Yleinen

Luxury Bags

31.5.2014 Teksti: Anna.fi

Tässä on muuten aihe josta ihmisillä on mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Monen mielestä missään tapauksessa ei sovi laittaa tonnia laukkuun, mutta prioriteettinsa kullakin. Loppupeleissä kauniiden laukkujen voi katsoa olevan kuin koru, joka säilyy lähes muuttumattomana (tai jopa parantuen) vuodesta toiseen. Mulla on edelleen käytössä äitini 70-luvulla ostama Hermesin vyö, joka on edelleen kuin uusi. Ja sama juttu on yhden samaisen merkin silkkihuivin ja Chanelin huivin suhteen; ne ovat säilyneet lähes uudenveroisina vuosikymmenet. Toki, sitä kohtelee kalliimpia juttuja yleensä vähemmän huolimattomasti, mutta voisin kuitenkin väittää, että on siinä laadussakin aikamoinen ero verrattuna johonkin vähemmän kestävästä materiaalista valmistettuun tuotteeseen. Toki, en väitä, etteikö merkkikin siinä maksa, mutta mitä sitten. Näinhän se on kaiken osalta. Tietyt autot on enemmän brändättyjä ja siten kalliimpia ja sama juttu on jopa lääkkeiden osalta. Minä ainakin ostan mieluummin kauniin laukun jonka tiedän säilyttävän paremmin arvonsa tulevaisuudessa jos mitään muuta eroa tuohon verrokkiin ei olisi. Mutta. Luonnollisesti sitä pitää pystyä olettamaan, että parhaimmillaan useamman tonnin laukkuun laittamalla saa jotain kestävää. Sellaista joka kestää niin kauan, että lopulta se hinta ei olekaan enää paljoa suhteutettuna käyttöikään. Tää on mulle ainakin ehdoton prioriteetti ja aina uuden laukun ostaessani ajattelinkin, että mieletöntä, tämä on yksi lisä kokoelmaani joka tulee toivottavasti säilymään samanlaisena hyvin, hyvin kauan. Näissä laukuissa ikä vain lisää arvoa ja tuo laukkuihin uutta särmää. Siinä missä nykyisin ihaillaan vintage – laukkuja, ne tämän hetken it – laukut saattavat olla samassa asemassa 20 vuoden päästä. Toinen asia mitä arvostan suuresti on tietenkin se klassisuus; jokainen laukkuni on hyvinkin klassista mallia enkä ostaisi kallista laukkua hetken mielijohteesta jossain sellaisessa mallissa joka on ehkä kiva nyt, mutta ei 10 vuoden päästä. Minusta klassikoihin on jollain tavalla myös turvallisempaa panostaa. Onhan ne omat rahat niissä vaan hieman erilaisessa muodossa ja esimerkiksi Chanelin osalta hinnat senkun nousee; myös käytettyjen laukkujen osalta. bags Sitten siihen ikuisuuskysymykseen, että mihin sitä niin montaa laukkua tarvitsee? No, ei tarvitsekaan, mutta miksei niitä silti saisi olla. Loppupeleissä hyvin harva asia elämässä on ihan oikeasti tarpeellinen. Sitä voitaisiin elää pienemmässä asunnossa eikä vaatteitakaan tarvitse kuin muutaman asun per kausi. Ulkomailla ei tarvitse käydä eikä ulkona syömässä, onhan se kuitenkin kalliimpaa kuin kotona kokkailu. Salijäsenyyskin maksaa, joten parempi jumppailla kotona. Ja ne kukat; ei niitäkään kannata ostaa kun ne kuolee kuitenkin viikon päästä (ainakin mun hoivissa). Kaikesta voisi tinkiä, mutta miksi pitäisi? Minä ainakin haluan nauttia elämästäni ja vaikka säästämistä suosittelen minäkin, en näe mitään syytä sille miksen voisi toteuttaa omaa laukkuharrastustani siinä missä joku toinen toteuttaa jotain muuta harrastustaan. Tietenkin sitä kannattaa aina pysyä oman budjetin rajoissa, mitään kulutusluottoja ei kannata ottaa omia materialistia haaveitaan toteuttaakseen. Sitä on muuten aina hauska miettiä, sitä mitä tekisi jos voittaisi lotossa. Mutta ei se oliskaan enää sit sama asia. Onhan se nyt paljon siistimpää kun voi ajatella, että tämän laukun saadakseni olen tehnyt paljon töitä ja kenties jokaiseen tulevaisuudessa hankkimaasi laukkuun liittyy jokin muisto. Näin mulla ainakin! Seuraava laukku onkin sit ehdottomasti muistoksi pienen tyttäremme syntymävuodesta. 😉 No miten mun mielipide ja fiilis näiden laukkujen suhteen on muuttunut pienen syntymän myötä? No, periaatteessa ei mitenkään; edelleen niitä ihailen ja edelleen seuraavaa laukkuehdokasta varten säästelen. Rahankäytön suhteen olen huomattavasti tarkempi kuin ennen, onhan tässä kuitenkin muitakin suita ruokittavana joten mieluummin pidän aina tiettyä summaa säästötililläni ja säästän sit  erikseen näihin omiin juttuihini. Vuokralla asuessa ja pelkästään itseään elätettäessä sitä on helpompi olla löyhempi rahankin suhteen, mutta aikansa kutakin. Laukkuharrastushan ei poissulje sitä etteikö nauttisi muistakin asioista elämässä, tämä tuntuu välillä olevan kovin hankala ymmärtää niiden osalta, jotka eivät itse laukuistaan maksaisi, saatikka niitä haluaisi yhtä enempää. Loppujen lopuksi kaikki kulminoituu taas siihen, mitä asioita priorisoi elämässään. Joku haluaa säästää jokaisen likenevän penninsä ja istua niiden rahojen päällä elämänsä loppuun asti. Toinen haluaa käyttää jokaisen likenevän penninsä matkusteluun ja kolmas sijoittaa asuntoihin. Toki voidaan keskustella siitä, mikä on näin yleismaailmallisesti järkevää, mutta toisaalta, miksi sitä pitäisi aina miettiä elämää tuosta lähtökohdasta käsin? Jos arvostat kaunista laukkuasi samassa määrin kun toinen arvostaa hienoa autoaan tai upeaa taulutelkkariaan niin miksipäs ei. Harvemmin sitä kuulee puhuttavan, että onpa vastuutonta kun ostaa noin kalliin auton, tai että huh, miten älytöntä keräillä antiikkia ja tauluja kun sen rahan voisi säästää muuallekin. Mitäpä sillä on väliä kuinka paljon toinen käyttää rahaa omia haaveitaan toteuttaen kun ei se ole kuitenkaan muilta pois. Tulossa vielä postausta laukkujen hinta-laatusuhteesta joko omista kokemuksista tai luetuista mielipiteistä lähtöisin! 🙂 Mihin te muuten säästätte; onko teillä säästökohteena asunto, joku muu materialistinen juttu vai säästättekö ihan muuten vaan?

Lue myös

Suosittelemme