äitiys

Mennyttä, tulevaa & muistoja siitä hetkestä, jolloin melkein lopetin bloggaamisen

8.9.2018 Teksti: Xenia

Tuli näistä kuvista mieleen, että olen aika pitkälti kalenterin mukaan elävä ihminen. Jos kalenteri näyttää syyskuuta, minä pistän sen neuleen päälleni vaikka saisin hikoilla se päälläni kuin pieni porsas. Samaten keväällä vedän pikkukengät jalkaan hyvällä tuurilla jo siinä vaiheessa kun luntakin on vielä näkyvissä, koska noh, siinä vaiheessa on jo niin kyllästynyt niihin iänikuisiin saappaisiin ja kaikkeen lämpimään.

Miten virkistävää vaihtelua se onkin kun meillä on useampi eri vuodenaika, jotka ihan tosissaan ovat toisiinsa verrattuna kuin yö ja päivä.

P8270061

Olette varmaan tässä jo kohta kahdeksan vuoden aikana huomanneet, että mä olen tosi innostuvaa tyyppiä. Mä elän hyvin vahvasti tunteen varassa ja mietin asioita järjellä vasta sen alkuinnostuksen jälkeen. Sen verran järkeä tässä on kuitenkin vuosien varrella jo siunaantunut, että nukun suurempien päätösten kanssa useamman yön yli enkä ryntää suin päin ihan kaikkea kohti. Vaikka toki se sieltä puolen siltä välillä voikin näyttää, johtuen ihan vain siitä, että niitä asioita käydään läpi yleensä omassa mielessä aika moneen otteeseen ennen kuin niitä sanotaan ääneen muillekin kuin lähipiirille.

Toivottavasti ette nyt joudu pettymään, sillä mulla ei ole mitään meheviä salaisuuksia muhimassa takataskussa tai mitään muutakaan valtavaa päätöstä, joka on juuri tehty. Toki paljon on mielessä. On opinnot, työt ja tulevaisuuden suunnitelmat, mutta ei mitään sen erikoisempaa.

P8270066

Olen monesti kertonut täällä unelmiani, mutta nykyisin ajattelen niitä mieluummin päämäärinä ja tavoitteina. Selvää on nimittäin sekin, että elämänkokemuksen myötä ne unelmat eivät ole enää täysin epärealistisia, vaan ihan sellaisia, joihin minä voin omin toimini vaikuttaa. Meillä on esimerkiksi yhteinen päämäärä sen suhteen missä me ollaan taloudellisesti kymmenen vuoden päästä. Olemme aloittaneet talon rakentamisella, nyt parin viikon sisällä aloittamassa sitä sijoitusprojektia vihdoin ja sen jälkeen on tarkoitus jatkaa samalla tiellä. Lähdetään pienestä ja jokaisen projektin jälkeen on enemmän pääomaa. Se on tarkoituksena.

Moni ei ehkä ymmärrä sitä, että tämä on meidän tapa turvata selustaamme tulevaisuudessa. Monelle muulle oman kodin rakentaminen on ainutkertainen juttu siinä mielessä, että siinä sit pysytään ja ollaan. Meille se ei kuitenkaan koskaan ole ollut ajatuksena. Toki olemme tähän kotiin kiintyneitä, mutta kodin voi tehdä muuallekin. Ei se paikka, vaan ne ihmiset siinä ympärillä.

P8270067

Tässä mielessä ihmiset jakaantuvat ehkä kahteen eri leiriin. Toiset haluavat asua samassa paikassa aina, luoda muistonsa nimenomaan paikkoihin ja se on hieno juttu. Toiset sit eivät välttämättä syystä tai toisesta toimi samalla ja sekin on mahtavaa. Meille kuitenkin nämä päätökset ovat pitkälti sen sanelemia, mikä on taloudellisesti järkevää. Miksikään miljardööreiksi tällä ei tosiaan koskaan tulla, mutta toiveena on se, että eläkeiässä ei tarvitse stressata rahasta ja voi matkustella, jos elämä meidät sinne asti (toivottavasti) vie.<3

Tietyllä tavalla olen kuitenkin aivan hemmetin kiitollinen siitä kaikesta mitä mä olen tehnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana, vaikka ehkä hieman epätavallista polkua olen eteenpäin kulkenut. Se on kuitenkin mahdollistanut sen, että me ollaan nyt tässä talossa, näiden lasten kanssa ja meillä on mahdollisuus pikkuhiljaa kasvattaa omaisuutta, joka on saanut aivan alunperin alkunsa mun palkastani yrittäjänä ja mieheni innosta paiskia töitä meidän kodin eteen, ilman ulkopuolista palkkaa.

P8270074

Oli aika kun sain täällä blogissani palautetta siitä, että eikö mua hävetä kun kirjoitan noloa blogia jos ja kun joku tuleva työnantajani näkee kirjoitukseni. Muistan silloin kuinka pahalta tuollainen ilkeämielisesti kirjoitettu kommentointi tuntui, mutta nyt en hetkauttaisi tuolle enää korvaanikaan.

En ensinnäkään ole koskaan ollut kovinkaan provosoiva ja ihan syystä. Jätän sen muille ihmisille. Tottakai mulla on paljon mielipiteitä, mutta en näe tämän blogin itseisarvona sitä, että tänne muodostuu väittelykulttuuri. Mulle tämä on kiva paikka jakaa fiiliksiä menneestä ja tulevasta ja kaikkea muuta siltä väliltä. Ja sille olen ollut uskollinen jo lähes kahdeksan vuotta

P8270059

neulemekko: H&M (vastaava täällä & täällä)

kengät: Converse (nämä, nyt -20%)

laukku: Fendi (tämä malli)

Aina ei kuitenkaan ole ollut samoin, jossain vaiheessa nimittäin piilottelin taustaani osittain varmaankin oman epävarmuuteni vuoksi. Ajattelin, että en ole tarpeeksi hyvä näin. Että mun pitää tehdä jotain todella paljon vakavammin otettavaa, että voin olla menestyvä ja pidetty.

Olen kuitenkin nykyisin elämässäni siihen tilanteeseen että en enää häpeä. Päinvastoin olen samperin ylpeä. Mä olen tehnyt tästä uran itselleni ja ansainnut sillä elannon jo 7 vuotta. Aloittanut kaiken tyhjästä ja rakentanut sitä eteenpäin. Olen tottakai äärettömän kiitollinen, että niin moni teistä on jaksanut lukea mun punaista lankaa vailla olevia höpinöitä jo vuosikaudet. Kiitos!

Lyhennettynä kaikki lähtee loppupeleissä siitä, että voi seistä selkä suorana omien sanomisten ja tekojen takana.. Tottakai mielipiteet ovat muuttuneet vuosien saatossa, mutta kenellepä näin ei olisi käynyt? Harva ajattelee ihan samoin tavoin asioista ja elämästä kuin 10 vuotta sitten.

En ole teille kertonut, mutta oli aika kun harkitsin oikeasti lopettavani blogin. Olin tosi jotenkin väsynyt kaikkeen huonoon fiilikseen mitä sitä kautta sain. Tämä ajoittui ensimmäisen lapseni syntymään, jonka jälkeen joku oli kiusallaan tehnyt minusta lastensuojeluilmoituksen. Muistan tuon päivän yhä edelleen kuin eilisen. Imetin 3-viikkoista tytärtäni sohvalla kun puhelin soi ja joku sieltä kyseli, että onko Xenia Andersson puhelimessa ja kertoi soittavansa lastensuojelusta. Mä luulin puhelua pilapuheluksi, mutta kun he soittivat uudestaan yhdistin 1+1 ja menin ihan paniikkiin.

Moni pienen vauvan äiti varmaan muistaa sen kuinka haavoittuvainen on esikoisen syntymän jälkeen kun hormonit heittää vielä häränpyllyä. Tuo hyökkäys meidän perhettä kohtaan oli jotain anteeksiantamatonta. Luojan kiitos vainoaminen on sen jälkeen lisätty rikoslakiin enkä todellakaan pelkäisi tehdä rikosilmoitusta jos näin kävisi.

Miten oksettavaa, että joku vihaa minua niin suuresti, että menee noin pitkälle. Ja käyttää siihen päälle vielä jo muutenkin rajallisia lastensuojelun resursseja. Hävettävää.

Olin tuon jälkeen pitkään tosi vihainen, mutta jotenkin siitäkin pääsi yli. Mutta ei se tosiaan vaikuttanut mitenkään positiivisesti fiiliksiin, mitä mulla blogista oli. Koin sen pitkään jotenkin uhkaavana ja sulkeuduin enemmän.

Kaikki ei aina ole ruusuilla tanssimista, mutta näissä tilanteissa kannattaa miettiä hetken ennen sen lopullisen päätöksen tekoa. Mä olen todella iloinen siitä, että olen tässä edelleen, enkä antanut jonkun kiusaajan lannistaa. En ole ehkä enää yhtä jännittävä kuin aikoinaan, mutta oma itseni yhä edelleen. Eikä mulla ole aikomustakaan tätä lopettaa. Ehkä postaustahti tulevaisuudessa hiljenee aavistuksen jos (KUN!) teen sisustussuunnittelijan töiatä, mutta toisaalta blogissa se tulee todennäköisesti näkymään vaan siinä, että täällä on aavistuksen vielä enemmän sisustusjuttuja.

Elämä on kyllä erikoista välillä. Olen kuitenkin siitä hyvin elävä esimerkki, että millään muulla ei ole väliä kuin sillä, mitä ajattelet itse itsestäsi – niin kauan kun se tekemäsi ei vaikuta muihin negatiivisesti.

Minä toivottelen teille sohvalta käsin hyvää viikonloppua! Mies tekee pojan päiväuniajan töitä autotallin parissa ja tuolla on ulkona just pihan tasoitukset meneillään sillä pihakiveys on tekeillä. Pitäisi tilata 230 neliötä pihakiveä, jestas mikä määrä. Mietittiin ensin, että tehdään vaan osa, mutta tunnetaan itsemme ja se alkaisi ärsyttämään pikkuhiljaa. Nyt tulee siis käytännössä koko meidän ”lopputontti” kiveyksellä, niin siistiä! Miten tästä malttaa sit muuttaa?

Siihen liittyen meillä on muuten yksi yhteinen näkemys siitä, että jos (KUN) rakennamme seuraavan talon, se on viimeistä piirtoa myöten valmis kun muutamme sinne. Ei tällaista rakentamista jaksa joka viikonloppu tehdä vuodesta toiseen, vaan keskittyy mieluummin viikonloppuisin kivaan oleiluun ja hoitaa vaan sen vaadittavan nurmikonleikkuun ja kukkapensaiden siistinä pidon. Ai että!

Pitää muuten tehdä nyt asap se reseptipostaus sillä tein tänään jo toistamiseen maailman herkullisinta tomaattikeittoa!

Tyttö muuten kyselee mua kirjoittamaan eri sanoja paperille ja sit hän jäljentää ne. Ensiaskel kohti luku ja kirjoitustaitoa!<3

Mitä ihaninta lauantaita teille!