c
elämä

Pääsykoejärjestelmästä

26.5.2016 Teksti: Xenia

Huomasin eilen somesta että oikiksen pääsykokeet olivat käynnissä. Ja tulipa vaan mieleen muistot siitä hetkestä kun minäkin astelin koesaliin. Muistan kuinka kauheaa oli odotella että koko sali kutsutaan sisään kun mentiin aakkosjärjestyksessä ja minä ensimmäisten joukossa siis. Muistan kuinka sain paperit eteeni ja tiesin että osaan. Tein koetta ihan viimeiselle minuutille asti ja yksi lause taisi jäädä jopa kesken. Sen jälkeen oli hyvä olo. Tiesin että olin tehnyt parhaani ja fiilis oli hyvä. Muistan kuinka monet kyseli multa pääsykokeen jälkeen siitä miten meni, mutta jotenkin mä en halunut sanoa juuta enkä jaata. Toisaalta tämä piirre on sama edelleen tiedekuntatenttien osalta. Näyttää olevan enemmän pääsääntö kuin poikkeus, että tenttiä ei pääse suurinpiirtein edes läpi jos ”meni hyvin” ja jos tenttisalista lähtee päätään pudistellen kilahtaa suoritusotteeseen femma. Se siitä hyvästä itsetuntemuksesta. 😀

Pääsykokeista on ollut paljon puhetta nyt lähiaikoina ja Suomen järjestelmää joko kannatetaan tai vihataan. Tottahan se on, että järjestelmämme on täysin erilainen kuin muualla Euroopassa ja saimmekin mieheni kanssa hyvät keskustelut aikaan siitä mitenkä yliopistoon päästään sisään Suomessa vs Englannissa. Englannissa yliopistot antavat hakujen tuloksena tarjouksia joissa on vaikkapa niin että kunhan saat A-leveleistä (meidän ylioppilaskirjoitukset) vaikkapa 2 a:ta ja yhden b:n niin pääset tänne ja tänne. Täällä sit taas on enemmän poikkeus että pääsisit sisään pelkillä lukion papereilla.

P1010380

Toki oma lehmä ojassa sanon että mielestäni omalla kohdallani tämä systeemi toimi hyvin. En tiennyt yhtään mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa kun menin lukioon ja muutenkin, 15-vuotias on aika eri tavalla kypsä ottamaan vastuuta tulevaisuudestaan kuin vaikkapa 18-vuotias. Toisaalta olisihan se hienoa hyvän koulumenestyksen oppilaille että voisi senkin avulla päästä eteenpäin. Oma keskiarvoni lukion jälkeen taisi olla 9 ja yo kirjoitusten arvosanat M:ää ja E:tä ja taisi tulla yksi C:kin (äidinkieli, tässä syy siihen miksi täällä on kirjoitusvirheitä:D). Jos jo lukion alussa tietäisi että nyt tämä kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen niin ehkä siinä tekisi enemmän töitä? Mitä mieltä te olette?

Kaiken kaikkiaan mun mielestä kummallakin systeemillä, sekä Eurooppalaisella että Suomalaisella on omat hyvät puolensa. Suomen systeemi valikoi ehkä kuhunkin alaan ne kaikkein kiinnostuneimmat ja keskieurooppalainen (johon pääsee käsittääkseni sisään, mutta joista karsitaan oppilaita huonomman menestyksen perusteella, korjatkaa jos olen väärässä) puolestaan pitää yllä opiskelumotivaatiota myös sisäänpääsyn jälkeen. Monessa asiassa taitaakin olla niin ettei ole yhtä ainoaa ja oikeaa vastausta tai yhtä täydellistä tapaa. Jonkunlainen kultainen keskitie olisi varmasti loistava ratkaisu, mutta pääsykoejärjestelmät ovat juurtuneet niin syvälle yhteiskuntaan ettei niitä ihan sormia napsauttamalla muuteta.

Kaiken kaikkiaan en oikein osaa päättää kumpi olisi järkevämpi vaihtoehto. Se että annetaan kaikki vastuu lukioikäisille vai se, että kunkin ihmisen kiinnostuksen kohde saa kaiken huomion yhden kevään ajan ja siinä vaiheessa karsitaan nimenomaan oppiainekohtaisesti pois ne joiden motivaatio ei ole parhaimmasta päästä? Toisaalta mietin sitä sopiiko rankaista siitä, että yksi vuosi tai vaikka useampikin on mennyt syystä tai toisesta penkin alle jos motivaatio on kuitenkin löytynyt uudelleen? Kolmannekseen tuli mieleen se,  että jos on ollut hyvä oppilas niin eikö heillä muutenkin ole yhtä hyvät lähtökohdat pääsykokeisiin kuin oppilailla jotka eivät kenties lukiosta valmistuneet samanlaisin arvosanoin? Tarkoitan lukumotivaatiota ja lukemisen taitoa.

Mielenkiintoisia juttuja, pakko myöntää. Minkälainen systeemi olisi teidän mielestä ideaali? Kuinka monella teistä on muuten ollut tänä keväänä pääsykokeet ja miten luulette että meni? 🙂

Lue myös

Suosittelemme