Xenia's day

Persikkaa ja keväistä vihreää

Teksti: Xenia

P5110270P5110284P5110275P5110267P5110291P5110280

mekko: H&M

takki: Lindex

kengät: Converse

laukku: Mulberry

Huomenta kaikki! Tänään tapahtui jotain yllättävää ja heräsin kuudelta täysin pirteänä, vaikka jo hyvin tuttuun tapaani olenkin heräillyt pitkin yötä milloin kääntyäkseni ison tyynyn kanssa (menisi liikunnasta) tai juostakseni vessassa. Otin siitä kaiken irti ja nousin ihan oikeasti ylös ja nautin aamupalan kaikessa rauhassa ennen kuin pistin tytön valmiiksi muutaman mutkan kautta ja lähdettiin päiväkotiin. Tänään oli nimittäin sellainen aamu, että illalla valitut sukat eikä housut kelvannut vaan sen sijaan piti saada kaikki sellaiset vaatteet, jotka lojuu pyykkikorin pohjalla.

Tähän liittyen olen muuten pariin otteeseen bongannut tytön jemmaamasta lempivaatteitaan ennen iltakylpyä, ilmeisesti siinä luulossa, että aamulla voisi sit käyttää niitä juttuja uudestaan. Erityisen suuresti hän on tällä hetkellä ihastunut supersuloisiin farkkushortseihinsa, joihin rakkaus on ilmeisesti muodostunut sitä kautta että daddyllä on lähes samanlaiset. Itseasiassa yksi päivä tyttö käveli täällä pelkissä shortseissa eikä suostunut pistämään t-paitaa päälleen ennen kuin daddykin sellaisen haki omasta kaapistaan.

Tästä tuli mieleen se kuinka monesti puhutaan isin tytöistä ja mamman pojista. Meillä homma on niin, että selkeästi enemmän uhmaa kohdistaa minuun ja ”itsenäistyy” minusta enemmän kuin isästään. Toisaalta sit jos asiat on tosi huonosti se olen minä jonka luokse hän tulee. Nää on mun mielestä aika mielenkiintoisia asioita ja liittyvät kasvuun ja kehitykseen. Välillä myös huomaan miestä halatessani/suukottaessani, että tyttö saattaa tulla ”mukaan” etten omisi isäänsä. Mutta sen verran muistan psykologian tunneilta, että tämäkin on täysin normaalia ja todennäköisesti sama on edessä, mutta toisin päin, meidän pikkuisen pojan kanssa ehkä joskus kolmen vuoden päästä.

Täällä voidaan muuten oikein hyvin ja ollaan odottavaisin mielin. Mies kyllä tuossa heitti vitsillä, että parhaiten sopisi että vauva odottelisi sinne 39 täyteen viikkoon, sillä hänen työkalenterinsakin on ihan täyteen buukattu, mikä on tietysti vain hyvä juttu. Meillä on muutenkin tässä kova yritys päällä saada sijoitusasunnon rakennuslupapaperit vetämään ennen kuin rakennuslautakunta lähtee kesälaitumille, mutta epäilen suuresti että siihen pystyttäisiin, kun vielä pitäisi käydä kyselemässä naapureita läpi, hoitaa lvi-suunnitelmia ja muuta mukavaa. Toisaalta eipä tuo haittaa jos prosessi hidastuu kuukaudella kun eipä sen suhteen mikään kiire ole. Jotenkin olisi vaan kiva saada kaikki välttämätön paha tehtyä ennen vauvaa.

Tuosta tuli mieleen, että meillä on ollut puhetta siitä, haluttaisiinko me vielä joskus lisää lapsia tämän vauvan jälkeen ja sanotaanko näin, että nyt on kyllä sellainen fiilis, että kaksi olisi meille oikein sopiva luku. Toisaalta olen kuitenkin sen verran nuori, ettei koskaan voi sanoa ei koskaan, mutta nyt on sellainen fiilis. Meidän taustalla ei kuitenkaan mikään pieni ikäero oikein sovi kun teen töitä äitiyslomalla ollessani, joten kaksi pientä, mutta kuitenkin eri kehitysvaiheessa olevaa lasta ajaisi minut varmaan liian tiukille. Ja toisaalta tuskinpa mun keho siihen kykenisikään jos ajattelee sitä, ettei tämänkään vauvan kanssa tultu raskaaksi kovinkaan helpolla.

Vitsillä sanoin miehelle yksi ilta että hänen pitäisi nauhoittaa mun välillä kovin suurtakin valitusta ja soittaa sitä mulle jos ryhdyn vauvakuumeiseksi. Etenkin iltaisella on nimittäin välillä jo aika, jos nyt voi sanoa, ahdistava olo. Vauva vie niin kauheasti tilaa, liikkuu niin kauheasti ja ei jätä oikein tilaa ”mulle” tai mun elintoiminnoille. Kylkiluihin sattuu, rakkoa painaa ja hyvän asennon löytäminen on työn ja tuskan takana. Nää on nimittäin niitä juttuja, jotka unohtuu about sekunnissa siinä vaiheessa kun vauvan saa syliinsä. Toisaalta tyttö ei kyllä ollut mahassa tällainen, että ehkä mua hemmoteltiin ensimmäisen raskauden kanssa piloille. Jotkut oikein rakastavat raskaana olemista, mutta mä en voi sanoa kuuluvani siihen joukkoon. Tietyllä tavalla alkuraskaudessa kyllä, mutta tämä alkuraskaus meni niin suuressa huolessa, että se varjosti raskautta lähes puoliväliin asti. Sen jälkeen on tietysti se ihana aika kun näyttää jo siltä, että on raskaana eikä vain lihonnut ja vauvankin liikkeet on ihania pieniä töytäyksiä, eikä mitään hullua, ”jalka mahasta läpi” -meininkiä.

Nyt mulle alkaa iskemään välipalanälkä, kun aamupala tuli tosiaan syötyä niin aikaisin. Unelmoin tässä samalla Sinnen brunssista, jota nautittiin viime sunnuntaina ystäväni baby showereilla. Itseasiassa se oli niin herkullinen että ehdotin, josko mentäisiin sinne isommalla porukalla nyt joku viikonloppu juhlistamaan isäni huomista eläkkeelle siirtymistä. Käytiin jo viikonloppuna hänen luonaan tytön kanssa ja vietiin synttäri/eläkkeellepääsy -kortti, jonka tyttö ihan itse valitsi. Hän päätyi sellaiseen korttiin, jossa on apinan kuva. Ei tosiaan ollut kauneimmasta päästä, mutta ajatus on tärkein ja onneksi isälläni on hyvä huumorintaju.

Nyt sitä välipalaa ja sit lisää hommia ennen kuin pitää lähteä käymään neuvolassa. Mahtavaa tiistaita teille kaikille, ihan uskomatonta että ylihuomenna on kesäkuu!!!!!!

Mitäs muuten pidätte asusta? Mun mielestä nämä värit sopii tosi kivasti yhteen! 🙂

Lue myös

X