elämä

Ostohulinan vastapainona

30.11.2019 Teksti: Xenia

Nyt kun vietetään black weekendiä ja siten myös koko vuoden suurinta kulutustajuhlaa, halusin nostaa esiin myös heitä, jotka toden teolla tarvitsevat apua. Olen ollut Unicefin lahjoittaja jo pitkään ja enemmän tai vähemmän säännöllisesti käyn ostamassa heiltä myös joululahjoja, joidenka vastaanottajat ovat joka kerta olleet aivan yhtä herkistyneitä kuin meikäläinenkin tätä kirjoittaessa.

Tässäkin asiassa on mun mielestä mitenkään syyllistämällä turha yrittää vedota ihmisten tunteisiin, vaan nimenomaan ehkä muistuttaa siitä, miten onnekkaassa asemassa olemme ja miten onnekkaita olemme pelkästään siitä, että olemme syntyneet Suomeen. Täällä kenties sataa vettä ja on pimeää koko marraskuun, mutta samaan aikaan, meillä on turvallinen ympäristö ja toimiva yhteiskunta. Jopa niin pitkälle, että sitä saattaa helposti alkaa pitämään itsestäänselvyytenä.

Mä koen asemani välillä hyvin ristiriitaisena koska periaatteessa suurin osa tulostani tulee siitä, että teen sisältöä yrityksille ja/tai suosittelen teille tuotteita, joista itse pidän. Toisaalta olen kuitenkin myös sitä mieltä, että sen vastapainona voin tuoda esiin ne tunteet, joita minussa herää kun näen lahjoituspyyntöjä ja toki siinä samalla nostaa esiin sitä, miten siitä tulee aivan yhtä ihana olo kuin vaikkapa uuden huulipunan ostosta.

Me ollaan piakkoin lähdössä Tampereelle vuorokaudeksi.Luvassa on ihanaa ohjelmaa lapsille ja meille aikuisillekin. Ihanaa päästä pienelle minilomalle ihan kotiSuomeen!<3

Mitä ihaninta viikonloppua teille kaikille ja jos te kiinnostuitte lahjoittamaan Unicefille, niin täältä voitte tehdä sen!<3

Lue myös

Suosittelemme