Xenia's day

Mitä pakkaan mukaan käsimatkatavaroihin

Teksti:

P2270523P2270525P2270526
Pakkauspuuhat ovat täällä olleet käynnissä jo varmaan viikon ajan. Etenkin lasten tavaroiden pakkaaminen on nimittäin sellainen urakka, että mieluummin käynnistän sen hyvissä ajoin ja pakkailen tavaroita pikkuhiljaa aina kun joku asia mieleen tulee – ja sitähän muuten käy ihan koko ajan. Mä olen jaotellut tätä listaa nyt sen mukaan mitä pakkaan mukaan käsimatkatavaroihin ja mitkä menee ruumaan. Käsimatkatavarana mukana kulkee myös matkarattaat näiden muiden lisäksi! 🙂

  • varavaatteita kaikille
  • vaippoja
  • kosteuspyyhkeitä sekä vaipparasvaa
  • vaipanvaihtoalusta
  • kertakäyttöisiä ruokalappuja
  • Nestemäistä panadolia
  • käsidesiä
  • geeliä hampaidentekoon
  • Maitoa ja tuttipulloja
  • ruokaa, snackseja, lusikoita ja pieni kulho
  • leluja, puruleluja, värityskirjoja yms.
  • tyynyt ja kuulosuojaimet lapsille
  • huopa x 2
  • Unilelut
  • ipad, jonne ladattu lastenohjelmia

Näiden lennon aikana tarvittavien juttujen lisäksi olen pakannut mukaan yhtä jos toista. Olen vähän sellainen, että pakkaan mieluummin liikaa kuin liian vähän ja hyvin usein todella suuri osa tavarasta onkin ns. tarpeetonta. Mieluummin otan kuitenkin mukaan peruslääkkeet ja liikaa maitoa kuin alan vaihtelemaan heitosta toiseen. Se ei nimittäin ole mun mielestä sen arvoista, että meidän poika alkaisi esim kärsimään uuden maidon takia matkalla kun ei siihen ole tarvetta.

  • ruokaa
  • maitoa
  • vaippoja ja uimavaippoja
  • kosteuspyyhkeitä
  • aurinkosuoja vaunuihin
  • aurinkovoiteet ja aurinkolasit
  • aurinkovaatteet eli uv puvut ja hatut sekä uikkarit
  • uimarenkaat ja kellukkeet yms
  • itkuhälytin
  • kenkiä
  • huppupyyhkeitä
  • hattuja
  • tarpeeksi vaatteita niin ei tarvitse miettiä niiden pesua
  • pulloharja, pullojen sterilointitabletit ja fairy
  • maitohappobakteerit molemmille
  • kantoreppu
  • yövalo

Varmaan osa jäi mainitsematta, mutta tässä on nyt ne tärkeimmät. Ja toki sit paikan päältäkin voi ostaa jos tulee tarve. Meillä menee ruumaan neljä laukkua ja sit lentokoneeseen tulee tytön Trunki ja toinen, kannettava laukku. Meillä on isäni mukana matkassa, joten tuo kaksi laukku ja kahdet rattaat ei ole probeloomos. Itseasiassa tämä menee varmaan aika kivasti kun on yksi lapsi per matkarattaat ja sit molemmilla meistä yksi kassi lisänä. Eli ei mitään ihan älytöntä kuitenkaan!

Lue myös

X