Neuvolakuulumiset

Heipähei täältä pienen vauvan vierestä. Meidän pikkuinen on nyt jo viisi viikkoa ja sen kunniaksi käytiin neuvolassa ja oltiin vedetty yli viiden kilon rajasta. Painoa oli tullut kahdessa viikossa 900g mikä tietysti kovin miellytti tätä äitiä. Maitoa on näemmä riittämiin ja syömisten myötä ilmeisesti se on myös ollut täysrasvaista. 😀 Mä olen kyllä kiinnittänyt huomiota siihen, että syön kunnolla, sillä paljon liikkuvana ja täysimettävänä ihmisenä energiantarve on varmaankin sen lähemmäs 1000 kaloria enemmän per päivä. Toki vararavintoa on omasta takaa raskausajalta, mutta käsittääkseni ei suositellakaan että liikoja laihtuisi ettei maito ala ohenemaan jne. Mä syön siis päivittäin avokadoja, pähkinöitä ja muita hyviä rasvoja ja hiilaria niin että pyrin saamaan sitä hyvistä lähteistä. Nyt lähipäivinä on maistunut tumma riisi muun muassa kana-kantarellikastikkeen ja kasvisten kanssa ja avokadovoileipä välipalana. Pakko sanoa, että mä voin tällä hetkellä todella erinomaisesti, vaikka unet onkin niin ja näin ja uskon, että suureksi osin kaikki on nimenomaan ruokavaliosta johtuvaa. Okei, kyllä mä eilen napsin vähän Brunbergin nougatsuklaata (ja ilmeisesti vauvakaan ei reagoinut kun ei mitään oireita ole), mutta olen kerrankin onnistunut pitämään noi sokerisyömiset kohtuudessa. Pahin vauvan reagointi on toistaiseksi ollut Remix-karkkipussin jäljiltä, joten siitä pidättäydyn vielä, eipä tämä karkittomuus nimittäin tee pahaa kellekään!
Muutenkin kaikki oli neuvolassa hyvin. Pituus on nollakäyrillä ja paino vähän sen yläpuolella. Pään mitta oli nollakäyrillä sekin ja kaikki muukin oli lääkärintarkastuksessa hyvin. Unohdinko muuten kertoa teille siitä kun saatiin sätky synnärillä liittyen sydämen sivuääneen? Siis ai kauhea mikä huoli siinäkin ehti jo tulla ennen kuin saatiin kuulla, että kaikki on ok. Oltiin siis menossa siihen kotiinlähtötarkastukseen ja lääkäri siinä kuunteli pikkuista ja soitti sit lastenosaston ylilääkärin paikalle. Minä näin jo mielessäni kaiken maailman sydänleikkaukset ja hyvä etten alkanut siinä hormonihöyryissäni itkemään. Ylilääkäri kuunteli sydämen ja pisti meidät varmuudeksi sydämen ultraan ja käveltiin sinne alakertaan jännityksen vallassa. Kaikki oli kuitenkin hyvin eikä mitään poikkeavaa löytynyt, ilmeisesti nämä on vain tosi yleisiä ja yleensä katoaa pariin ikävuoteen mennessä. Tämä muistui vaan mieleen eilen kun tavattiin lääkäriä joka oli vielä kuulevinaan jotain pientä, mutta tuon Kotkassa tehdyn tarkastuksen vuoksi ei ole enää mitään syytä huolestua. Jestas että oli kyllä melkoinen kokemus, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Arvostipa taas hitusen enemmän sitä, että tämä lapsi on meille suotu ja vieläpä terveenä kaikista alkuvaikeuksista huolimatta!<3
Noin muuten täällä menee tosi hyvin. Nyt kun hormonit alkaa tosissaan tasoittumaan ja tietynlaisista rutiineista saatu kiinni olen jotenkin nauttinut tästä ajasta ihan älyttömän paljon. Meidän pikkuinen on kyllä niin rento kaveri, että oksat pois. Ei juuri itkeskele ja silloinkin lähinnä sen vuoksi että ruoka pitäisi tietysti olla edessä sillä sekunnilla kun herätään. Jotenkin ihan outoa kun olen tottunut siihen että tyttö itki joka ilta että nyt on melkein silleen että milloin kaikki tämä alkaa. Tuleehan niitä vaiheita, itseasiassa koko lapsuus on yhtä vaiheiden kirjoa, mutta jotenkin tässä on ollut kaikki tuulet myöntyisiä. Ensinnäkin se, että olen itse kokenut kuopuksen kanssa olon jotenkin tosi paljon helpommaksi. Esikoinen on vähän kuin ”harjoittelua” tietyllä tavoin ja siitä kuopuksen hoitamisesta ei olekaan stressannut lainkaan. Siinä esikoisen kanssa kävi itse läpi suuria muutoksia kun yhtäkkiä olikin äiti, mutta toisen kanssa tämä on jo selvä. Tästä asetelmasta riittäisi kirjoitettavaa varmaan enemmänkin, kiinnostaisiko teitä kuulla? Lähinnä siis niitä juttuja joita on tullut mietittyä esikoisen kohdalla ja miten asiaan on asennoitunut kuopuksen syntyessä.
Mitä aurinkoisinta torstaita teille kaikille, mä lähden nyt lenkille! 🙂