Xenia's day

Oireista

Teksti:

Desktop126
Mä taidan lukeutua raskausoireineni siihen porukkaan joka ei voi pahoin, vaan kärsii alkuraskaudessa lähinnä vain valtavasta nälästä. Jos mun pitäisi verrata ensimmäistä 12 viikkoa johonkin, niin sanoisin että aikalailla jokaikinen päivä on ollut samanlainen kuin ainakin omiin pms-oireisiini kuuluva pohjaton nälkä jolloin jääkaapilla on kurkkimassa aivan koko ajan. Mulla on yleensä yöpöydällä ollut banaani tai vastaava, jotta voin nälän yllättäessä sen syödä ja käydä sit nukkumaan. Vaikka unesta ei olekaan tullut mitään, tuntuu että joka yö herään aina aamuyöstä ja pyörin pari tuntia vain ollakseni päivät aivan rätti.
Ruokahimotuksissa on ollut aika samoja juttuja kuin tytärtämme odottaessa. Salmiakkia ja lakua tekisi aivan hulluna mieli, eikä himoja auta se tieto, ettei niitä enää nykyisin suositella lainkaan. Toinen suuri himon kohde on juusto. Voisin syödä kilokaupalla englantilaista cheddaria (extra mature cheddar cheese, ahh) ja yhdistää sitä milloin omenaan, viininrypäleisiin tai ihan tavalliseen salaattiin. Kumma kyllä, suklaahimot eivät ole olleet todellakaan samanlaiset kuin viimeksi ja heti tulikin mieleen että josko siellä poika olisi tulossa. Ultrakuvien profiili nimittäin näyttää omaan ja kaikkien muidenkin perheenjäsentemme silmään ihan pojalta. Lisäksi päädyin lukemaan Ramzin teoriaa jonka mukaan n.97 prosenttia pojista kiinnittyy oikealle puolelle kohtua. Mulla on istukka edessä, mutta muistaakseni aavistuksen oikealla. Sitä tukisi myös pienet liikkkeet jotka tuntuu vain vasemmalla alavatsalla jos olen vasemmalla kyljelläni!
Muita himoja ei ole toistaiseksi ollut. Kahvi ei maita, teetä menee silloin tällöin, mutta kaikki hiilihapolliset juomat kuten vichy maistuu. lisäksi olen mieltynyt erityisen kirpeisiin juttuihin kuten greippimehuun ja sellaisiin karkkeihin jotka ovat niin kirpeitä että kasvot menevät irvistykseen niitä imeskellessä. Jos tiedätte jotain hyvä niin antakaahan vinkkejä.
Muuten en oikeastaan mitään oireita keksi. Väsymys, nälkä ja turvotus nyt varmaan ne kaikkein näkyvimmät oireet. Mä olin viimekin raskaudessa sellainen joka keräsi heti alkuun ne rasvakilot imetystä varten ja luulen että tässä raskaudessa käy samalla tavalla. Tosin saattaa kyllä joulullakin olla osansa asiaan. 😀 Olen nyt viikolla 15 ja kiloja on tullut 3, joten ihan normaalisti, viime raskaudessa niitä tuli yhteensä 13. En ole todellakaan stressannut syömisiä, pyrkinyt vain pitämään edes sellaista tasapainoa että joka päivä tulee syötyä tarpeeksi kasviksia/hedelmiä ja hyviä rasvoja. En ole laskenut kaloreita, mutta olen kyllä aika varma, että tällä nälällä niitä tulee sitä suositeltua 2000 enemmän. Ihmiset tosiaan taitaa olla niin erilaisia, mutta ajattelen sen niin että kehoni kyllä tietää mitä tarvitsee ja mieluummin otan alkuraskaudesta sen pari kiloa extraa kuin olen koko ajan kiukkuinen.
Nyt toisella kolmanneksella ainoat oireet ovat kasvavan mahan lisäksi turvonneet rinnat ja se, että linea negra viiva on taas ilmestymässä. Väsymystä on edelleen aina välillä ja suurempaa nälkää silloin tällöin. Nyt ei ehkä ole enää niin älyttömiä himotuksia kuin ekalla kolmanneksella, joten pystyy vähän pitämään rotiakin ettei ihan täysin mene ruokavalio ranttaliksi.
Ajattelin muuten yrittää ottaa tästä lähtien joka viikko kuvan kasvavasta mahasta. Hankin puhelimeen photofy-appin jolla saa lisättyä tuon viikkolukeman, näitä on sit varmasti hauska katsoa myöhemmin läpi! 🙂 10 ja 11 viikolla on suuri ero, mutta 11 viikolla kuva on otettu myöhemmin päivällä, se selittää tuon turvonneemman olemuksen. Kyllä tää maha silti ihan eri tavalla tuli esiin kuin viime raskaudessa, silloin olin vielä 14 viikkoisena ihan littanan mahan kanssa.
Kiitoksia kaikille onnentoivotuksista, ne todella lämmittävät mieltä. Jotenkin tietyllä tavalla teille tämän onnellisen uutisen jaettuani olen ollut myös rennompi ja tosissani nauttinut raskaudesta.

Lue myös

X