Xenia's day

Meidän rutiineista ja nukkumisesta

Teksti:

P2220221
Siinäpä vasta kuuma aihe – ainakin jos multa kysytään. Poika täyttää tällä viikolla 8 kk ja jotain rotia ollaan saatu uniin – vaikkei hän nyt mikään kaikkein paras nukkuja olekaan.
Ensinnäkin olen todennut sen, että hän on melko herkkäuninen. Tai sit hän vaan on niin kiinnostunut ympäristöstään, seisomaan noususta ja istumisesta, että aina kevyen unen vaiheessa havahtuu niitä juttuja tekemään. Lisäksi noi hampaat… Niitä nimittäin tehdään ihan antaumuksella, eikä ensimmäinen ole vieläkään puhjennut. Tytöllä se tapahtui 8.5 kk:n iässä, katsotaan meneekö pojan kohdalla samalla tavoin.
Joka tapauksessa. Meidän rutiinit on aika selkeät niin nukkumisen kuin syömisten suhteen ja näyttävät tältä:

  • Aamulla herätään aikalailla aina klo 6.30-7.00. Jos herää aikaisemmin saan yleensä veden avulla nukkumaan tuonne asti.
  • Ensimmäiset päiväunet klo 9.30. Nukkuu yleensä 30- 60 minuuttia, joskus jopa enemmän.
  • Lounas noin klo 11
  • Toisille päikkäreille ensimmäisten pituudesta riippuen joskus 12.30-13.00 aikaan. Heräilee yleensä 14 maissa, joskus myöhemmin
  • Heti heräämisen jälkeen pieni välipala – banaania, sosetta jne. Ei kovin paljoa.
  • 16.30 pojan dinneri ja sit maitoa päälle. Saattaa nukahtaa pariksi minuutiksi syliin maitoa juodessaan. Jos ei ole nukkunut kahdella ekalla päikkärillä kunnolla, vetää yleensä 20-3o minuutin powernapit.
  • 18-18.30 maissa mennään kylpyyn, jossa poika rakastaa leikkiä. Kerran hän melkein nukahti mun syliin kylvyssä.. 😀
  • 19.00 iltapuuro ja sit 19.30 maitoa napaan ja unille joskus 19.45.

Öisin saattaa herätä hetkeksi pyörimään, mutta riittää kun laskee käden hänen selälleen ja menee yleensä nukkumaan. Näitä herätyksiä on keskimäärin kerran yössä, joskus kaksi. Mutta esim viime yönä ei herätty kertaakaan ennen 06.30. Eli hyvinä öinä nukutaan jo läpi, yhteensä lähes 11 tuntia. Ei voi siis valittaa.
Yksi asia on kuitenkin varma ja se on se, että tämä poika ihan oikeasti tarvitsee paljon ruokaa, jotta nukkuisi hyvin. Edelleen hän vetää neljä isoa annosta ja yhden pienen välipalan ja helposti sellaisen 9 dl maitoa päälle. Toisaalta hän painaa yli 10 kiloa ja on melkoisen aktiivinen kundi, joten nälkä luonnollisesti tulee useammin. Huomenna onkin muuten neuvola, jossa saadaan samalla tuo MPR rokote aikaistettuna meidän 1.5 viikon päästä koittavan matkan vuoksi. Vähän menee myöhäiseksi tuo rokotus, mutta parempi se kuitenkin on ottaa – ja buusteri sit vuoden iässä muistaakseni! 🙂
All in all. Rutiinit meillä on aika tarkat – muttei kiveenhakatut. En halua joutua myöskään siihen tilanteeseen, että oltaisiin ns. kodin vankina, vaan haluan voida mennä lasten kanssa. Siispä poika nukkuu välillä autossa, suurimmaksi osaksi ulkona ja oikein kylmillä ilmoilla sisällä. Selvää on kuitenkin se, että vaikka oltaisiin koko päivä liikkeessä, pidän aina ruoka-ajoista kiinni. Se kun ei vaadi paljoa, mutta pitää pienen tyytyväisenä! 🙂
Kuvasta puheen ollen: pieni herra kävi vierailulla siskonsa huoneessa – salaa tietysti! 😀
 

Lue myös

X