Peloista
Pelko itsessään on varmasti jokaiselle tuttu asia, joka selittyy itsesuojelu- ja selviytysmisvaistolla. Pelon kohteet vaihtelevat aina fyysisistä asioista (hämähäkit, käärmeet, ukkonen jne) tiettyihin tilanteisiin (ahtaan ja korkeanpaikankammo jne), mutta miten siihen pitäisi suhtautua?
Omat pelkoni ovat varmaankin aika peruskauraa. Inhoan hämähäkkejä ja käärmeitä, mutta muuten en nyt keksi mitään fyysisiä kohteita pelolleni. Enkä nyt voi sano niidenkään kohdalla olevani täysin hysteerinen, en vain halua koskea niihin tai niiden tulevan iholle (mikä on tietysti esim käärmeiden osalta ihan järkevääkin).
Omat ”kynnykseni” ovat ehdottomasti henkisellä puolella ja huomaan niiden vahvistuneen lapsen saannin jälkeen. Menettämisen pelko on varmasti yksi yleinen vaiva äideillä ja joillakin se voi vaikuttaa todella vahvasti esimerkiksi pikkuvauva-aikana. Taitaa nimittäin olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että sitä tsekkaa vauvan hengittävän aina tämän nukkuessa ja rauhoittuu kuulleessaan tasaisen tuhinan. Tämä pelko alkaa helposti jo alkuraskaudessa ja mun kohdalla en oikeastaan satavarmasti uskonut tämän raskauden jatkuvan kuin vasta sen jälkeen kun verenvuodot loppuivat tämän vuoden puolella. Jotenkin sitä kai suojelee itseään ”pelkäämällä” pahinta, vaikka todellisuudessa siinä tulee vain kärsittyä sama asia moneen kertaan jos jotain pahaa olisikin tapahtunut ja minun kohdallani esimerkiksi tämä raskaus päätynyt oikeaan keskenmenoon kuten lääkäri diagnoosissaan sanoi.
Myöhemmin raskausaikana huoli jatkuu. Milloin on liian hiljaista ja milloin liian kova meno. Milloin ei sf-mitta kasva juuri ”oikealla” tavalla tai paino nouse tasaisesti joka viikko. Se on oikeastaan ihan uskomatonta miten paljon sitä pelkääkään nimenomaan toisen ihmiselämän puolesta kun ei tosiaan ole ennen lapsia mitenkään edes asiaa ajatellut.
Minun suurin pelkoni on ehdottomasti se että lapselleni/lapsilleni kävisi jotain pahaa. Uhkakuvat eivät pääty siihen mitä ympärillä tapahtuu (terroriteot, pahuudet yms), vaan yhtälailla lapsi voi sairastua tai hänelle voi sattua jotain vaikkapa koulumatkalla. Se kontrolloimisen mahdottomuus on todella pelottavaa kun kohteena on jotakin niin tärkeää kuin oma lapsi.
Tämä on itseasiassa mulle ollut se kaikkein inhottavin puoli raskaudessa. Toissa yönä nimittäin näin jonkun tosi todentuntuisen painajaisen ja heräsin melkein paniikissa. Piti ihan käydä katsomassa tyttöä ja siihen rauhallisen olotilan saavuttamiseen meni pidempi tovi. Hormoneita on syyttäminen monessa jutussa.
Pelolle ei kuitenkaan mun mielestä voi antaa valtaa. Miten minä voisin nauttia tyttäreni höpöttelyistä, jos koko ajan stressaisin sitä mitä hänelle voisi käydä elämässä? Tai miten minä voisin nauttia omasta elämästäni jos koko ajan olisi niin sanotusti pelko persuksen alla? Tietyllä tavalla pelot kertovat meille niistä asioista, joista emme koe olevamme kontrollissa, mutta mielestäni olisi pyrittävä pikemminkin hallitsemaan pelkoa kuin antaa sen hallita itseämme.
Kuva on otettu tytön ollessa noin 1.5 kk. Nyt tuo sama neiti kertoo minulle tarinoita ja on jo iso tyttö ja pian meillä on toinen tuon kokoinen täällä perheessä. Siitä huolimatta, että lapsen saanti omalla kohdalla on lisännyt pelkoja ja huolta, se on toisaalta tuonut niin valtavasti iloa ja onnea elämään etten oikeastaan paremmasta tiedä. Se lämpö mikä kehoon leviää oman lapsen höpötellessä niitä näitä on jotain mitä en oikein osaa edes selittää.3
Kommentit
Voi ei Laura, todella ikävä kuulla että ajattelet noin. <3 Sinä et missään nimessä ole "velkaa" elämääsi kenellekkään, se että sinun on paha olla ei ole sinun syysi! <3 Oletko harkinnut käydä juttelemassa ammattilaiselle ahdustuksestasi? Nimittäin siitä voi parantua ja saat elämääsi taas värit ja ilot. Puhun kokemuksen rintaäänellä sillä löydettyäni hyvän terapeutin alkoivat asiat loksahdella paikoilleen. Olisi hyvä, että et jää jumiin huonon olon kanssa koska silloin helposti huono olo vie mukanaan ja mikään ei tunnu enää hyvältä. Tärkein oppimani asia terapiassa ehkä onkin, että muista, että tunteet tulevat ja menevät, niinkuin pilvet taivaalla. Joskus on parempia päiviä ja joskus huonompia, mutta sinä olet kuin sininen taivas: se on siellä kyllä ja odottaa sitä kun pilvisyys menee pois. Terapeutti auttaa sinua käsittelemään niitä pilviä ja silloin ne eivät tunnu niin pahalta, ja ennenkuin huomaatkaan niin sininen taivas on taas näkyvissä. Toivon sinulle kaikkea hyvää, sinä selviät kyllä! <3
Kommentit
Olen itse paljon miettinyt uskaltaako tähän maailmaan tehdä lapsia, varsinkin nyt kun ottaa huomioon millainen turvallisuustilanne vallitsee Euroopassa. Raskaana oleminenkin tuntuu tosi pelottavalta, mita jos vauvalle sattuu jotain.. Mutta ei elämää tosiaan voi elää pelkäen, silloin se menee hukkaan, jos jotain meistä riippumatonta ikävää tapahtuu, niin se ei ole meidän syytä ja ainakin tietää tehneensä parhaansa ja se riittöä. Varovainen ja tarkka täytyy toki aina olla, varsinkin lasten kanssa. Olen huomannut että monesti varaudun pahimpaan ja silloin olo on helpottunut kun kaikki meneekin hyvin, eli jotain hyvääkin siinä on 🙂 toisaalta aiheuttaa tosiaan turhaa stressiä, sitä pitäisi elää tässä hetkessä eikä murehdia ja stressata tulevaa vaan suhtautua tulevaisuuteen avoimin mielin ja ottaa vastaan sitten mitä siitä tulee, se toimii parhaiten 🙂
Pessimisti ei tosiaan pety, mutta optimistilla on hauskempaa suuremman osan ajasta, näin sitä kai olisi ajateltava!<3
Tilastollisesti Suomi on turvallisempi maa kuin koskaan aikaisemmin, mutta yritäpäs saada se tieto mahdutettua äidin päähän? Ei onnistu sitten mitenkään ja vaikka rationaalisena ihmisenä ajoittain ymmärtääkin tämän, niin ei tarvita kuin yksi otsikko esim. pyöräilemässä olleesta lapsesta, jolle on tapahtunut jotakin kamalaa ja samantien iskee omaan tajuntaan hirvittävät uhkakuvat sekä pelot ja on valmis ainakin teoriassa kieltämään lapseltaan pyöräilyn kunnes hän täyttää 18 vuotta. Sen jälkeenkin mielellään kieltäisi sen, mutta laki ei anna myöten 😉
Tämä yliviritetty suojeluvaisto on perusteltavissa biologialla -se on pelastanut lapsia vahingoittumiselta luolamiesajoista lähtien. Sillä on aina ollut selkeä funktio (turvata mahdollisimman monen jälkeläisen selviytyminen) ja niin ahdistavilta ja epärationaalisilta kuin ne pelot tuntuvatkin, niin niillä on hyvin tärkeä rooli vanhemmuudessa.
heh, tiedän mitä tarkoitat! 😀 Ajatuskin siitä, että tyttö kävelee/pyöräilee yksin kouluun/koulusta pois saa tämän mamman ihan sekaisin pelosta. 😀 Onneksi on vielä aikaa!<3 Olen muuten tämän huomannut myös siinä miten eri tavoin äidit ja isät reagoivat "uhkakuviin". Äideillä ne ovat selkeästi suurempia kuin isällä, oletko sinä huomannut samaa?
Hyvä kirjoitus ja totta on , että kannata tuhlata elämäänsä pelkäämällä.. mitä minä taas teen (ahdistuneisuushäiriö) , traumat yms. Monesti on syyllisyys noussut kun tuntuu juuri siltä että hukkaan elämäni ja sitten luen että joku lapsi tai nuori ihminen on kuollut, välillä tuntuu että minun olisi pitänyt kuolla.
Mutta ihanaa lukea miten hyviä vanhempia olette tytöllenne ja sit kun poika tulee niin pojalle! Teidän lapset on onnekkaita. Ja toivon teidän kaikkea ihanaa ja terveyttä yms <3<3 ihana xenia <3
Voi ei Laura, todella ikävä kuulla että ajattelet noin. <3 Sinä et missään nimessä ole "velkaa" elämääsi kenellekkään, se että sinun on paha olla ei ole sinun syysi! <3 Oletko harkinnut käydä juttelemassa ammattilaiselle ahdustuksestasi? Nimittäin siitä voi parantua ja saat elämääsi taas värit ja ilot. Puhun kokemuksen rintaäänellä sillä löydettyäni hyvän terapeutin alkoivat asiat loksahdella paikoilleen. Olisi hyvä, että et jää jumiin huonon olon kanssa koska silloin helposti huono olo vie mukanaan ja mikään ei tunnu enää hyvältä. Tärkein oppimani asia terapiassa ehkä onkin, että muista, että tunteet tulevat ja menevät, niinkuin pilvet taivaalla. Joskus on parempia päiviä ja joskus huonompia, mutta sinä olet kuin sininen taivas: se on siellä kyllä ja odottaa sitä kun pilvisyys menee pois. Terapeutti auttaa sinua käsittelemään niitä pilviä ja silloin ne eivät tunnu niin pahalta, ja ennenkuin huomaatkaan niin sininen taivas on taas näkyvissä. Toivon sinulle kaikkea hyvää, sinä selviät kyllä! <3
Ei kai tuo pelko lapsensa turvallisuudesta lopu koskaan. Pakko vaan uskoa, että kaikki järjestyy 🙂
https://faijahommia.fi/
Näinhän se on!<3 On ne lapset vaan jotenkin niin rakkaita, ettei sitä oikein voi edes käsittää mitä tunteita vauva ihmisessä herättää. Varmaan tuttu fiilis siellä nyt! 🙂
Jälleen hyvä postaus! 🙂 Itsekin äitinä ymmärrän _täysin_ miten lastensa puolesta voi pelätä milloin mitäkin. Mutta haluan tuoda myös sen puolen esille, että vanhempien tulisi miettiä samalla pelkääkö/huolehtiiko välillä oikeasti turhasta tai liikaa, toki oman stressaamisensa takia, mutta etenkin myös sen vuoksi, ettei opeta lastansa pelkäämään ns. ”turhaan”. Esimerkiksi minun vanhempani ovat tahattomasti tehneet sen (minkä näin aikuisena olen huomannut), että he hyvää tarkoittavalla ”jossittelulla/omalla pelkäämisellä” ovat kylväneet esimerkiksi veljeni lapsiin ”turhaa” ylivarovaisuutta, joka kahlitsee lasta vanhemmalla iällä. Olen vanhemmilleni yrittänyt kertoa asiasta ja opettaa vaihtoehtoisia tapoja ilmaista asioita ilman, että lapselle tulee tunne, että ”nyt kuuluu pelätä sitä ja tätä, koska voi käydä niin ja näin, joten en tee/yritä varmuuden vuoksi ollenkaan”, mutta tuo lapsen puolesta pelkääminen ja siksi turha jossittelu/varoittelu on heillä niin tiukasti istuneena tapoihin, että he eivät edes ymmärrä mitä yritän selittää. Heidän mielestään kun ylivarovaisuus ja kaikesta varoittelu on sitä todellista välittämistä. 😀 Omasta mielestä lapsille pitää antaa tilaa kokeilla, tehdä ja kasvaa, jolloin tulee myös pettymyksiä ja fyysisiäkin kaatumisia ja kohelluksia. Toki vanhemman tehtävä on antaa tähän turvalliset puitteet ja _ohjata_ hankalissa tilanteissa, mihin lapsi ei vielä itse pysty.
Totta joka sana! Mulle on esim lentopelkoisena todella tärkeää, ettei tyttö ymmärrä mun pelkäävän, enkä myöskään hämähäkkejä nähdessäni sano yök tai iiks vaikka haluaisinkin. 😀 Ja jeps, naarmut ja kolhut kuuluu elämään, pettymyksiäkin pitää tulla, mutta tarpeeksi turvallisten ja tukevien rajojen sisällä!<3 Hyviä pointteja Suvi sinulla!<3