Yleinen 13.11.2011

Pakettien voittajat

Teksti: Anna.fi
Kiitoksia ensinnäkin kaikille, jotka olitte osallistuneet kisaan. Valinta oli vaikea ja päätinkin jakaa yhden paketin vakkarilukijalle ja yhden sitten muille. Onni oli tällä kertaa seuraavien henkilöiden puolella.

Ykkös paketti menee nimimerkille hhhanski94, kommentillaan:

 ”Hei Xenia! 🙂

Vaikka aktiivisesti sun blogia seurailenkin, niin vielä kertaakaan en oo kuitenkaan uskaltanut osallistua mihinkään kilpailuihin, kun oon aina ajatellut, ettei mulla oo todellista tarvetta kaikille tuotepaketeille.
No, tällä kertaa on pakko myöntää, että toi ensimmäinen paketti osoittautui poikkeukseksi, joten päätin sitten tulla tänne kokeilemaan onneani! 😉

Mulla on siis ensi helmikuussa edessä lukion wanhojen tanssit, joihin sain vähän aikaa sitten hankittua aivan ihanan punertavan puvun. Pari löytyy ja kampaaja on jo hommattu, joten enää uupuu juhlameikki! Meikkaajalle en oikein raaski mennä, joten suunnitelmissa olisi siis tehdä meikki itse. Ongelma on vaan se, että kunnon meikkituotteet multa puuttuu, ja ei hitsi kun tosta paketista löytyy just sellasia juttuja, joita olin ajatellut! Nuo we care iconin harmahtava ja vaalea luomiväri, sekä poskipuna sopisi kuin nenä päähän! Samaten tuo tumma kynsilakka menis nätisti yhteen tanssipuvun kanssa! 🙂

No, molemmat paketit näyttää kyllä ihan mainioilta. Ja kenet nyt ikinä valitsetkin voittajaksi, niin hän varmasti ainsaitsee sen! Kiitos sulle vielä tästä kilpailusta ja ylipäänsä mukavasta blogista. 🙂 Oot varsinainen päivien piristys!

P.S. Anteeksi vielä että kirjotin näin hirmuisen pitkän romaanin :D”

Toinen paketti menee Blogger-tilin omistavalle Viiville kommentillaan:

”Kakkonen sopisi tänne paremmin kun erinomaisesti! Tarvisin nimittäin uusia siveltimiä ja luomivärissä on ihanat sävyt. Kaikki siveltimet on jotain kaupanpäälliseksi tulleita ja 5 vuotta vanhoja, joten uusien aika ois ollut jo kauan sitten. Lisäks haluaisin kivat kynnet, mutta omistan ehkä yhden kynsilakan ja sekin on joku joululahja – myöskin 5 vuoden takaa 😀 En koskaan viiti ostaa koska pelkään että kyllästyn johonkin väriin nopeesti. Eikä cosmostakaan koskaan oo haittaa :)”

Onneksi olkoon molemmille voittajille. Laitatteko mulle mailia osoitteeseen xeniablogi@gmail.com 🙂