vaatetus

Matkaan valmistautumista

23.2.2017 Teksti: Xenia

Täällä eletään periaatteessa hyvin innoissaan seuraavan viikon matkasta, mutta samaan aikaan on paljon kysymyksiä siitä, mitenkä homma pelaa jos ilmailualan lakko sattuu juuri meidän lennolle.

Koskaan en ole osunut lakon kanssa matkalle, joten muitakin kysymyksiä on. Jos esim lentomme sinne viivästyisi usealla päivällä, kai me saamme vaihtaa myös paluulentoa? Mitään järkeä kun ei ole pienen lapsen kanssa lähteä matkaan muutaman päivän vuoksi niinkin pitkälle tai vain lähteäkseen takaisin saman tien. Siinäpä vasta loma.

Jos siellä on teitä, jotka olette joutuneet lentojanne siirtämään lakon vuoksi, miten menettelitte? Peruitteko koko homman ja siirsitte myöhempään ajankohtaan vai miten? Ja mistä hankitte korvaukset esim hotellilta? Vakuutuksenne kautta/maksukortin kautta vai suoraan liitolta?

Noh, matkaan valmistautuminen ei tällä kertaa ole ihan perinteistä, mutta kyllä täällä ollaan niitä mukaviakin juttuja ajateltu. Muun muassa sitä, mikä ihme mulle mahtuu päälle ja todettu, että trikoiset maximekot ovat parhaita. Bongailin näitä muutaman jo joulujen jälkeen aleista sekä itselleni että tytölle ja omaksi suosikikseni sieltä nousi tämä kaunis, mosaiikkikuvioinen mekko!

P2140114P2140119P2140126

Olen myös etsinyt hyvää uimapukua, toistaiseksi erittäin huonoin tuloksin. Sanotaanko näin että ne normilinjojen uimapuvut ovat aika härskejäkin siinä vaiheessa kun maha vie niin paljon kangasta, mutta äitiysversiot on puolestaan mun mielestä hyvin usein aika epäimartelevia. Ajattelin siis selvitä bikineillä, monessa alaosassa kun on solmimisnauhat niin ei pureudu inhottavasti ihoon. Yläosaksi vain muutama isompikokoinen malli tyttäremme syntymän jälkeiseltä ajalta ja siinäpä se.

Mun matkalaukkuun päätyy siis paljon mukavia mekkoja, neuletakkeja ja muutama huivi. Kengiksi kauniit sandaalit, valkoiset lenkkarit ja parit balleriinat, jotka on mukavat jalassa. Mä alan nyt huomaamaan sen kuinka tärkeät hyvät kengät on raskauden aikana. Painoa tulee ihan yhtäkkiä lisää ja kehon painopisteet muuttuu. Eilen sattui sellainen lumimyräkkä että oli pakko vetää uggit jalkaan lenkillä, mutta jalkapohjien särky yli tunnin tarpomisen jälkeen oli sellaista, että totesin tuon jäävän viimeiseksi kerraksi. Pitäisi hankkia jotkut talvilenkkarit etten pilaa jalkojani..

Tänään meillä on lounastreffit tyttöporukalla. Hauskaa nähdä kun meidän tytär pääsee ihastelemaan viime viikonloppuna nimensä saanutta pientä vauvaa. <3 Sen lisäksi päivä onkin täysin suunnittelematon, paitsi että jossain vaiheessa on tehtävä kunnon lumityöt. Sen verran raskaalta näyttää lumi, että taidetaan tehdä ne koko perheen voimin alkuillasta, tyttö kun on aina vapaaehtoisena siellä heiluttelemassa pinkkiä lumilapiotaan!<3 Mä en uskalla työntää niitä paksuimpia/märimpiä kinoksia ellei ole pakko, viimeksi kun tuli supistuksia sen jälkeen. Mä pysyn siis harjan varressa tänä lopputalvena. Harmi sinänsä koska lumityöt on mun mielestä paras kuntoilumuoto ikinä. Siinä saa kyytiä koko vartalo!

Me muuten aloitettiin nyt Game of Thrones sarjan jälkeen Vikings-sarja ja en voi kuin ihmetellä miten me aina onnistutaan valikoimaan kaikkein brutaaleimmat tekeleet. Oli kyllä taas sellainen jakso eilen, että tuli yöuniinkin. Pitänee taas mieluummin keskittyä lukemiseen ennen valojen sammuttamista, mulla on tällä hetkellä meneillään Purppuranpunainen Hibiskus – kirja, joka vaikuttaa tähän mennessä oikein hyvältä..Bongasin kirjakaupasta pokkarialen kun olin hakemassa tytölle tarrakirjoja lentomatkaa varten (parasta ajanvietettä myös ravintolassa yms!!!!) ja tuli hankittua pari muutakin kirjaa ihan paperiversiona. Tänään illalla siis aikaisin sänkyyn ja eikun lukemaan. Yöunet on varmasti rauhallisemmat niin.

Mukavaa torstaita teille kaikille!

Kommentit (37)

Ellokselta on, tämä päiväpeitto kyseessä! 🙂 Harmaa-valkoinen juurikin!

Suosittelen myös katsomaan sellaista sarjaa kun Black Sails! Ihan mielettömän koukuttava (eka kausi ahmittiin päivässä) ja viimesen päälle hyvin tehty sarja. Ei kylläkään ONNEKSI ihan niin brutaali kun esimerkiks tuo Vikings 😀

Jos ette oo nähny ennestään niin Netflixistä ja HBO:lta löytyy 🙂

Tämä muistiin, kiitos vinkistä Katri!! 🙂

Että voikin olla raskaana oleva nainen kaunis ja hehkeä! ?❤

Kiitos kauniista sanoista Riina, olo alkaa itsellä olemaan kyllä jo kaikkea muuta kuin hehkeä, mikäköhän fiilis kesällä.. 😀

Meillä on myös suurikokoinen koira ja viimein tänä talvena menin ja ostin Icebugin korkeavartiset nastakengät ja en voi ymmärtää miksi en ole niitä hankkinut aiemmin! 😀 Ne on tosiaan kyllä aika tyyriit pelkiksi lenkkikengiksi, varsinkin vain osaksi vuotta, mutta oon huomannut ettei selkäkään tule kipeäksi kun ei koko ajan jännitä kehoa kaatumisen pelossa joten money well spent! Ovat myös kestävät, eikä nastat ole kuluneet vielä ollenkaan vaikka ne nyt ovat olleet jo koko talven käytössä päivittäin! 🙂

heh, mä olen ratkaissut tämän ”halvalla” käyttämällä kenkien alla kunnon nastoja! 😀 Mä olen siis se jonka kuulee kaukaa, mutta en kyllä lähtisi enää ilman, etenkään näillä pääkallokeleillä! 😀

Moi! Jos olette varanneet lentonne matkatoimistolta, kannattaa heiltä tiedustella lentojen vaihtomahdollisuuksia, yleensä ovat joustavia näissä tapauksissa. Riippuu tietysti siitä, millä yhtiöllä lennätte, esim Finnairiin lakko ei tule vaikuttamaan. Mukavaa matkaa! T. Lentoyhtiön asiakaspalvelussa työskentelevä

Meillä on ihan vaan Norwegianin reittilennot ja just silloin 3.3. 😀 tyypillistä! Täytyy soitella sinne ja kysyä, neuvotteluja vielä käydään ja vasta sit varmistuu se lakkouhan päivä käsittääkseni..

Mä en ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit tuolla liitolla tässä yhteydessä: Ja mistä hankitte korvaukset esim hotellilta? Vakuutuksenne kautta/maksukortin kautta vai suoraan liitolta?
Ammattiliitto ei ainakaan maksa mitään korvauksia kenellekään ja jos oikein käsitin oheisen linkin takana olevan tekstin, hotellia ei korvaa kukaan vaikka lennot peruuntuisi lakon takia. Ainoastaan oma vakuutusyhtiö on se jonka puoleen kääntyä.
http://www.mondo.fi/uutiset/kuka-kaiken-korvaa

Hotellinhan voi yleensä perua vielä ihan viime tipassa, toinen juttu lentojen kanssa. 🙂 käsittääkseni lentoyhtiö on velvollinen joko siirtämään lentoja tai palauttamaan maksun jos tämä ei onnistu, kyselin nyt vain käytännön kokemuksia kun lakkojakin on Suomessa ollut ja netti täynnä toinen toistaan erilaista tietoa. 🙂

En osaa auttaa tuohon lakkoon lainkaan kun ei kokemusta ole. Mutta tahtoisin tietää kun itsekin maaliskuun lopulla espanjaan lähdössä ja vauva masussa (12+5vk) et kuinka kannattaa valmistautua lennolle. Onko kokemuksia lentosukista? Ihana jos jaksaisiy vastata tai tehdä ihan oman postauksen 🙂 kiitos!

ei itseasiassa ole ainakaan vielä, mutta ajattelin kyllä sellaiset hommata! 🙂 Ja siis käsittääkseni hyvä nousta ja jaloitella vähintään tunnin välein josta rakkokin taitaa pitää huolen näin raskausaikana! ;D

Hei!
Black sails ihan huippu! Odotellaan jo uutta tuokkaria. Game of thronesin uusin kausi tuli katsottua viime kesänä, uutta ootellessa! The crown myös hyvä ja historiaan pohjautuva. Kertoo Englannin kuningattaresta, Elisabethista. Sitten on sellainen kun the hundred (100). Vähän erilainen sarja. 🙂

Voi apua, näitä uusia oli ihan jonoksi asti, kiitos vinkeistä Salla! 🙂

Ottakaa lamminta vaatetta mukaan, Dubaissa on ollut ihan ennatys kylma kuukausi, voisin kuvitella etta RAKissa viela kylmempi kun on vuoristoista.. monta viikkoa putkeen ollu tosi pilvista ja tuulista ja hiekkamyrskya ja vaan sellasta pienta tihkusadetta.. useempana vuonna tallanen saa ”talvi” kestaa about viikon ja loppuu sellasen kovan kaatosateen jalkeen ja sitten alkaa lampenemaan, mutta toistaiseksi sita sadetta ei oo viela kuulunut.. Ei oo ollu uima-allas keleja pariin viikkoon ? Kannattaa katsoa jotain muutakin tekemista jos ei lampene esim. Dhayah fort on kiva jos jaksaa kavella parisataa rappusta.. Jabal Jaisia ja Wadi shawkaa en suosittele koska siella voi olla vaarallista jos yhtakkia alkaakin kova sade.. al hamra mallissa on kiva leikkialue lapsille ja leffateatteri, RAKin museokin on mielenkiintonen jos lapset jaksaa ??

Juu lämmintä ehdottomasti mukaan, tällä hetkellä sääennuste lupailisi hyvää, toivotaan parasta! ja jos huonommat säät jatkuu, sit tehdään jotain muuta, kiitos siis vinkeistä!! 🙂

Lakko on ns. forse major tapaus eli rinnastettavissa maanjäristykseen, terroritekoon/ tapahtumaan tai muuhun ennalta arvaamattomaan tapahtumaan. Korvauksiin ei ole hotelli eikä matkatoimisto, eikä juuri vakuutusyhtiökään velvollinen. Koska syypään ei ole heidän. Vakuutusehdoissa mainitaan kyllä seikat milloin se ei korvaa. Olethan lukenut vahingonkorvauslain varmasti itsekin opiskellessasi.

Mielenkiintoista, en jotenkin olisi rinnastanut lakkoa ylivoimaiseen esteeseen enkä nyt löytänyt vahingonkorvauslaistakaan tähän liittyen mitään tietoa. Vakuutuksen puoleen toki käännyn jos tulee tarve, toivottavasti ei. 🙂

Kenkäasiaan piti vielä sanoa, että kunnon ns.talvilenkkarit parhaat! Itsellä niihin vielä erilliset nastat (maksoi ehkä 29,90€). Ilman niitä en kävelemään lähde. Uskaltaa kävellä kun tartte pelätä liukastumista. Itsellä myös ns.lättäjalat, joten kenkien on oltava tukevat ja pohjan ei ole hyvä olla ohut ja tasainen.
Muistan lapsena kun harmitti kun itsellä oli vaan ”rumia” kenkiä muotoiltujen pohjallisten takia. Tänäkään päivänä ei esim. korkkarit oikein sovi oman jalan malliin ja osa tennareista sellaisia, etten voi käyttää, ja kiinnitän paljon huomiota kävelykenkiin. Niissä tärkeintä ei ole ulkonäkö vaan käytännöllisyys. 🙂 Jalatkin kiittää! :)Mukavaa viikonlopun odotusta! 🙂

Mä ostin just vähän aikaa sit nastat 6,90 ja ne on ihan parhaat verrattuna esim yksiin jotka oli suutarilta! 😀 Joskus tekee tällaisia löytöjä, samoja nastoja on nyt miehellä ja koko perheellä! 🙂

No juu niissäkin on eroja. Kiva, että löyty halvalla & vielä hyvät! 🙂 Viikonloppuja. 🙂

Hei! Tuli tällainen random kysymys mieleen, kun huomasin kuinka pitkät sun hiukset on nykyään! 😀 muistan että sulla oli yhdessä vaiheessa sellainen puolipitkä ja sanoit kasvattelevasi tukkaa häitä varten, ja nyt ne on noin pitkät, niin käytätkö mitään ravinnelisää tms. hiusten kasvun nopeuttamiseksi? itselläni ne jumittaa tossa vähän päälle olkapäiden ja ei auta vaikka priorinia syön :/

Just tuossa muutama postaus alempana on hiuksista juttua! 🙂

Mä oon lentänyt lakon alla ja silloin lensin Islannin suoran lennon sijaan Helsinki-ruotsi-Islanti. Lentoyhtiö on velvollinen tekemään/muuttamaan lennon. Samoin myös tapauksissa jonka takia esim. Jatkolento myöhästyy. Oon taas lentämässä ”lakkoviikolla” ja oma ajatukseni on Että lähimaista pääsee Ko firman lennoilla joten olen luottavainen. Ainahan ei voi perua mm hotellia, se lukee mun mielessä niissä ohjeissa kun tekee varausta. Vikahan ei ole hotellin 🙂

Joo tää uudelleenreititys on onneksi hyvin mahdollista kun kohteena niinkin yksinkertainen Dubain lentokenttä! 🙂 Toivotaan parasta! Ja tosiaan kyllä ne hotellit saa varmaan siirrettyä ja käsittääkseni matkavakuutus ne korvaisi jos ei päästäisi lähtemään, tällaisia tilanteitahan varten niitä vakuutuksia otetaankin! 🙂

Huomenta ?

Kannattaa tutustua tähän sivustoon:

http://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Matkustaminen-ja-matkan-jarjestaminen/matkustaminen-ja-liikenne/lentomatkustajan-oikeudet/lennon-peruuntuminen/

Toivottavasti tästä on apua ?

Eli uudelleenreititystä toivotaan mahdollisimman pikaisesti jos huono tuuri kävisi toteen! 🙂 käsittääkseni näitä lentoja lennetään juurikin ruotsista/tanskasta/norjasta eli kuvittelisi että jostain päästään! 😀

Ihana mekko ja oot kyllä super kaunis odottaja!

Meillä lento Amerikkaan 3.3 klo iltapäivällä, Finskin lento joten sitä ei käsittääkseni lakkouhka koske mutta 2h vaihtoaika Nykissä voi olla tiukka jos Suomen päässä kone lähtee myöhässä tms. Joten jännittää!!!!

Jos ehdit/jaksat niin kirjoita postaus tänne tai Babybearin puolelle siitä kuinka saada 2v viihtymään koneessa.. Vinkkejä kaivataan! Lennettiin viimeksi toukokuussa, vaan 4h lento, joka meni kun unelma. Nyt lebtoaila vaan yhteensä sen 15h, omg… Olen myös raskaana, joten samassa veneessä soudetaan.. Ihanaa matkaa teille!!

Meillä oli just joulunaikaan niin et oli 1,5h vaihto Nykissä, ne leimas lippuun jonkun Kiireellisyystarran, mut eipä siitä paljoakaan hyötyä ollut. Johonkin jonoon saatiin kiilata eteen muistaakseni, mut esim turvatarkastuksessa ei ketään oikeen kiiinnostanut. Turvatarkastusten jälkeen juostiin portille ja just ehdittiin. Onneks oli muitakin samalta lennolta tulevia ja samalle lennolle meneviä ja kaikki taidettiin ehtiä nippanappa, niillä oli kyllä varmasti tieto niin piti portin vielä auki. Mut tiukille meni kyllä, se kenttä on ihan uskomattoman sekava. Joka välissä mekin vaan kysyttiin että mihin jonoon mennään ja mikä suunta nyt. Kannattaa oikeasti kysyä neuvoa vaan jos ei ole varma.

Heh, no siis kaikki tarrakirjat, kynät, ipadit yms on ihan hyviä hetkeksi, mutta pitkällä aikavälillä ne ei enää toimikaan. Mutta teillä ilmeisesti ainakin osittain yölento, että kyllä ne sit viimeistään nukahtaa eli riittää kun tekemistä on alkulentoon yms! 🙂

Pakko viela vinkata jos ja kun Norskilla meette, etta kannattaa kysya koneeseen astuessa crewlta onko lento suora, about 1/4 norskin ”suorasta” lennosta Dubaihin pysahtyy tankkaamaan jossain, kun tuulesta riippuen bensa ei valttamatta riita Dubaihin asti.. sama takaisin tullessa. Crew yleensa tietaa jos lento on suora jo ennen take offia 🙂 jos istuu koneen etuosassa niin siella on vilpoisat oltavat kun pitavat ovia auki sen 1,5 tuntia kun ollaan maassa eika moottorit ole paalla ❄️❄️

Hei kaunotar Xenia! 🙂 tämä kysymys menee ihan siihen ”asiasta kukkaruukkuun” eli ei liity tähän postaukseen. Mutta olisin halunnut kysyä että kuinka paljon painoit vähimmillään silloin kuin aloitit blogin pidon? Olikohan 2011. Luin aiempia postauksia jossa kerroit että söit todella vähän jne. Olet niin hoikka niissä kuvissa mutta täytyy sanoa että tuo normaali paino paljon parempi ja olet nyt puhjennut oikein kukkaan! 🙂 aina niin kauniina ja onnellisuus oikein huokuu sinusta! Kaikkea hyvää!

Upea mekko ja sopii sinulle kuin nenä päähän! Toivottavasti lakkoilu ei vaikuta teidän lomaan 🙂

Mä liputan icebugien puolesta ja siihen rinnalle jotkut nastattomat, lämpimät talvikengät kaveriksi ?

Hei!
Mistä olet ostanut kuvissa näkyvän päiväpeiton? Onko se kaksipuolinen, harmaa-valkoinen?☺

Ellokselta on, tämä päiväpeitto kyseessä! 🙂 Harmaa-valkoinen juurikin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *