Meidän lattia

Mihin tämä viikko on mennyt? Huomenna elellään jo torstaita ja loppuviikko tulee näillä näkymin menemään samalla tavalla eli joka paikassa huidellessa. Toisaalta ihan kivakin näin, opintojen pariin kun tuntuu mielestäni paljon mielekkäämältä paneutua aina kun on käynyt imemässä vähän motivaatiota samassa veneessä olevilta kanssaopiskelijoilta! 🙂

Jonkun verran on tullut kyselyjä meidän lattiasta ja ajattelin nyt puolentoista kuukauden käytön jälkeen hieman kirjoittaa siitä miten tähän valintaan päädyttiin ja miksi. Noh, kellekään ei liene epäselvyytenä se että meillä on koira. Monestihan koirataloudet haluavat laminaattia ja sitähän meilläkin oli meidän ensimmäisessä yhteisessä asunnossa (ja Maxin ensikodissa). Toimii hyvin sikäli ettei siinä näy käytön jäljet, mutta se meteli ja kopina mikä siitä tulee kun koira kävelee ympäriinsä on pitkällä tähtäimellä mulle ihan liikaa. Niinpä siis päätettiin jo aluksi, että tullaan hankkimaan sellainen lattia jossa käyttö kenties näkyisi enemmän, mutta joka olisi samalla pehmeä jalan alla ja ennen kaikkea hiljainen. Toki tähän vaikutti myös se, että nykyisin laminaattikin ja etenkin toivomamme paksumpi ”lankkumalli” maksaa helposti jo parketin verran. Loppupeleissä kuitenkin erotusta ei tule pitkällä tähtäimellä juuri ollenkaan, joten ei ollut ensimmäinen asia mistä olisin lähtenyt tinkimään (meni muistaakseni aavistuksen yli budjetin, nyt se on jo jossain tuolla komeron perällä).

Vaihtoehtojahan lattiassa on vaikka muille jakaa, lets face it. Tiesimme saman tien että haluamme paksua ”lankkuparkettia” joka olisi myös helppo asentaa. Värin puolesta toiveena oli jotain neutraalia, sellaista joka ei olisi liian oranssiin taittavaa, mutta ei myöskään liian harmaata. Loppujen lopuksi about tuhannen nettisivun ja rautakaupassa käynnin jälkeen päädyttiin Timberwisen Vintage Ruka – lattiaan, joka on siis hiottu ja öljyvahatty tammiparketti. Toisena vaihtoehtona meillä oli hyvin vastaavansävyinen, mutta tasavärisempi lattia ja lopulta päädyimme tähän eläväpintaiseen lattiaan lähinnä parista syystä. Ensinnäkin halusimme luonnollista vibaa ja toisekseen ajattelimme tällaisen eläväpintaisemman lattian antavan huomattavasti enemmän anteeksi koira ja lapsitaloudessa.

P3110092

P3031378

Toistaiseksi en voi olla enempää tyytyväinen. Muutaman naarmun olen bongannut, mutta toinen tuli portaita ylös nostaessa ja muut sit muuton yhteydessä. Kynnen jälkiä en ole vielä bongannut mistään ja kuten toivoinkin, Maxin tassuttelu on hiirenhiljaista. Lattia tuntuu jalkojen alta mukavan pehmeältä askeltaa (tähän toki vaikuttaa myös alusmateriaali, jossa luotettiin samaan kuin viimeksikikin Helsingissä lattiaa asentaessa). Kaikkein parasta on kuitenkin tuo väri. Sitä ihailen päivittäin sillä se on enemmän kuin olisin voinut edes toivoa. Se ei ole tumma, eikä se ole vaalea vaan juuri sitä välimaastoa jota me toivoimmekin. Varmasti tähän vuosien saatossa ehtii tulla lommo jos toinenkin mutta elämistä vartenhan tämä talo on rakennettu, ja onpahan sillä aikaa mukava askeltaa eikä tarvitse heräillä siihen kun Max marssii ympäriinsä. Maailman herkkäunisin ihminen täällä moi.

ps. Maxista lähtee kilokaupalla karvaa, mutta sitä ei huomaa ellei nyt oikeasti katsele lattiaa sillä silmällä. Ero esimerkiksi valkoisiin portaisiimme on huomattava, kadun jo nyt niitä ja aikeessa olisikin laittaa siihen ”kokolattiamatto” vielä jonain päivänä. Sellainen englantilaistyyppinen ratkaisu, jossa matto menee keskellä portaita. Miksikäs sitä nyt kutsutaankaan?

Mukavaa illanjatkoa teille kaikille ja huomiseen!

Tilaa Annan uutiskirje

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kommentit

Harkitsitteko vinyylikorkkilattiaa ollenkaan? Se on meillä harkinnassa tulevaan taloon.

Xenia

Oli meillä siitäkin puhetta, mutta ei löytynyt sitä just meille sopivaa vaihtoehtoa joten päädyttiin tähän! 🙂

Upea lattia 🙂

Xenia

Mä olen niin tyytyväinen! <3

Lattia, niinkuin koko talokin on niin upea!!! Ja ymmärrän sinua hyvin tuossa laminaatti-asiassa. Minulla nykyisessä asunnossa on laminaatti ja on kyllä viimenen materiaali koirien kanssa asuessa, ja muutenkin. En voi sietää sitä kynsien napsumista lattiaan, tai jos esim avaimet putoaa lattialle ja kuuluu niin ärsyttävä ääni😂 Tämän vuoksi lattiat ovat täynnä mattoja😃.

Xenia

Hahha mut se maxin tessuttelu, herätti mut todella usein!:D ihmisillä ei sentään kynnet kopise lattiaa vasten!:D

Hei, ei nyt liity tähän postaukseen, mutta millä meikkaat sun kulmat? Ovat niin upeat 🙂

Xenia

Kiitos! 🙂 Mulla on Anastasia Beverly Hillsin Brow Wiz sävyssä tumma ruskea! 🙂

Aivan ihana! Itsekin haaveilen juuri samaisesta lattiasta sitten joskus, kun rakentaminen on ajankohtaista 🙂 Aito lankkulattia kun vaatisi aikamoista ylläpitoa.

Halusin vinkata sulle, että Facebookissa on sellainen mahtava ja aktiivinen ryhmä kun Koti Kannustalossa. Siellä Kannustalon rakentaneet ja asiasta haaveilevat vaihtavat mielipiteitä ja jakavat kokemuksiaan hyvin yleishyödyllisistä omakotitaloasujan askareista. Paljon kuvia myös ryhmäläisten kodeista. Kannattaa kurkata! Suljettu ryhmä, mutta aktiiviset ylläpitäjät ja pyyntö hyväksytään kyllä sukkelaan.

Xenia

Se on totta, ei ole kokemusta aidosta lankkulattiasta, mutta olen kuullut samaa! 🙂 Kiitoksia vinkistä! 🙂

mikä se oli se netflix dokumentti mitä suosittelit viimeksi katsomaan? 🙂

Xenia

Making a murderer!:)

Itse kadun meidän tummia portaita, niissäkin näkyy heti kaikki pöly, ja kolhut myös. Unelmoin harmaaksi maalatuista portaista, nekin varmasti näyttävät kaiken pölyn, mutta sitten on vain mopattava ne pari kertaa viikossa. Portaat on muuten ärsyttävät siivota. Meillä vielä umpinaiset kaartuvat portaat.

Xenia

Se matto olis kyllä ”helppo” vaihtoehto, ei näkyisi kolhut ja imuroimalla siivouspäivän yhteydessä pysyisivät puhtaana. Ja toki niitäkin voi pestä. 🙂

Jos ois päädytty parkettiin niin oisin kans halunnut tota Timberwisea harjattuna ja öljyvahattuna, varmaan melko samanlaisessa sävyssäkin! Joten helppo sanoa että nappivalinta! Toivotaan että kestää käyttöä ja saahan parketin onneksi hiottua jos kovasti naarmuuntuu

Xenia

Se on totta, voidaan sit hioa jos tulee sellaiselle tarvetta!! 🙂

Voi olla kuitenkin mielenkiintoinen imuroitava tuo porrasmatto.

Xenia

Englannissa lähes jokaikisessä talossa on sellainen joten tuskinpa se nyt niin hankala kuitenkaan on!:)

Meillä on portaissa sellainen ”kokolattiamatto” ja on kyllä ollut hyvä! Mukava kävellä portaissa vaikka vauva sylissä, kun ei jalat luista ollenkaan. Meidän koira myös rakastaa mattoa, sillä siinä on hyvä pito tassuilla joten se voi rymistellä ne alas niin lujaa kuin kintuista lähtee 😀 ehkä Max uskaltautuu paremmin portaisiin jos vaihdatte materiaaliksi maton 🙂

Xenia

No tätä juuri. Lapsenkin on kiva opetella tulemaan portaita alas ja ylös kun niitä voi suurinpiirtein mennä alas liukuen ilman että sattuu! 🙂

On kyllä ihana tuo lattia! Sävy on just täydellinen. Nukkuuko Max teillä alakerrassa vai samassa kerroksessa kun te? 🙂 Meilläkin on onneks lautalattia, joten ei pitäis tulevan koiran kynnet niin rapista! Tosin jurmuja saattaa tulla aikalailla.. Onneks voi aina hioa uudelleen 😀

Teil on kyllä ihana koti❤️ Meillä hyvin samantyylinen (Kannustalo, Rauhala) ja mua kans kaduttaa meiän valkoiset portaat. Meil ei oo koiraa karvoja levittelemäs mutta niissä näkyy rumasti kolhut ja vasta kuitenkin 4 vuotta asuttu. Ei ois tietoa saako niitä millään piiloon, paitsi vaihtamalla portaat tai maalaamalla kokonaan uudestaan?

Xenia

Saakohan niitä pakkeloitua, tosi vaikea sanoa. Mut tosiaan ajateltiin laittaa se matto niihin kun pehmentäisi eikä näkyisi pienet pölyhiukkaset tai Maxin karvat niin helposti! 😀

Pitäis varmaan itekkin harkita mattoa niin pääsis illalla hiippailemaan yläkerrasta pois niin ettei lapset kuule ja lähe perään😃

Xenia

Haha hyvä pointti!:D

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *