Xenia's day

Olet kaunis

Teksti: Anna.fi

”Uskomme luonnolliseen kauneuteen ja siihen, että jokainen meistä on kaunis. Omaa kauneuttaan ei aina vain tunnista ja toisen kauneuteen voi tottua niin, että sitä ei enää huomaa. Kuka on sinun mielestäsi kaunis? Kerro se hänelle.”
Näillä sanoin Lumene avaa Olet kaunis – kampanjaansa, jolla kerätään lokakuussa varoja rintasyöpätutkimuksen hyväksi. Olet kaunis kampanja, on Lumenen tapa kantaa kortensa kekoon ja osallistua vuoden 2013 Syöpäsäätiön Roosa nauha -yhteistyöhön.
Lumene lahjoittaa jokaisesta myydystä Roosa-nauha kampanjatuotteesta euron tai kaksi euroa suomalaiselle rintasyöpätutkimukselle. Jos kauneudenhoitotuotteesi kaipaavat siis päivitystä, on lokakuussa hyvä aika saada uusien tuotteiden lisäksi myös hyvä mieli! 
Halusin nostaa tämän esiin, sillä uskon, että jokaisella meistä on lähipiirissään joku, jolla on/on ollut rintasyöpä. Tämä sairaus on valitettavan yleinen meillä naisilla ja siksi mielestäni onkin hienoa, että suomalainen suuri brändi on mukana vaikuttamassa sairauteen liittyvän tutkimuksen parissa. Tää kampanja jotenkin pysäytti mut. Mielestäni asia on tärkeä ja siitä pitääkin puhua, ja siksi olenkin niin iloinen, että ehdoton suomalainen lempimerkkini on mukana tärkeässä asiassa. 
Samalla haluaisin nostaa esiin sen, että vaikka sairauteen liittyvä tutkimus niin tärkeää onkin, yhtä tärkeää on mielestäni tietouden levittäminen sairauden mahdollisimman nopeasta diagnoosista, joka liittyy tietenkin rintojen tutkimiseen tasaisin väliajoin. Itse lohduttauduin nuorempana siihen, että ei rintasyöpä voi tulla nuorelle, mutta näin musta-valkoinen ei asia aina ole. On siis parempi ottaa jo nuorella iällä rutiiniksi rintojen tarkastaminen, jolla voidaan varmasti monessa tapauksessa välttää niitä vakavampia seurauksia! Minä olen tytyyväinen tähän kampanjaan, mitä mieltä te olette? Ja muistakaa, te olette kauniita! 

Lue myös

X