Yleinen 29.9.2011

Löytöjä

Teksti: Anna.fi
Käväistiin tänään kampituspäivillä illan suussa ja ihan tiettyjä juttuja etsien. Ensinnäkin minä tarvitsin uudet tummat farkut, sillä vaikka nämä nykyiset niin mukavat ja ihanat ovatkin, niin ne alkavat myös menettää väriään eli uusille tummille olisikin tarvetta. No, apu löytyi sitten JC:stä ja nyt  on kuulkaas lyhennytettykin nämä sillä halusin ne ilman sitä nilkan poimuttumista (painaa melko ikävästi saappaissa ja muutenkin kääntelen melkein aina lahkeet hieman sisään.)..

Hui kuinka tärähtänyt kuva, mutta siis erittäin pillit ja hyvin pehmoiset eli mainiot tällaiselle mukavuuden rakastajalle. Toinen juttu, mitä olen etsinyt, on kohtuuhintaiset mustat nilkkurit ja tattadaa, biancon alennuksista löytyi nämä..

Nämä oli ihanannäköiset päällä! 🙂 Näette varmaankin huomenna näitä sitten livenä..Tässä vielä kuvaa kaupungilla olosta..

Nyt alkaa muuten olla jo hyvin aikaisin pimeetä, niin se vain syksy etenee. Kumpa pääsisi jonnekin lämpöiseen esim jouluksi tai uudeksivuodeksi, voisi meinaan siinä vaiheessa tehdä ihan terää. Luin joskus jostain, että olisi edullisempaa Suomen valtiolle lähettää jokainen kansalainen viikoksi etelään keskellä talvea kuin maksaa pimeydestä ja kylmyydestä johtuvien sairauksien hoitokuluja. Mä kannatan ainakin! 😀 Nyt kumminkin suihkuun ja sit rentoilemaan. Mua närästää ihan hirveästi noi tulehduskipulääkkeet, oliskohan jollain jotain hyviä ruokavinkkejä sen helpottamiseksi? 🙂

Ihanaa iltaa teille parhaille! Huomenna onkin jo perjantai ja Porvoo kutsuu, jee! 🙂