Päiväkodin ja koulun aloitus
Ensi viikolla meidän arki muuttuu, kun esikoisemme aloittaa koulutaipaileensa ja pienimmäisemme päiväkodissa. Tämä muutos aiheuttaa itsessäni tunteita suuntaan jos toiseenkin. Tuntuu hassulta, että tämä vajaa 1.5 vuotta meni niin nopeasti, mutta toisaalta meidän perheessä tämä muutos tulee tarpeeseen. Olen aina sanonut, että silloin kun lapsi lähtee liikkeelle, muodostuu töiden pyörittäminen siinä ohella todella vaikeaksi ja niin kävi tälläkin kertaa. Tämä nuorimmaisemme on vieläpä se kaikkein liikkuvaisin tyyppi meidän lapsista, joten jos väittäisin viimeisen puolen vuoden olleen helppoa, valehtelisin silmät päästäni.
Mietin tuossa toisaalta yksi päivä, että kaipuu töiden tekoon on jo valtava. Projekteja on koko ajan omalla lautaselle enenevässä määrin ja odotan niin innolla sitä, että voin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Nyt tässä on menty vähän ylikierroksilla säheältäen, joka ei säntilliselle luonteelleni sovi yhtään. Ihanaa siis saada tasapainoa arkeen pikkuhiljaa.
Olisikin muuten mielenkiintoista tietää, mitenkä korona-ajan etätyöskentely on vaikuttanut ihmisten vapaa-ajan ja työajan erottumiseen? Luulisin, että aika monella se toimistolta lähteminen on aika selkeä tapa aloittaa vapaa-aika – ainakin noin yleensä. Mitenkä siellä ruudun toisella puolen etätyöskentelevillä? Teettekö aina tietyn ajan töitä vai esimerkiksi tietyssä paikassa kotona?
Itselleni on aina riittänyt se tieto, että lasten tullessa kotiin jäävät työt ainakin suurimmilta osin sikseen. Saatan toki kuvata jotain kamppiksia heidän kanssaan, mutta pyrin olemaan poissa koneelta. Nyt kesälomalla tämä järjestely ei luonnollisestikaan ole onnistunut kun töitä on tehty silloin kun siihen on mahdollisuus (eli ei kovinkaan usein hehe:D)
Joka tapauksessa. Jännityksen sekaisin fiiliksin odotan ensi keskiviikkoa kun vien tytön ensimmäistä kertaa kouluun ja lähden sen jälkeen harjoittelemaan pojan kanssa päiväkotiin. Luultavasti ensimmäinen viikko menee kevyesti ”laskeutuen” ja sit luultavasti 5-6h per päivä ellei tarvetta ole enemmälle. Yleensä ei.
Tänään aamusta tein syksyn tarvikelistaa, josta suurin osa meiltä löytyikin jo. Muutaman jutun tilasin jo äsken netistä ja sit pitää vielä hakea pienimmälle vaippoja yms.
Onko siellä muita, joilla lapset aloittavat koulua/päiväkotia? 🙂 Jännittääkö teitä?
Kommentit
Hei Xeni!
Tsemppiä sinne uusiin tuuliin. Itse olen päiväkodissa töissä ja elokuussa myös me työntekijät olemme uuden edessä kun tulee uusia perheitä ja välillä uusia työkavereita. 🙂 Se on ihan luonnollista jännittää päiväkodin aloitusta, yleensä huoltajat jännittävät enemmän kuin lapsi itse. 😀
Korona on toki tuonut muutoksia myös meille varhaiskasvatukseen ja henkilökuntaa siirreltiin viime vuonna vanhustenpuolelle kysymättä haluaako sinne vaiko ei. Töitä on ollut ja se on toki hyvä niin. Itselle kuitenkin se lasten kanssa työskentely on se juttu.🙂
Mies on tehnyt liki 1,5v etätöitä kotona ja nyt keväällä sai meidän uudelta asuinpaikkakunnalta töitä. Välillä hän haluaa käydä toimistolla moikkaamassa työkavereita, muuten on etänä kotona. Työ on joustavaa, mutta tunteja Kertyy helposti 10h/ päivä kun on kotona tekemässä hommia. Työhuone hänellä on, mutta välillä on vaikeaa sulkea se tietokone ja lopettaa hommat siihen. Hän myös tykkää käydä ”lähitöissä” joten tää 1,5v. Voi joillekin olla myös omalla tavallaan haastavaa.
Ollaan siitä onnellisessa asemassa, että töitä riittää ja ollaan Koronan aikana muutettu uudelle paikkakunnalle ja ostettu sieltä oma yhteinen koti. Nyt kun kotona tulee oltua paljon kotona niin kiva kun on oma piha, mitä laittaa ja myös remppahommia ollaan tehty 🙂
Tsemppiä teille uuteen arkeen. 🙂
Kommentit
Meillä alkoi 2,5 vuotiaalla päiväkoti juuri tällä viikolla.🙊 Lisäjännitystä toi se että siellä puhutaan suurimmaksi osaksi englantia.😅 Mutta kaikki meni paljon paremmin kuin odotin! Ei lapsi eikä äiti ole itkenyt kertaakaan vielä!😂
Ihana kuulla, tsemppiä sinne suuresti❤️
No, etätöissä olo on aina vähän erilaista kuin yrityksen ylläpito/bloginpäivitys tms mitä voi tehdä omaan tahtiin. Työnantaja kuitenkin antaa työtehtävät niin kyllä siinä joutuu tekemään ne joko etätyöpäivän aikaan tai sen jälkeen, mutta hommaa riittää. Hyvä puoli etätyöskentelyssä on että voi olla lapset läsnä. Koko kesän kaikki kotona ja muutenkin sitten jos joku kipeänä niin näin mutta toisaalta kyllähän oikeus olisi ottaa sairauslomaa esim lapsen sairastuessa. Että aika kovilla on kyllä oltu. Työt on tehtävä ja se on työtä vaikka etänä onkin. Kaipaa maisemavaihdosta kyllä enemmän mutta toisaalta ei mene työmatkoihin aikaa ym niin omat hyvät, omat huonot puolet.
Kyllä se varmasti ottaa koville. Jos oma työni olisi vain bloginpäivitys niin ei varmasti olisi itsellänikään mitään ongelmaa tässä yhtälössä😊
yrityksen ylläpitoon liittyy myös paljon sellaisia asioita, joitaa pitää nimenomaan tehdä tietyn ajan puitteissa. Esimerkiksi myynti, kirjanpito yms on tehtävä tietyissä aikasloteissa eikä sitten kun siltä tuntuu😊