Yleinen

Pääsykokeiden tulokset

17.7.2012 Teksti: Anna.fi
Tänään monen ensi vuosi sinetöitiin tavalla tai toisella, nimittäin, viimeisienkien pääsykokeiden tulokset alkavat olla selvillä. Jotkut elävät onnenhuumaa, ja toiset ovat vihaisia ja pettyneitä, jos suunnitelmiin tulikin muutos. Haluaisin korostaa, että se, että on tehnyt parhaansa, riittää. Mikään työ ei ole turhaa, ei vaikka sillä ei olisikaan tänä vuonna saavutettu haluttua päämäärää. Kaikki tieto on pääomaa, ja teidän pettyneiden kannattaa yrittää ajatella se sitä kautta, että ensi vuonna tiedän paremmin miten lukea, kuinka paljon lukea, ja kaikkein parasta, tiedätte jo aika paljon siitä, minkälaista kirjallisuutta ala sisältää!

Itse hain kaksi kertaa. Ensimmällä vähän hutaisten ja toisella sitten johdonmukaisesti ja sinnikkäästi työtä tehden. Mut palkittiin toisella kerralla, ja se ei ole sattumaa. Toki, onnea voi aina olla mukana, ja välillä käy niin veemäiseisesti, että oikeasti asian sisältäneet eivät ole saavuttaneet koulupaikkaa. Mutta, aikaa on, ei saa lannistua, vaan pää vaan pystyyn, ja ensi vuonna uudestaan.Välivuosihan on loistava aika kerätä esim rahaa käymällä töissä ja niin edelleen. Lisäksi ainakin mun kohdalla välivuosi oli loistava tapa kerätä lisämotivaatiota, se kaupassa työskentely kun ei ollut mua varten.

Haluankin onnitella kaikki teitä koulupaikan saanneita ja sitä ilman jääneille haluan sanoa, pää pystyyn, ensi vuonna on teidän vuoro, jos vain uskotto itseenne!


Kertokaa miten teillä meni, haluan kuulla! 🙂