Xenia's day

Matkakehto

Teksti:

P9080136P9080140
Meillä oli alunperin tarkoituksena nukuttaa vauvaa matkamme ajan isossa matkasängyssä, jossa olisi esimerkiksi unipesä tuomassa turvaa. Ajatus ei kuitenkaan miellyttänyt minua, koska vauva aika usein punkee itseään sängyn reunaa  kohti kasvoineen ja jotenkin se ajatus paksusta unipesänreunasta ei tunnu kauhean turvalliselta, joten halusin jotain hieman ”yksinkertaisempaa” ja turvallisempaa vaihtoehtoa vauvan nukuttamiseen, niin että hän kuitenkin tuntee olonsa turvalliseksi. Siispä iso matkasänky oli poissa pelistä.
Päädyin sit itseasiassa amazonin kautta löytämään tämän Inovi Cocoon-matkakehdon, joka nopean googlettelun perusteella oli Suomessa halvempi kuin Enkuissa. Mulle kävi vielä hirveä tuuri, löysin tämän nimittäin käyttämättömänä todella edullisesti torista.
Kehto painaa vain 3.7 kiloa ja menee kantokassissaan käsimatkatavarana. Se vetää sisäänsä noin 9 kilon painoon asti ja on mielestäni aika ergonominen vaihtoehto vauva-aikaan kun lapsi tuskin koko yötään putkeen nukkuu ja todennäköisesti vauvaa saa nostella tuolta usein.
Lisäksi tähän kuuluu myös suojaverkko, joka on loistava lisä jos tämän haluaa nostaa ulos esimerkiksi kesällä. Ei hyönteiset pääse vauvaan käsiksi. So far so good, vauva on nukkunut tässä päikkäreitä oikein hyvin (jopa 4 h putkeen) ja mielestäni onkin kiva, että on ”tuttu” sänky mukana matkalla, ei ehkä sit ympäristön muutos häiritse yhtä paljon. Matkan jälkeen tämä toimittaa sit jälleen päiväpedin virkaa meidän alakerrassa.
Näin viikon kokemuksella siis valtava peukku tälle matkakehdolle. Patja on juuri sopivan napakka, olematta kuitenkaan kivikova ja toki plussaa myös muotoilusta, joka omaan silmääni on varsin onnistunutta. Näitä myydään lähes kaikissa lastentarvikekaupoissa, aika eri hinnoin tosin joten kannattaa olla tarkkana. Niin, ja tsekatkaa ehdottomasti huutonetit ja torit, sillä näin näitä siellä useamman!
Onko tämä teille tuttu lastentarvike?

Lue myös

X