häät

Mikä hääkukaksi?

20.7.2016 Teksti: Xenia

hääkukka

Mun pitäis mennä huomenna käymään floristin luona ja tarkoituksena olis nyt päätyä siihen mikä kukka meidän hääkukaksi valikoituu. Toki niitä voi olla useampaakin, mutta meidän maut tuntien luulen että mitä yksinkertaisempi = sen parempi. Ruusut miellyttävät kovasti meidän kummankin silmää ja nimenomaan tuollaisessa ihan haaleassa vaaleanpunaisessa. En halua mitään sitä tummempaa eli periaatteessa kukkaa valitaan sen mukaan mitä löytyy tuossa haaleassa värissä joka näyttää niin kauniilta. Pioneitahan ei enää tuossa vaiheessa ole, mutta muita kukkia kylläkin ja kysyinsinkin teiltä onko teillä jotain hyviä ideoita? Mun tietämys kukista, etenkään hääkukista ei ole mitenkään valtava ja olisi kiva hieman pinnailla kuvia ennen kuin painelen floristin puheille. 🙂

Hortensia näyttää sekin muuten kivalta ruusun kanssa, etenkin jos on hieman eri värejä (valkoinen ja haalea vaaleanpunainen) kimpussa. Kylläpä on hankalaa! 😀 Lopputulema on nyt se, että meille tulee jokaiseen pöytään yksi kimppu ja isompiin pöytiin (8 henkeä) kaksi kimppua. Buffetpöytään tulee isompi kimppu ja yksi kimppu myös ohjelman ja istumajärjestyksen sekä vieraskirjan sisältävään pöytään. Miehelle ja miehen seurueelle vieheet ja mun morsiusneidoille kukat. Tytölle oikeita kukkia sisältävä panta/kranssi ja terälehtiä pieneen koriin. Ainiin ja kukkia myös hääkakkuun! Ai että, kyllä nyt jo jännittää, mutta kuten sanottu, kaikki on jo todella hyvällä mallilla. Istumajärjestys on done ja painossa, paikkakortit on hoidossa ja sama juttu pöytänumeroiden, ohjelman ja pienen kiitoskortin kanssa. Makeadesign suunnitteli meille kaiken siis samalla teemalla eli jatkumoa on ihan kaikissa häiden ”paperituotteissa”. Kaikista näistä näen koevedokset ihan pian ja sitten ollaankin jo todella lähellä ”valmista”.

Eilen googlasin vielä sellaisen wedding checklistin ja hyvältä näyttää. Ei taida olla kuin pieniä juttuja enää jäljellä, muun muassa karkkibuffan karkkien ostaminen (täsmäisku brunbergille ja fazerille!) ja pienten vieraslahjojen sisällön hankkiminen. Aikaa onneksi on ja viimeisellä viikolla saan anoppini ja miehen veljen paremman puoliskon tänne koko viikoksi jeesaamaan kun taas mun äiti ottaa Maxin mukaansa mökille ettei ole kaiken härdellin keskellä (vieraita kun on aika paljonkin tulossa yöpymään meille ainakin ennen häitä!). 🙂

Vatsanpohjassa on perhosia. Niiden saattelemana toivotan aurinkoista keskiviikkoa kaikille! 🙂

Kommentit (47)

Ja siis valkoisista syreeneistä. Ne liilat (tai mikä se väri ikinä onkaan) ei oo ihan ”mun värisiä”. 😛

Pionien kaltaisia kukkia on myös esimerkiksi jaloleinikki ja erilaiset ruusut.
Itse ensi kesän morsiamena pohdin mitä laittaa viehekukaksi miehille, kun muuten hääkukkana on pioni, mutta tämä liian iso vieheeseen laitettavaksi 😀
Löysin tämän blogikirjoituksen, josta oli iso apu:
http://whiteandknight.com/pionin-kaltaisia-kukkia/

Postauksien perusteella ihanat häät tulossa ja en malta odottaa kuvia häistänne 🙂

Tänä päivänä on kukkien saatavuus ympäri vuoden ilmeisesti aika hyvä, Hollannista saa kukkatukkurit tilattua isoista kukkatukuista vaikka ja mitä. Mutta mitä joutuu maksamaan ei-sesongin kukista, taitaa olla toinen juttu. Ruusut on mun mielestä klassinen (ehkä jopa hiukan tylsä?) valinta, pionit aika romanttinen. Mut ruusun ja hortensian yhdistelmä kuulostaa tosi hyvältä! Itse rakastan kyllä pioneita, mutta itsellä hääkimpussa oli aikoinaan gerberoita, koska häät oli syksyllä. Niitäkin varmasti ois vaaleanpunaisena.

Jaloleinikit ovat minun mielestä aivan ihania! Myös minä pidän valtavasti pioneista, mutta niitä on tosiaan saatavilla vain hetken aikaa. Floristi ehdotti minulle jaloleinikkejä. Ne muistuttavat hieman nupussa olevaa pionia, mutta ovat paljon pienempiä. Minun hääkimpussa oli keltaisia kalloja sekä valkoisia jaloleinikkejä. 🙂 Meillä häiden väriteema oli valkonen ja hopea/hopean harmaa sekä keltainen (tehostevärinä). Häät pidettiin pääsiäisenä ja siksi halusin, että mukana on ripaus keltaista pienissä yksityiskohdissa. Tästä on aikaa kohta jo seitsemän vuotta, niin se aika rientää!

Mä en ole ennen näistä kuullutkaan mutta onneksi kysyin nyt teiltä. Olette niin avuliaita ja luulen että hääkukka löytyi!<3

Hei kysyisin minne teidän Max menee hoitoon häiden ajaksi? Itse olen miettinyt että sitten joskus kun häiden aika koittaa niin minne koiramme laittaisimme hoitoon, kun kaikki ns. vakkarikoiravahtimme on lähipiiristä, ja he tietysti häihin tulisivat.
Kauniita kimppuja tuossa kollaasissa 🙂

Mun veljen tyttöystävän isälle. Asuu ihan siinä lähellä maalla ja siellä on pari muutakin tuttua koiraa joten just buenos! 🙂

Neilikasta saa myös tosi kauniita kimppuja! Meillä oli vain ruusuja hääkukkina, ja olin kyllä tyytyväinen!

NIin kaunis, vitsit että olette avuliaita, kiitos!<3

Omaa silmääni miellyttää lilja, vaikka moni mieltääkin sen surukukaksi ja olen haaveissani ajatellut, että kantaisin hääpäivänäni liljaa tai paria 🙂
Millainen hääkakku teille tulee? Voi vitsi, ihan pian jo häät ovatkin! Sinä onnenmyyrä! 🙂

Nuo pyöreät ruusukimput ovat kyllä kauniita, ja blogisi perusteella aivan näköisiäsi 🙂

niin on, jujuna just se että on aika runsas kimppu ja vihreetä ei kauheasti näy! 🙂

Neilikka! Superkestävä ja löytyy helposti tuossa sävyssä (:

Kiitos Sofie!<3

Itselläni oli morsiuskimppussa hortensiaa, neilikkaa ja pionia. Pöydissä oli vaaleanpunaista neilikkaa. Tykkään ! Ihanaa häiden odotusaikaa.

Kuulostaa aivan täydelliseltä!<3 Kiitoksia suuresti!<3

Baby’s breath tai jaloleinikki. En tiedä näiden sesongeista.

Upean näköisiä, kiitoksia tuhannesti vinkistä!<3

Jaloneilikka ja kerrotut ruusut, nämä on itselläni mielessä, kun pionit (all time lempparikukat) eivät ole sesongissa 🙂

Aivan upeita. Onneksi kysyin teiltä! <3

Neilikka sopii myös hääkukaksi hienosti 🙂 Itsekkin menin tänä kesänä naimisiin, ja kimpussani oli juuri ruusua ja neilikkaa, sekä jotain pikkukukkaa jonka nimeä en edes tiedä 😀

Siis te olette mahtavia!<3

Meillä oli mm. preeriankelloa kattaiskoristuksissa, löytyy myös kauniina hailakan vaaleanpunaisena. Syksyllä, kun häät oli, ei juuri pioneita yms. Ollut saatavana. Toi preeriankello kesti hyvin myös mun kampauksessa, johon niistä tehtiin koriste. 🙂

Tosi kaunis kukka, kiitoksia tuhannesti vinkistä!<3

Neilikoita minäkin suosittelisin, mun lempikukka (kaunis ja kestävä sekä löytyy hempeissä sävyissä)! Ihana seurata teidän häähumua täällä blogissa, ihanat häät varmasti tiedossa. 🙂

Mä rakastan neilikoita, en vaan edes ajatellut hääkukaksi, mutta miksipäs ei. Etenkin yhdistettynä johonkin isompikukkaiseen voisi olla juuri sitä mitä mulla on mielessä!<3

Jos tarvitset ns. ”täytekukkaa” johonkin muiden rinnalle, suosittelen harsokukkaa. Saa upean ihan yksinään tai jonkin muun kukan seurana. Ja on todella kestävää 🙂

Tää on muuten niin mun kaason näköinen kukka!!!! Tosi kaunis ja sellainen hempeä! Pitääkin mainita kun ensi vuonna hänen häänsä jossa minä olen kaasona! Kiitos tuhannesti vinkistä! <3

Oletko varmistanut ettei pionia saa? Meillä oli häät elokuun alussa ja hääkimppuni oli pioneista. Ne tilattiin hollannista.

Jep. Puhuttiin jo floristin kanssa! Eikä se ollut sellainen ”pakko” eli jos muitakin miellyttäviä löytyy niin why not! 🙂

Jaloleinikki on upea. Itse tykkään eustomasta ja freesiasta asetelmissa kun tuovat vähän sellaista herkkyyttä. 🙂

Tuo eustoma on upea, miksen mä ole tiennyt mistään näistä!!! 😀

Mulla oli vaaleanpunaisia ruusuja ja neilikoita. Niin kaunis kombo! Klassinen mutta rento 🙂

Todella kaunis, kukat on niin kauniita ja silti en tiedä niistä mitään. 😀

Jaloleinikkiä olisin minäkin ehdottanut 🙂 Sehän on muuten vähän kuin ruusun ja pionin välimuoto 🙂

Aivan täydellinen!<3

Hei,kukista en tiedä mutta karkeista joo 😀 kannattaa kattoa urjalan karkkitukku, sieltä saa isoja eriä edullisesti! Just hyviä karkkibuffaan.

hahah, sama! 😀 Mä itseasiassa kävin just eilen hankkimassa kaikki noihin purkkeihin. Kaikkia suomalaisia karkkeja juurikin isoissa paketeissa. Oli kyllä vaikea olla syömättä enempää kuin sen muutaman. 😀 Pitääkin unohtaa niiden olemassaolo! 😀

Eustoma on kans kiva esim. ruusujen rinnalla!

Niin paljon hyviä vinkkejä, kiitoksia tuhannesti! 🙂

Menin huhtikuussa naimisiin ja meillä oli kukkina haalean vaaleanpunaisia, vaalean persikan värisiä ja valkoisia neilikoita 🙂 Meillä oli pöydissä vanhoja lasipulloja, joissa niitä neilikoita ja buffetpöydässä oli iso kimppu. Mulla oli morsiuskimppuna pieni söpö neilikkakimppu ja hiuksissa koristeena sellaisia pikkuneilikoita. Mun mielestä yksi kauneimmista kukista, tosi kestävä ja löytyy juuri tuollaista vaalean vaaleanpunaista sävyä helposti! 🙂 Ihanaa häiden odotusta <3

Kuulostaa upealta!<3 Ja onneksi olkoon vielä näin jälkikäteen!<3

Neilikoista saa upean pyöreän kimppun aidoilla kukan omilla varsilla!
Tämä oli itselleni tärkeää ja sainkin ihanan aidon pyöreän valkoisen neilikkakimpun. Varsien ympärille oli kierretty juuttinarua mikä sopi häidemme tyyliin ja siitä oli hyvä pitää kiinni.
Kukka toimi hienosti myös vieheissä ja ’rannekoruissa’.
Mukavaa häihin valmistautumista ja upeaa hääpäivää!:)

Hortensia on muuten upea jo sellaisenaan ja iso kukinto ei välttämättä kaipaa paljon ympärilleen. Jaloleinikki on ihan valtavan kaunis, mutta sen saatavuus voi olla tuurissaan. Nyt ei taida olla ns.sesonkiaika. Iso neilikka ruusun kanssa tai ihan yksinään on kaunis ja väreissä löytyy. Vasta ihailin kukkakaupassa ihan hentoisen vaaleanpunaista neilikkaa. Mieleen hiipi ajatus, että jos ikinä vielä häät, niin.. Saahan sitä haaveilla 🙂

Me käytimme pelkkää isokukallista harsokukkaa pöydissä ja koristeena. Harsokukasta saa todella näyttävän, kun sitä laittaa useamman oksan per maljakko ja useamman maljakon pöytään. Valkoinen väri on myös tosi raikas ja herkkä. Harsokukasta olivat myös kaasojen käsikorut ja bestmanien vieheet sekä heittokimppu (kaksi jälkimmäistä askarreltiin itse :)). Omasta kimpusta löytyi persikan väristä neilikkaa, valkoista pionia ja hiukan harsokukkaa. Miehen vieheessä oli morsiuskimppua mukaillen persikan värinen neilikka ja harsokukkaa. Tilasin harsokukkaa http://www.kimppukivaa.fi kautta. Otin 60 oksaa ja oli todella riittoisaa ja edullista. Kukat tulivat Hollannista postin välityksellä suoraan kotiovelle sovittuna päivänä ja olivat oikein hyvännäköisiä. Säilyivät vielä viikkoja häiden jälkeen, joten tosi kestävä kukka kyseessä. Kaasojen käsikorut, morsiuskimppu ja sulhasen viehe tulivat floristilta. Olimme tosi tyytyväisiä kokonaisuuteen. <3

Mulla oli hääkimpussa juuri tuon värisiä pioneita, persikan/vaaleanpunaisen värisiä ruusuja, valkoista freesia ja harsokukkaa. Pöydissä hempeät neilikat+harsokukkaa vanhoissa ”maitopulloissa”. Vieheet samoista kukista, sulhasella vaan neilikan sijasta saman värinen ruusu, kuin omassa kimpussani. Kuulostaa ehkä sekavalle, mutta kaikki sointuivat yhteen kauniisti värien kautta. Muista tilata heittokimppu, että saat pitää oman kimpun itselläsi 🙂 Ihania tulevia häitä! En malta odottaa kuvia ja sitä minkälaisen mekon olet löytänyt!

Mulla oli ensin toiveena valkoinen hortensiakimppu, mut oikeanlaista hortensiaa ei silloin ollut saatavilla, joten luotin sit kukkakauppiaan ehdotukseen ja mulle tuli hyvin simppeli ja aika luonnonmukaisen näköinen kimppu syreenin kukista! 🙂 Varmaan aika harvinainen valinta hääkimpuksi, mutta sopi mulle kyllä tosi hyvin.

Ja siis valkoisista syreeneistä. Ne liilat (tai mikä se väri ikinä onkaan) ei oo ihan ”mun värisiä”. 😛

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *