Päätinpä taas tehdä tällaisen postauksen kevään innostamana. Nyt kun aurinko jo lämmittää, ja lumet sulaa silmissä, alkaa toivo taas pikkuhiljaa heräämään. Haastoin itseni käyttämään muita kuin tummia housuja, ja lopputuloksena olisi taas kolme erilaista asukokonaisuutta, joskin yksi niistä kahdella eri variaatiolla. Housuina toimivat Saint Tropez merkkiset khakinvihreät supermukavat housut. Ensimmäisenä rentoiluasu niihin kevät päiviin, kun mukavuus on tärkeintä.. 🙂

Pitkähihainen Gantin trikoopaita on oikeasti vaaleanpunainen, huivi Burberryn ja laukku Vuittonin, tennarit H&M:stä (kohta roskissa, kun löydän uudet :D). Seuraavana asukokonaisuutena on kaupunkiasu, tai miksei myös esimerkiksi työasu. 
 Paita on H&M:stä vyö Vero Modasta, kengät Aldosta, laukku Armani Exchange ja huivi Gina Tricot. Kolmannessa asukokonaisuudessa, olen yhdistänyt bleiserin housuihin, ja koska en osannut päättää, laitoin kaksi eri bleiseriä.. 🙂

Molempien kuvien paita on Mangosta, huivi Burberryn, vyö Vero Modan ja laukku Vuittonin. Beige bleiseri on Mangosta ja tummansininen Zarasta. Kummasta te tykkäätte enemmän? Itse tykästyin ehkä enemmän tuohon tummansiniseen vaihtoehtoon. Entäs muuten, mikä oli teidän lempi kokonaisuus? :)) Mukavaa maanantain jatkoa!

X