Xenia's day

Päivän asu ja herkullinen ja helppo lounas

Teksti: Xenia

Tervehdys täältä viimeisten lomapäivien tiimellyksestä. Täällä on ihan suoraan sanottuna ollut pari päivää vähän sellainen ahdistunut olotila. Koronatapaukset ovat taas lisääntyneet ja se aiheuttaa huolta tulevasta monilla eri tavoin. Miten työt jos lapset jäävät taas kotiin, toisaalta se, miten voimme suojautua siltä jos lapset ovat hoidossa jnejnejne. Kamalasti on taas asioita mielen päällä, mutta niin oli silloin viimeksikin kun koko korona vasta Suomessa alkoi. Pakko siis vaan keskittyä nyt hetkeen ja olla siinä määrin varovainen kuin mahdollista. Eikai sitä oikein muutakaan voi tehdä.

Tänään on kuitenkin parempi fiilis, vaikka yö menikin hulinoidessa. Olen nyt todennut sen, että poika nukkuu kaikkein parhaiten jos päiväunet on mennyt just eikä melkein. Ollaan päästy aika kivasti kolmen päikkärin rytmiin (aamu noin 9.30-10.30, päivä 12-15 ja iltapäivä noin 16.45-17.45) ja muutamina öinä on poika nukkunut putkeen aina sieltä iltakahdeksasta aamukolmeen tai neljään. Sit kun on rikkonaisempi yö heräillään sitä tyyliin puoleltaöin, kahdelta, kolmelta, neljältä jnejnejne. ja rauhoittuu lähinnä rinnalla. En vain haluaisi hänen oppivan siihen, että maito on se ainut keino takaisin uneen, joten välillä menee enemmän aikaa öisin että saan rauhoittumaan. Onneksi on kahvi.

IMG_3302

Tänään me käytiin aamusta pienellä kävely- ja pyörälenkillä ja päällä oli jälleen kerran nämä aiemminkin täällä kehumani leggingsit, joista on tullut taas lisää kokoja varastoon. Jos siis haluatte hyvät, imartelevat, mukavat ja edulliset treenileggingsit niin kurkatkaapa nämä leggarit (adlink)! 🙂

Lenkin jälkeen kokosin meille salaatin, johon tuli:

  • salaattipohja
  • paahdettuja kikherneitä, bataattia ja sieniä
  • avokadoa
  • etikkaliemeen säilöttyä punasipulia
  • sitrusvinegretteä

Salaattipohjana voi käyttää mitä milloinkin, mulla oli nyt kurkkua ja tomaattia, mutta yleensä lisäisin myös pinaattia/viherkaalia jne. Paahdetut kasvikset ja kikherneet sopivat täydellisesti salaatteihin. Ne on myös helppo tehdä ja varioida voi eri kasviksin ja maustein. Lämmitin uunin 230 asteeseen ja viipaloin bataatin ja pilkoin sienet. Huuhtelin ja valutin kikherneet ja taputtelin kevyesti kuivaksi. Lisäsin bataatit, sienet ja kikeherneet kulhoon ja laitoin perään oliiviöljyä, ripauksen suolaa, pippuria sekä paprikamaustetta, savupaprikaa ja valkosipulimaustetta ja sekoittelin käsin. Levitin uunipellille ja paistoin noin 30 minuuttia.

Etikkapunasipuli on meidän uusin löytömme. Se toimii täydellisesti esimerkiksi avokadoleivän päällä tuoden juuri sopivasti hapokkuutta pehmeän avokadon rinnalle. Nam! Siihen ei tarvita kuin etikkaa, n. tl suolaa ja rkl sokeria. Nämä kaikki sekaisin ja perään ohueksi viipaloidut punasipulirenkaat. Anna maustua ainakin yön yli jääkaapissa. Nämä ovat sitä parempia, mitä pidempään ne ovat saaneet tekeytyä.

Sitrusvinegrette on mun go to salaatinkastike. Siihen tulee 3 rkl oliiviöljyä, 1 rkl sitruunanmehua, ripaus suolaa ja noin tl hunajaa. Hyvää ja terveellistä!

Kiinnostaisiko teitä nähdä ihan näitä arkisia lounasreseptejä enemmänkin? 🙂

Lue myös

X