
Loman tarpeessa
*-merkityt linkit kaupallisia linkkejä.
Tällaisten pidempien vapaiden jälkeen saa hyvän muistutuksen siitä, kuinka kovaa duunia kotiäitiys on. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että jotenkin yhteiskunnassa yhä edelleen aliarvostetaan heitä, jotka jäävät kotiin lasten kanssa. Hiki otsalla nimittäin yritin miehen kanssa järkätä lapsille jotain mieleistä tekemistä koko pääsiäisen ajalle, siihen kun ovat kuitenkin päiväkodissa tottuneet. Eilen illalla olikin sellainen fiilis, että normityöpäiväni ovat todella paljon helpompia kuin kotona ollessa. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, ettenkö nauttisi lasten kanssa vietetystä ajasta, mutta sanotaanko näin, että koen lasten kanssa ollutn ajan tuhat kertaa helpommaksi ja stressivapaammaksi jos olemme jossain muualla kuin kotona. Siellä on kuitenkin kaikki muutkin kotityöt yms, joita tietenkin on aika reilusti enemmän silloin kun on neljä ihmistä kotona. Sen sijaan esimerkiksi ulos koko päiväksi lähtiessä on tosi paljon iisimpää. Onko siellä muita, jotka kokevat tämän samalla tavalla?

Teen muuten tällä hetkellä töitä tällaisessa yhteistilassa, josta saa vuokrata paikan itselleen. Olen jo pidempään kaivannut ihmisiä ympärilleni, mutta en silti osaa ainakaan tällä hetkellä kuvitella tekeväni töitä jonkun toisen alaisuudessa. Tämä yrittäjyys on kasvanut niin tiukasti muhun, että voisin hyvin kuvitella olevani tällä tiellä koko elämäni. Vaikka mistäs sitä tulevaisuudesta kaikkea tietää.
Joka tapauksessa sanoin tyttärelleni eilen illasta, että olen menossa ihan kodin ulkopuolelle tekemään töitä ja hän aamulla tokaisi, että mamma aloittaa nyt työt. 😀 Hän on kyllä puhunut siitä, kuinka teen kotona töitä, mutta tuo lausahdus kuulosti just siltä, että nyt sit alan tekemään töitä – vihdoin ja viimein.


Lasten suusta tulee kyllä muutenkin melkoisia juttuja välillä. Just aamulla olin laittamassa tyttöä autoistuimeen kun hän kysyi voisiko hän siirtyä keskipenkillä istuimineen. Sanoin vaan, että ei siinä välttämättä ole tilaa johon hän kysyi, että mites sitten kun on enemmän lapsia. Hänelle se on täysin itsestäänselvyys, että lapsia olisi enemmänkin.

takki: Burberry (*vastaava)
housut: Lindex (*nämä)
kengät: Bubbleroom (*nämä)
laukku: Chanel
neule: Pura Finland (saatu / tämä)
aurinkolasit: Dolce & Gabbana (saatu / *nämä)
Ei siinä mitään. Olen kyllä puhunut hänelle toiveestamme saada vielä ainakin yksi lapsi ja jopa selittänyt sen, ettei se ole itsestä kiinni, kuten ei ole myöskään se onko vauva tyttö vai poika. Sen pidemmälle ei ole vielä tarvinnut mennä, vaikka oma ajatukseni näistä asioista on se, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja mitä avoimempaa keskustelua, sen parempi. Tosin ihan niin pitkälle ei tarttis mennä kun nyt poika on oppinut sanan pippeli, jota hän iloisena huutelee aina kun vaippa lähtee veks. Hän vielä lausuu sen pip PELI, joka kuulostaa aika huvittavalta. 😀 Noh, näitä tulee ja menee ja ihan normaaliahan se on, mutta jotenkin naurattaa kun pieni niin innoissaan huutelee sellaisia juttuja, mitkä aikuisten suusta tullessa olisi julkisissa tilanteissa todella paheksuttavia.
Mitä kaikkea hauskaa teidän lapset väläyttelee? En kyllä koskaan unohda sitä kun pojasta raskaana ollessani tyttö puhui siitä kuinka vauva syntyy navasta ja mamman pitää sit ostaa uusi paita. Siinä vaiheessa en vielä edes lähtenyt korjaamaan..
Aurinkoista viikon alkua teille kaikille!
Kommentit
Olen päiväkodissa töissä, ja voin kyllä niin samaistua tuohon, että lasten kanssa ei tilannekomiikkaa puutu 😀 on ihanaa, kun saa iloita ja nauraa töissä, yhdessä lasten ja työkavereiden kanssa, meidän kaikkien sutkautuksille 🙂
ida
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Kommentit
Mulle tuli tästä mieleen se, kuinka vielä ala-asteen ekoilla luokilla luulin ihmisten syntyvän takapuolen kautta. Yksi luokkakaveri sanoi mulle, että ”sä oot ihan pyllystä!” ja korjasin häntä asiantuntevana, että niinhän me kaikki ollaan 😀 Tyyppi hämmentyi, mutta ehkä hänen biologian tuntemuksensa oli jo pidemmällä…
ihan loistavaa. Mutta siis kyllä mäkin taisin luulla. 😀
Mitä sun lapset sitten tekevät jos heille ei ole vanhemmat hikihatussa järjestetty kotona ohjelmaa?
Näitä tekstejä kannattaa lukea huumorilla. 😉
Ihanaa vaihtelua ovat olleet viime aikojen ulkona otetut kuvat, todella hyviä!
Kiva kuulla, että tykkäätte! 🙂
Olen päiväkodissa töissä, ja voin kyllä niin samaistua tuohon, että lasten kanssa ei tilannekomiikkaa puutu 😀 on ihanaa, kun saa iloita ja nauraa töissä, yhdessä lasten ja työkavereiden kanssa, meidän kaikkien sutkautuksille 🙂
ida
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa