Xenia's day

Mitä minä haluan tehdä isona & asiaa yrittäjyydestä

Teksti: Xenia

Muistan joskus nuorempana sen, kuinka ajattelin tietäväni mitä haluan tehdä isona. Sit joskus 18 -vuotiaana ahdisti ihan kauheasti kun ei sittenkään tiennyt, vaikka kuvitteli että sen pitäisi viimeistään siinä vaiheessa olla selvillä. Nyt, 12 vuotta myöhemmin olen edelleen aika avoimena tulevan suhteen, mutta sanotaanko näin, että kokeilemalla olen oppinut paljon itsestäni ja siitä, mitä piirteitä mun on työssä etsittävä, jotta se olisi mua.

P2270454

Mulla on ennen viime vuotta ollut pitkään ajatus, että haluan olla palkkatöissä jollekin ja niinpä sellaiseen päädyinkin kaiken muu ohella tuossa loppuvuodesta. Se ei kuitenkaan tuntunut oikealta tavalta tehdä töitä, etenkään kun sisintä kalvoi koko ajan ajatus siitä, että missaan samalla hetkiä poikani ensimmäisestä vuodesta. Niinpä otin yhden askeleen taaksepäin, karsin tunteja roimasti ja aloin tekemään samaa hommaa oman yritykseni nimissä – konsulttina siis.

P2270453

Se, mitä ajatuksia tämä mussa herätti yllätti mut täysin. Olin jotenkin niin pitkään toitottanut itselleni sitä, että palkkatyö on se oikea juttu nyt, mutta yhtäkkiä tajusinkin, että ehkä mä nimenomaan olen henkeen ja vereen yrittäjä. Mulla on niin paljon ideoita tulevan varalle ja oikein kihisen innosta kun niitä ajattelen. Mutta yksikään näistä ajatuksista ei liity mitenkään siihen, että tekisin töitä välttämättä jonkun toisen lukuun.

Tottakai sitä tekee elämässään ratkaisut aina sen hetkistä tilannetta silmällä pitäen, mutta haen nyt tässä takaa sitä, että jos tilanne on ideaali, teen mieluummin hommia itselleni kuin muille. Jo tämän ajatuksen sisäistäminen nosti omalla kohdalla taakkaa harteilta, fakta kun on nimittäin se, että jossain vaiheessa hyvin lähitulevaisuudessa teen opinnot loppuun ja sit pitäisi miettiä sitä, miten tuota tutkintoa hyödyntää. Yleistutkintohan se on, että hukkaan ei missään tapauksessa mene, mutta kyllä mä tartten jotain enemmän. Jotain enemmän mun näköistä: visuaalista, luovuutta vaativaa ja sisintä innostavaa hommaa.

P2270447

Yrittäjyydessä on toki omat huonot puolensa, mutta 7:ttä vuotta tässä jo mennään eteenpäin ja loppua ei näy. Lomiakin voi pitää niin, että tekee hommia etukäteen tai niin, että ottaa sen aukon huomioon ja pistää vaikka osan palkoistaan säästöön.

Yrittäjyydessä mua innostaa kaikkein eniten se mahdollisuuksien kirjo. Voi tehdä mitä vaan – tai vähintään yrittää. Sillä yrittänyttä ei laiteta ja mun mielestä jokaikinen kokemus rikastaa ja tekee meistä viisaampia. Sen sijaan, että stressaisin tulevaa aionkin katsoa tulevaan innolla ja nähdä ne kaikki mahdollisuudet positiivisessa valossa. Ei ihmisen tarvitse tietää, mitä haluaa tehdä 10 vuoden päästä, riittää kun se oma tekeminen tuntuu hyvältä tässä ja nyt.

Nyt vikoja pakkailuja ja sit se on adios Suomelle hetkeksi! Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille!<3

Lue myös

X