nämä ovat nimittäin heittämällä mukavimmat äitiysfarkut mitä olen ikinä päälleni pistänyt. Kyseessä siis tämä malli, joka on vajaamittaisena myös täydellinen niin tennareille kuin nilkkureillekin!<3

Tänään illasta ajattelin kirjoitella pakkauslistaa ja huomenna illasta alkaa pyykin pesu ja pakkailu. Lasten logiikan mukaisesti mukaan ei tarvita kuin pari mekkoa tai t-paitaa ja uimavaatteita – onneksi he eivät ole vastuussa pakkaamisesta. Samaa voi kyllä sanoa rakkaasta miehestäni, joka pakkaa kaiken ja sanoo olevansa valmis. Siinä vaiheessa kysyn yleensä ottiko hän yhtään sukkia tai t-paitoja mukaan ja hän vastaa, että ei. 😀 Onneksi mulle sopii oikein hyvin se, että olen matkojen organisoija, nautin nimittäin siitä puuhasta kun kaikki varausvahvistukset ovat paperilla tulostettuna yms. Mies yleensä kysyy lisäksi joskus 5 minuuttia ennen lentokenttää, että onko meillä passit mukana. Siitä on itseasiassa tullut jo vitsikin meidän kesken ja joskus vielä vastaan ihan kiusaksi, että hups, ei muuten ole.. 😀

Ihanaa torstaita teille kaikille. Onpa muuten ollut ikävä ilma nyt muutaman päivän. :O

Lue myös

X