Kuten jo aiemmin mainitsinkin, olen aina ollut aika neutraalien värien perään. Asua yhdistellessäni mietin yleensä mikä sopii yhteen minkäkin kanssa ja lähtökohdaksi otan esimerkiksi kengät tai laukun. Kaivelin arkistojani, jotta saisitte yleiskuvan minusta ja tyylistäni, ja tässä on muutamia kuvia. Tämä postaus toimiikin samalla osittain matkapostauksena, sillä muutamat kuvat ovat viime marraskuiselta Dubain reissulta.

Perusvärit, kuten beige ja nude, sekä sininen, ruskea ja musta ovat usein hallitsevassa elementissä asuissani.

Näitä värejä yhdistelen mielelläni myös kesäisin ja näiden kuvien osalta Dubain matkalla.

Nämä värit pääsevät usein päälle myös ulos lähtiessä 🙂
..Mutta kyllä minäkin aina välillä pistän väripilkkuja päälleni. Olen mieltynyt erityisesti erivärisiin silkkitoppeihin ja minua harmittaakin aivan vietävästi koska sellaisia oli Dubai pullollaan, mutta en niitä jostain kumman syystä sieltä kotiuttanut.
Nyt tiedätte minusta taas hieman enemmän. Toivottavasti nuo muutamassa kuvassa taustalla näkyvät eksoottiset maisemat antavat teillekin energiaa yhtä lailla kun noiden hetkien muistelu antaa minulle.. Kivaa päivää! 🙂
X