Xenia's day

Mustavalkoista

Teksti: Xenia

P5090164P5090184

Vaikka mustavalkoiset kuvat ovatkin omia suosikkeja niiden seesteisyyden ja pehmeyden vuoksi, mustavalkoinen ajattelutapa on asia, josta olen tietoisesti pyrkinyt eroon. Ehdottomuus ei mielestäni kovinkaan usein ole mikään hyve, sillä antoisampaa on ymmärtää se, että siihen mustan ja valkoisen väliin mahtuu ääretön määrä eri harmaan sävyjä, joista jokainen on ihan yhtä lailla kaunis.

Mustavalkoisuus ajattelussa sävyttää hyvin usein erityisesti keskustelua äitiyteen ja lasten kasvatukseen liittyvissä asioissa. Toivon olevani tällä kertaa paremmin varautunut, mutta kyllä se silloin tytön syntymän jälkeen otti koville kun muutenkin hormonihuuruisena joutui välillä kovankin kritiikin kohteeksi vain siksi, että meidän tapamme kasvattaa ja hoitaa lasta erosi jonkun toisen tavasta.

Mulle tämä kolme vuotta on ollut suuren kasvun paikkaa. Tietynlaisesta itsekkyydestä on joutunut luopumaan ja sisäistämään sen seikan, että tästä lähtien tärkeintä kaikessa on meidän perheen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Se luottamus omien, omat ja perheen ympäröivät tekijät huomioon ottavien valintojen oikeellisuuteen on kasvanut ja onkin se seikka, jonka itse koen kaikkein tärkeimmäksi. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä mahdollisuutta, että se meidän perheelle oikea tapa toimisi kaikilla muilla. Valtaosa kuitenkin rakastaa lastaan yli kaiken ja haluaa heidän parastaan ja kyräilymeininkiä tulisikin mielestäni välttää, ellei lapsi nyt oikeasti ole hätää kärsimässä.

Se miten lastaan ruokkii, missä lapsi nukkuu ja milloin lapsi menee hoitoon ovat asioita joiden valinta riippuu perheestä itsestään, mutta uskon että lapsen kannalta tärkeintä on se rakkaus, rajat ja turvallinen ympäristö mitä vanhemmat hänelle antavat. Miettikää nimittäin sitä mitä suuri osa lapsista maailmassa kokee: nälänhätää, pelkoa, sotia ja muita kauheuksia ja suurimmassa osassa maailman maita ei äideillä ole edes äitiyslomaa, saatikka hoitovapaan mahdollisuutta sen jälkeen. Miten etuoikeutettuja me ja lapsemme olemmekin?! Joka kerta kun tyttö kiukuttelee väärästä paitavalinnasta (minun syyni tietenkin) tai väärästä kampauksesta (toive muuttui 5 minuuttia hiusten laiton jälkeen) koen onnistumisen tunnetta. Ajattelen, että tyttäreni tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi kun huolet ovat tätä luokkaa, ja niinhän sen ideaalitilanteessa kuuluisikin mennä.

Armollisuus itseään ja muita kohtaan on kaunista. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja kannustetaan toinen toisiamme eteenpäin asiassa kuin asiassa. Siitä jos mistä tulee hyvä mieli, niin itselle kuin vastaanottajalle.

Lue myös

X