
Pellavaiset kesävaatteet - mistä minä ostan omani
Kesäkuumalla luonnonmateriaalit ovat aivan parhaita. Vähän aikaa sitten puhuin merinovillan monikäyttöisyydestä niin kesällä kuin talvella, mutta sen lisäksi on toinenkin luonnonmateriaali, josta pidän ylitse muiden. Nimittäin pellava. Pellavavaatteet ovat äärimmäisen mukavia todella kuumalla ja niitä ei tarvitse silittää (toki saa jos haluaa, mutta ei tarvitse. Inhoan silittämistä, eli tämä sopii mulle paremmin kuin hyvin). Pidän myös suuresti pellavan rennon ylellisestä tunnusta ja nykyisin etsinkin nimenomaan pellavamekkoja. Vaatteiden lisäksi olen käyttänyt jo useamman vuoden ajan pelkästään pellavalakanoita. Sen jälkeen ei toisenlaiset lakanat enää tunnu hyvältä. En oikeastaan osaa edes selittää tätä, mutta niin sen vain itse koen. 😀

Mutta ei niistä lakanoista nyt vaan siitä, mistä minä olen omat pellavaiset vaatteeni ostanut. Suurin osa pellavavaatteistani on Porvoon vanhasta kaupungista. Vanille Home -liikkeessä on aina valtavan kattava valikoima pellavavaatteita useassa eri värissä sekä mallissa. Minä ja Janni taidetaankin olla vakkariasiakkaat tuolla aina kun vanhassa kaupungissa ollaan. Sen lisäksi olen bongannut pellavavaatteita viereisestä Cisar -liikkeestä. Näissä molemmissa pellavan hinta-laatu on mielestäni ollut todella hyvä. Porvoosta löytyy myös ByPias, jonka valikoima on todella kaunis, mutta vaatteet huomattavasti kalliimpia. Nuo Vanille Homen Peuran vaatteet ovat ymmärtääkseni aika ekologisiakin ja mielestäni niiden pellava on juuri sopivan paksua. Toki By Pias saattaakin ehkä olla materiaaliltaan paksumpaa, joka selittää hintaeroja? Joka tapauksessa. Minä olen löytänyt edellä mainituista kahdesta liikkeestä niin monta ihanaa mekkoa, että tiedän asioivani siellä vielä moneen kertaan. Itseasiassa tätä kirjoittaessa mietin juuri, että haluaisin käydä hakemassa tuon sinisen mekon myös valkoisena. 😀 Olen elänyt niissä näinä todella kuumina kesäpäivinä!<3
Kertokaa mielellään teidän parhaat vinkit pellavavaatteisiin. Etenkin jos on jotain nettikauppoja kun siitä on varmasti näin korona-aikana monelle iloa! 3
Kommentit
Minäkin liputan niinmun’designin puolesta, aivan valloittavia pellavavaatteita! Mukavaa, kunnon vielä kotimainenkin.
Kommentit
Pellava on vaan 😍 itselle oli positiivinen yllätys, kun ostin kaksi mekkoa Nanson liikkeestä. Laatu ero oli huomattava esim. suurempien ketjuliikkeiden tuotteisiin verrattuna. Valikoimaa ihan valtavasti, joten Nansolle 👍
Hei näitä tsekkaan❤️
Suomalainen Hima Clothing myy ekologisia ja kauniita pellavaaatteita! Suosittelen 🙂
Kiitos vinkistä😊❤️
Kiitos vinkeistä! Pitää käydä katsomassa nuo liikkeet vanhassa kaupungissa. Itse löysin eilen Cittarin lähellä olevasta Ebba Lifestylesta kauniita pellavamekkoja.
Täytyy käydä sielläkin😊
Itsellä on Nanson sekä R-Collectionin mekkoja. Ihania sesongeittain vaihtuvia värejä ja malleja molemmilla!
Hyviä
Vinkkejä, kiitos❤️
Niinmun.fi Suomessa suunniteltuja ja tehtyjä. Itse löytänyt sieltä monta pellavaunelmaa kesäksi ja tietysti muutoinkin. 🙂
Kiitos vinkistä❤️
Olen aina ihastellut pellavaisia vaatteita ja pussilakanoita, mutta ei ole vielä tullut hankittua. 🙂 Osaatko sanoa onko valkoinen pellava kuinka herkkä värinä?
Ei minun mielestäni sen herkempi kuin muut valkoiset kankaat😊
Valitettavasti pellavakankaat menevät erittäin helposti ryppyyn. Onko sinulla enää aikaisempien vuosien maximekkoja ja muita kesämekkoja vai vaihdoitko ne pellavavaatteisiin? ne aikaisemmat mekot olivat kauniita ja tyylikkäitä siksi kysyn.
Olen säästänyt sellaiset mekot, joille minulla on käyttöä. osa on vanhempia ja osa uudempia. Tärkeintä lienee,että koen oloni niissä itse hyväksi. 🙂
Pyytäisin muuten, että samaan postaukseen jos kommentoi useamman kerran, käyttäisi aina samaa nimeä! 🙂
Käytätkö enää edellisten vuosien kesämekkoja vai annoitko pois? nuo ylläsi olevat ovat ryppyiset, kumma jos asiaa ei saa kommentoida, oletko sijoittanut kauppoihin joita tässä kehut? muistathan laittaa kaupallinen yhteistyö maininnan jos olet. Joskus vaikuttaa siltä ettei saisi kommentoida, mutta yhteistyöstä tulee olla selkeä maininta näkyvissä. Oletko saanut yhteistyön muodossa vaatteita mainitsemistasi kaupoista?
Pellava rypistyy ja juuri siksi siitä pidän, jos se ei sinua miellytä niin en tietenkään suosittele ko materiaalista tehtyjä vaatteita ostamaan.
Olen tehnyt tätä työtä yrittäjänä viimeiset 8 vuotta, joten kaupallisen yhteistyön merkintäsäännöt ovat minulla varsin hyvin tiedossa. Jos merkintää ei ole, kyseessä ei ole kaupallinen yhteistyö. Merkitsen postaukset kaupalliseksi yhteistyöksi myös jos olen vaatteen tai muun tuotteen saanut.
Todella turhauttavaa tällainen kyräily ja toivoisin, että samaan postaukseen kommentoidessani useampaan otteeseen käytät samaa nimimerkkiä. 🙂
Mukavaa viikonloppua sinulle.
Minäkin liputan niinmun’designin puolesta, aivan valloittavia pellavavaatteita! Mukavaa, kunnon vielä kotimainenkin.