Xenia's day

Paluu arkeen

Teksti: Xenia

Ai että mikä loma meillä on takana, aivan ihanaa oli ja nyt olo onkin sellainen, että loppukevät menee kuin siivillä! <3 Vähän väsyttää edelleen tuo yhden matkustusyön nukkumattomuus, mutta kyllä se tästä varmaan parissa yössä jo helpottaa.

Kohde oli meille aivan nappi. Kaksi lapsiperhettä liikenteessä niin ranta oli aivan ehdoton ja tämä iso hotelli piti sisällään kaikkea mitä saattoi toivoa. Oli leikkipuistoa, vesiliukumäkiä, lastenallasta ja pitkä rantaviiva. Ras al Khaimahiin ajoi noin tunnissa jos mentiin ruuhka-ajan ulkopuolella ja yksi päivä viihdyttiinkin muun muassa Dubai Mallia koluten ja Dubaita ihaillen. Se oli kylläkin tuo eka päivä, että oltiin sen verran väsyneitä, että suurin  osa ajasta taisi mennä kahvilla istuen tai syöden. 😀 Lapset tykkäsi kovasti isosta akvaariosta ja me käytiin syömässä vielä loppupäivänä Burj Khalifan juurella olevien suihkulähteiden vieressä. Siinä oli sit lapsille showta ihailtavaksi niin me saatiinkin syödä melko rauhassa.

Meidän hotellista Ras al Khaimahissa olisi voinut hankkia all inclusive-vaihtoehdon, mutta se oli sen verran tyyris, ettei nähty mitään järkeä sitä hankkia. Jälkikäteen ajateltuna erinomainen päätös kun rahaa meni ruokaan ja välipaloihin ja yleisesti elämiseen reilu puolet siitä mitä all inclusivessa olisi mennyt.

P3090078

Aamupala kuului huoneen hintaan ja se olikin aivan loistava. Paljon valinnanvaraa ja tuoreita raaka-aineita. Uneksin siitä tänäkin aamuna kun puputin hedelmä-marja-mysliseostani. Lounas syötiin yleensä hotellin aurinkotuoleilla ja illallinen sit puolestaan hotellialueen ulkopuolella. Hankittiin vettä ja muita snackseja supermarketista, jossa hinnat huomattavasti edullisemmat kuin hotellialueella.Sieltä sai vesipullon parilla sentillä kun hotellialueella vedestä saattoi joutua pulittamaan jopa 4 euroa. Sitä nimittäin ainakin meidän perheessä kului varmaan 5-6 litraa per päivä.

Meille sattui melkoinen tuuri säiden suhteen kun talvi taisi väistyä just eikä melkein juuri meidän tieltä ja saatiinkin nauttia mukavista 27-29 asteen ilmoista koko loma. Juuri passelin lämmin, muttei liian kuuma kellekään!

P3090134

Perheen kanssa lähtisin Ras al Khaimahiin uudestaankin, mutta jos olisin liikenteessä pelkän puolison kanssa, jäisin Dubaihin. Nyt meillä oli kuitenkin tavoitteena täydellinen relax-loma lasten ehdoilla ja tämä tavoite kyllä saavutettiin täydellisesti. Iltaisin mentiin nukkumaan lähes poikkeuksetta jo kymmeneltä (päätettiin pitää lasten Suomen rytmi päällä eli klo 20.00 täällä on 22.00 siellä) ja nukuttiin melkeinpä sinne yhdeksään asti joka päivä. Siitä sit aamupalan kautta poolille/rannalle aina sen mukaan haluttiinko ensin keskittyä uimiseen ja pulikoimiseen vai ”timanttien” eli simpukoiden keräilyyn ja hiekkakakkujen tekoon. Päikkärit vedettiin aina rattaissa samalla kun me aikuiset käytiin kahvilla. Kaikki meni kyllä todella nappiin ja oli aivan mahtavaa saada ystäväperhe messiin, lapsista kun oli niin kivasti seuraa toisilleen ja samaten aikuisista meille. Meillä molemmilla naisilla vielä lasketut ajat parin viikon sisällä toisistaan eli yhtä kömpelöitä ja nälkäisiä kumpainenkin.

Lentämisestä vielä sen verran, että minun ja ystäväni kohdalla sattui kummallekin niin, ettei lääkärintodistusta vielä tarvitse lentämiseen, mutta sen perään kyllä jo kyseltiin. Suosittelen siis etenkin Dubaihin matkaavia varautumaan lasketun ajan todistavalla lääkärintodistuksella varmuudeksi jo ennen kuin esim lentoyhtiön rajat sitä vaativat. Norwegianilla esimerkiksi sanotaan ettei lääkärintodistusta tarvita ennen kuin 4 viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta silti sitä kyseltiin portilla jo. Toki tuollaista on kovin vaikea arvioida ja hyväähän sillä vain tarkoitetaan, mutta onneksi ei tullut ongelmia sen suhteen, vaikka vitsailtiinkin jo sillä, että joudutaan jäämään lisäviikoksi aurinkoon.

Nyt istun tässä bussissa kohti kotia, kävin juuri freesaamassa tukkaa Nooran tykönä. Ihanaa kun nyt on latvat taas kuosissa ja tukka kiiltävä! <3 Kyllä Noora vain osaa. Nyt kuitenkin takaisin arkeen ja pitkän to do -listan kimppuun. Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille! 🙂

Lue myös

X