Yleinen 5.1.2012

New year, new page in life

Teksti: Anna.fi
Parin viikon päästä kääntyy mulla uusi lehti elämässä, sillä olen päättänyt ainakin toistaiseksi keskittyä opiskeluun ja jättää nykyisen työpaikkani. Koko viime vuoden yritin sinnitellä työn, opiskelujen ja blogin välillä ja vaikka se onnistuikin, koin se paikka paikoin liian stressaavaksi. Tänä keväänä tarkoituksena on tehdä melkoisen paljon kouluhommia ja kaikkein hassuinta siinä on se, että ei tarvitse sovittaakouluhommia yhteen minkään muun aikataulun kanssa. Tähän mennessä olen saanut harmaita hiuksia pelkästään aikataulujen yhteensovittamisesta ja en voi sietää sitä huonoa omaatuntoa, minkä saan, jos joku kouluhomma on jäänyt kaiken muun takia väliin.

Ensimmäisenä opiskeluvuonnani olin kahdessa työpaikassa samaan aikaan. Koko kevätlukukauden tein opiskelujen ohella viisi päivää viikossa töitä. No, voitte arvata, että opinnothan siinä kärsi. Jotenkin sitä vaan jäi se moodi päälle, että ei se nyt haittaa, töitä on tehtävä. No kyllä, töiden tekoon pitää kannustaa aina, sehän on selvää, mutta ajattelin, että tällainen hetken tauko tekee mulle terää.

Tämän lisäksi on vaikka mitä uutta tuloillaan. Blogiin liittyvät kiinnostavat jutut lisääntyy ja kouluun liittyviä hauskoja juttuja on suunnitteilla. Olen tosiaan miettinyt tätä jo puolisen vuotta, mutta vasta nyt ymmärsin mitä mun on oikeesti tehtävä.

Rakastan tätä opiskelemaani alaa, mutta asianajopuoli ei ole mua varten. Muutamia vaihtoehtoja on mielessä ajatuksen tasolla, mutta saapi nähdä mikä mun ansiotyöni tuleekaan olemaan. Mä olen sellainen ihminen, että musta saa kaikkein eniten irti kun on oma sydän pelissä. Silloin jaksan venyä vaikka mihin, mutta se todella vaatii sen, että kaikki on pelissä. Lisäksi mä tarvitsen niitä ahaa elämyksiä ja onnistumisen tunteita ja ennen kaikkea haasteita. Mä olen äärettömän kunnianhimoinen ja mun motivaattorina toimii ne haavekuvat joita oman pääni sisässä teen. Mä haluan mennä aina vain eteenpäin ja ylöspäin.

Tällä hetkellä on äärettömän hyvä fiilis ja odotan tulevaa kevättä opiskeluineen innolla. Nyt mulla on oikesti hyvin aikaa opiskeluun ja sen lisäksi myös tähän harrastukseen (ja liikuntaan ;D). Olen vain huomannut käyneeni ylikierroksilla koko ajan. Töiden jälkeen himaan ja kone käteen sillä meiningillä, että kyllä tässä vielä ehtii vaikka mitä ja sitten ei uni tule kun on niin hermostunut kaikesta..

No, mutta katsotaan mitä täällä keksitään kun aika kuluu. Mulla on paljon ideoita, mutta parempi antaa niiden muhia vielä tuolla pääkopassa. Jokatapauksessa, kaksi viikkoa ja mulla alkaa erilainen jakso elämässä. Pienen pieniä taukoja lukuunottamatta olen tehnyt taukoamatta töitä viisi vuotta ja nyt on ainakin hetken verran pelkästään opintojen aika. Mulla kesti kauan, että sydän vei voiton siitä ”järjen” äänestä tai oikeastaan siitä ”mitä mun pitäisi muiden mielestä tehdä” fiiliksestä. Mä ihan tosissani pohdin pitkään, että olenko mä nyt huono esimerkki, mutta totesin, ettei asia ole näin. Elämä potkii yleensä oikeaan suuntaan ja ainakaan minä en voi sanoa katuneeni mitään suuria päätöksiä mitä olen elämässäni tehnyt.

Blogi liittyy myös hyvin olennaisena osana päätökseeni. Tämä blogi on vuoden vanha ja sen aikana olen oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan. Tästä on muodostunut mulle niin tärkeä, että en voisi kuvitella lopettavani tätä. Tietenkin sen myötä, myös aikaa menee enemmän, mutta siinäpä se juuri on, tätä todella haluan tehdä. Tästä voi vielä muodostua jotain uusia, kiinnostavia mahdollisuuksia joihin voisin liittää esimerkiksi sopimusjuridiikkaa tai kauppaoikeudellisia juttuja, eihän sitä koskaan tiedä.

Tämän halusin vain jakaa teidän kanssanne, sillä kohta täällä on asteen rennompi ja hallitumpi Xenia. Ihanaa illanjatkoa sinne, ja muistakaa, eläkää elämäänne niinkuin itse haluatte, älkää niinkuin ympäristö teidän haluaa elävän!<3