Xenia's day

Loman pelastus

Teksti: Xenia

Tervehdys täältä keittön pöydän äärestä. Palattiin kotiin tuossa todella myöhään toissapäivänä, tai itseasiassa tosi aikaisin eilen aamusta. Mies palasi töihin heti eilen, joten minä jäin lasten kanssa vielä kolmistaan kotiin. On muuten helpommin sanottu kuin tehty saada kaikki purettua kun pieni mies siinä vieressä laittaa samaa tahtia tavaraa takaisin laukkuihin. Pakatessa se oli tietenkin toisin päin, hän purki laukkuja minkä kerkesi. 😀

Olen kuitenkin kaiken saanut purettua ja pessyt jokaikisen vaatteen mikä pitää pestä. Oli melkoinen voittaja olo eilen illasta kun viikkasin viimeisiä pyykkejä ulkoota sisään. Nyt ei nimittäin kyllä kuivausrumpua halua käyttää. Lämpö kohoaisi entisestään! 😀

Palattiin tosiaan melkoiseen helleaaltoon ja periaatteessa ei voi kyllä valittaa. Mutta. Jotenkin nyt kahden viikon lomailun jälkeen sitä on ihan todella valmis syksyyn. En malta odottaa, että koti viilenee, pääsee taas käyttämään paksua ja mukavaa peittoa, pukeutumaan kerrostetusti ja polttamaan kynttilöitä. Lisäksi odotan sitä syksyn hämyisyyttä, siinä on jotain todella tunnelmallista mun mielestäni.

On se kuitenkin niin, että borta bra men hemma bäst. Oma sänky, omat tavarat ympärillä ja ihan vaan se, että on kotona. Lapset ovatkin nukkuneet omissa sängyissään kuin unelma – kaikesta lämmöstä huolimatta. Viime yönä pieni mies veteli 13 tuntia sikeitä ja tyttäremme 12 h. Öisin pidetäänkin ikkunat auki ja päivisin viilennys päällä. Tällä reseptillä lämpö on siellä 25 paikkeilla toistaiseksi sen 30 sijaan mihin palattiin. Melkoinen pätsi oli kieltämättä vastassa. 😀

Sitten eikun odottelemaan tulevan syksyn uusia tuulia. Minulla alkaa tosiaan koulu ihan pian ja samalla yritän nyt saada hoidettua tuon gradun ja loput tentit ihan loppuun. Odotan kyllä aivan todella innolla niitä sisustussuunnittelijan opintoja, tuntuu siltä, että se on ihan minua! 🙂

P7180249

Juon tässä muuten kahvia ja on sanottava, että ei ole suomalaisen kahvin voittanutta. Vaikka me matkustelua rakastammekin, ei voi kieltää sitä, etteikö täällä olisi asiat aivan mielettömän hyvin. Juuri keskustelimme ystäväpariskunnan kanssa, jolla menisi päivähoitoon englannissa rapiat 2000 puntaa kuukaudessa. Siinä ei monen kohdalla ole järkevää palata töihin, joten hyvin usein naiset jäävät sit kotiin. Siihen päälle sit kaikki koulukulut ja yliopistomaksut niin ei kyllä edulliseksi tule. Että ei voi kuin kiittää tätä meidän systeemiä. Arvostan tätä systeemiä, jossa ehkä maksetaan hieman enemmän veroja, mutta jossa kuitenkin taataan kaikille lapsille ja nuorille samat mahdollisuudet yhteiskunnan osalta.

P7180250

shortsit: 77th Flea / täältä, nyt 40% alessa vaan 23,90€

aurinkolasit: Ray Ban/  täältä

bikinitoppi: H&M

Oli mulla jotain asiaakin. Nimittäin matkalla lähes päivittäin päälle päätyneet shortsit, jotka ovat maailman mukavimmat ja täydellisen pituiset. Ei näy kankut ja vyötärön korkeus on just eikä melkein. Menevät niin rannalla kuin siistimmän paidan kanssa myös kaupungilla! Tykkään! 🙂

Tänään on vuorossa puistoilua, lounasta mamman ja tämän kumppanin kanssa ja sit isojen ruokaostosten tekoa. Lapsetkin varmaan nauttivat siitä tällä kertaa kun kaupassa on niin kylmä. 😀 Ja mä tartten ikaffea ihan valtavasti, ei ole sen voittanutta!<3

Ihanaa torstaita kaikille! <3

Lue myös

X