Xenia's day

Paljon tunteita herättävä imetys

Teksti: Xenia

Nyt kun imetystä tämän pienimmän kanssa on reilu 4kk takana, halusin tulla jakamaan teillekin omia fiiliksiäni asiaan liittyen ja sellaisia havaintoja mitä mä olen tehnyt nyt tämän aikana. Yksi asia on varma. Nimittäin se, että imetys aiheuttaa tunteita suuntaan jos toiseenkin ja on ainakin omalla kohdallani ollut välillä todella helppoa, mutta välillä myös äärimmäisen väsyttävää ja huonovointisuuttaa aiheuttavaa (mulla heruminen tuo hetkellisen fyysisen pahoinvoinnin, tälle ilmiölle on ilmeisesti joku nimityskin). On ollut öitä kun olen vannonnut lopettavani imetyksen, mutta aamun valjetessa pojan siinä rauhassa ruokaillessa ollut asiasta aivan eri mieltä. Asiassa kuin asiassa lieneekin järkevintä tehdä ne päätökset sit hieman aamuyön pikkutunteja virkeämmillä aivoilla. 😀 Pätee asiaan kuin asiaan.

Imetystaipaleeni on kaikkien kolmen kohdalla lähtenyt aina hienosti käyntiin ja maitoa on tullut aluksi yli äyräitten – niin että pakastin on täynnä varamaitoa. Tästä syystä meillä rintapumppu onkin aina ollut erittäin tärkeä väline ja siitä olenkin kirjoitellut aikaisemmin. Joskus siinä sanoisinko kahden kuukauden tienoilla alkaa oma maidontuotantoni aina tasaantumaan ja sit se menee vähän laidasta laitaan siitä eteenpäin. Välillä tuntuu, että rinnat ovat älyttömän pinkeät ja välillä taas ne ovat viikkokausia ihan pehmeät ja ”normaalin” tuntuiset. Tällä hetkellä ne ovat taas ihan pinkeät ja oletan sen johtuvan siitä, että 1. poika on syönyt öisin paljon viimeiset 3 viikkoa, mutta nyt pari yötä nukkunut paremmin. Eli toisin sanoen tilausta on tullut, mutta menekki ei nyt sit olekaan sama. Toisekseen mä olen nukkunut paremmin kuin pitkiin aikoihin eli sekin vaikuttanee omaan maidontuloon kun stressihormonitasot ei ole älyttömän korkeat.

Parhaiten maitoa heruu kun on rentoutunut ja hyvä olla ja tässä on pitkälti syy siihen miksi oma imetystaipaleeni edellisten kanssa ei ole kestänyt 4 ja 6 kk pidempään. Keskimmäisen kanssa viimeinen kuukausi meni käytännössä pimeässä hytkytellen kunnes en enää jaksanut. Tyttö taas mieltyi pulloon vähän liiaksikin ja ensikertalaisena stressasin enemmän sitä itse imetyshetkeä kuin mitään muuta. Ja sehän nyt ei luonnollisestikaan auttanut asiaa, mutta ihmisiä me kaikki ollaan ja sitä on hieman vaikea muuttaa omia tunteitaan.

En tiedä liittyykö siihen, että tämä on jo meidän kolmas lapsi, mutta olen ollut tällä kertaa tuhat kertaa rennompi. Vaikka tälläkin hetkellä joudun usein menemään aika virikkeettömään tilaan (pimeä ja hiljainen) imettämään etenkin päivisin, jos haluan, että poika syö kunnon annoksen, en ole kokenut sitä mitenkään stressaavana. Ja usein imetän tällä hetkellä seisten hytkyttäen (voin kertoa, että meikäläisen käsivarren lihakset on aika kovassa kunnossa tällä hetkellä :D), mutta eipä se haittaa. Sillä sit kun onnistun nappaaman pojan syömään puoliunisena ja hän siinä tyytyväisenä syö ja pitää rinnasta kiinni kuin se olisi joku kultaharkkoakin arvokkaampi esine, ei tuota tunnetta voita mikään. Ne hetket ovat toistaiseksi peittäneet kaikki ne tiheät imut ja yöherätykset, joita imettäessä luonnollisestikin tulee.

Siltikään en ajattele niin, että imettäisin vain imettämisen vuoksi jos se kävisi todella vaikeaksi. Jos jokainen imetyshetkin on äärimmäisen vaikeaa ja äiti siitä stressaantuu ja voi huonosti, en näe nykypäivänä mitään järkeä jatkaa kun vaihtoehtoja meillä on. Koen sen niin, että ruokittu vauva ja rento äiti on parempi yhdistelmä kuin äidinmaidolla ruokittu vauva ja hullun stressaantunut äiti. Toki apua voi ja kannattaakin kysyä, mutta aina sekään ei auta. Me olemme niin moninaisia olentoja tunteinemme ja hormonitasoinemme, että toivoisinkin tämän jos minkä asian tiimoilta vertaistukea eikä syyllistämistä. Jotenkin sekin, miten puhutaan täysimettämisestä saa minut ärsyyntymään. Jos annat kerran korviketta tai sosetta ennen 6kk:n ikää ei vauva ole enää täysimetetty ja siitä on mun mielestä tullut ihmeellinen itseisarvo. Ikään kuin se ratkaisisi sen kuka on hyvä äiti ja kuka ei. Toki voin olla asian suhteen hieman väärä henkilö puhumaan kun olen saanut kuulla kritiikkiä ulkopuolisilta kirjoittaessani blogiin imetystaipaleiden loppumisesta. Ensimmäisellä kerralla sain jopa jonkun vainoajan joka ei jättänyt minua rauhaan. Voitte kuvitella miltä tuntuu kun tuore äiti joutuu kuulemaan olevansa huono äiti lopettaessaan imettämisen sen käytyä ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Näitä viestejä tuli sähköpostiin asti useampia samalta henkilöltä. Jokainen vastaavan päätöksen tehnyt tietää miten vaikea tuon päätöksen tekeminen on ja kuinka paljon tunteita imetyksen loppumiseen liittyy. Siinä tarvitaan nimenomaan tukea ja empatiaa, ei mitään muuta.

Joillekin imettäminen ei tule alunperinkään kyseeseen syystä tai toisesta. Mutta kuten sanottu, se ei ole mikään äitiyden mittari. Ruokittu ja rakastettu lapsi on onnellinen lapsi, tuli se maito sit äidistä tai pullosta!<3

Saapi nähdä kuinka kauan tätä jatkuu. Varovainen toive minulla on vuoden ikään asti imettämisestä, mutta mennään aina kuukausi kerrallaan. Olen kyllä jokaisesta hetkestä hyvin iloinen, mutta jos imetys käy vaikeaksi esimerkiksi kiinteisiin kunnolla siirtymisen jälkeen niin sitten on niin. Nähtäväksi jää!<3

 

Lue myös

X