elämä

Persoonien erilaisuudesta

12.10.2018 Teksti: Xenia

Kuten olen jo aiemminkin maininnut, tässä on ollut stressiä ja sen myötä olen joutunut ihan tietoisesti etsimään asioita mitkä helpottavat olotilaani. Olen samalla kuitenkin todennut, että stressitekijöiden ilmestyessä, olen varsin taitava stressaamaan itseäni lisää ja lisää ja tämä kaikki kiteytyy siihen, etten tunne olevani kontrollissa.

Aloimme keskustelemaan asiasta eilen mieheni kanssa ja koin taas muutaman ahaa elämyksen, jotka mun piti jakaa teidänkin kanssa. Usein nimittäin ihmiset jakaantuvat kahteen tyyppiin. Niihin, jotka ovat kontrollifriikkejä (kaksi kättä ylhäällä) ja niihin, jotka antautuvat enemmän virran vietäväksi. Ensimmäinen ihmistyyppi haluaa yleensä tietää kaiken: kääntää jokaisen kiven ja olla niin tietoinen kaikesta kuin mahdollista. Esimerkiksi flunssan iskiessä tämä ensimmäinen ihmistyyppi googlettaa kaikki oireensa ja saa tällä tavalla itsensä paniikkiin kun kaikkeen löytyy aina joku todella kohtalokas vastaus.

Mä muistan nyt jälkikäteen sen kuinka mua turhautti kun mulle ei määrätty tiettyjä testejä silloin kun yritimme tulla raskaaksi ennen poikaa. Tunsin oman kroppani ja tiesin mikä mulla todennäköisesti oli, mutta ongelmana taisi loppupeleissä olla se, etten mennyt nimenomaan hedelmällisyyteen erikoistuneen gyniksen vastaanotolle. En siis missään nimessä sano, että tietäisin enemmän kuin lääkärit yleensä, mutta siinä vaiheessa kun samat oireet ovat vaivanneet vuosikausia ja on niistä lukenut ja lukenut, osaa ehkä jo yhdistää tiettyjä pisteitä yhteen eri tavalla kuin lääkäri kuultuaan hyvin lyhyen version oireistasi. Olisin halunnut olla kontrollissa, mutten kokenut sitä tuolloin. Sama se oli silloin kun sain sen jälkikäteen virheelliseksi osoittautuneen keskenmenodiagnoosin, joka edelleen kummittelee välillä mielessä. Miten ahdistava tilanne oli kun et voinut mitenkään vaikuttaa siihen lakkaako verenvuoto vai ei.

Noni, tämä tuli nyt vaan esimerkkinä mieleen, mutta takaisin koko homman pointtiin. Sit nimittäin on tämä toinen ihmistyyppi ,joka osaa antautua virran vietäväksi. He luottavat muiden ammattitaitoon ja siihen, että loppupeleissä hyvin vähän on kiinni heistä. Heitä ei kiinnosta googlettelu eikä heidän tarvitse ottaa asioista selvää ollakseen tilanteen herra. Heille riittää se, että he ovat, elävät ja joku muu saa tehdä selvänoton heidän puolestaan. Jos jotain sattuu, niin sit sattuu. Sille ei voi mitään.

Ai että mä olen kateellinen tästä taidosta.

PA050131

mekko: Happy Holly (tämä)

Mulla on ennen (ja varmaan vieläkin esim turbulenssin sattuessa) ollut jonkun asteinen lentopelko, joka sekin kiteytyy tähän kontrollifriikkeyteen. Kun en ole siellä ohjaamossa, en tiedä tarpeeksi, niin en ole tilanteen herra. Tietyllä tapaa tämä on muiden ihmisten aliarvioimista, mutta kun en mä näinkään ajattele muista. Mä nimittäin arvostan ihan valtavasti muiden ihmisten ammattitaitoa, mutta se ei aina välttämättä riitäkään mulle. Ja tähän on tultava muutos.

Huomasin nimittäin, että aloin jo stressaamaan sitä, että joudun stressaamaan asioista, joihin mulla ei ole mitään vaikutusvaltaa. Sitä tuntee olonsa jotenkin tosi pieneksi kun tajuaa, että loppupeleissä niitä asioita, joihin pystyy omilla teoillaan vaikuttamaan on aika vähän. Mutta toisaalta sen hyväksyminen onkin askel kohti stressivapaampaa elämää. Ja sen olen päättänyt ottaa. Loppupeleissä elämä on nimittäin alati muuttuvaa. En usko että yksikään meistä elää elämäänsä läpi ilman huolta tai murhetta. Mutta se, miten siihen suhtautuu onkin sit eri asia. Sitä voi jäädä pelkäämään, murehtimaan tulevaa tai ymmärtämään sen, ettei tulevasta voi koskaan tietää. Mutta se on täysin ok. Sen ei pitäisi kuitenkaan olla esteenä sille, ettei elämästä voisi nauttia tässä ja nyt.

Kontrollifriikkeys on tiettyihin tilanteisiin erittäin hyvä asia, mutta ehkä siinä välillä asettaa itselleen sellaisen taakan, joka saattaa tulla liiankin raskaaksi. Pahimmillaan se luo niin paljon pelkoa sisään, ettei siltä näe elämän muuta kauneutta. Ehkä tässäkin asiassa kultainen keskitie on se, mitä kannattaisi tavoitella: Olla osassa asioita tilanteen herra, mutta ymmärtää myös se, että niistä asioista ei kannata liikaa murehtia, jotka ovat meidän kättemme ulottumattomissa.

Ihanaa alkavaa viikonloppua teille!<3

ps. Tapani mukaisesti kuvilla ei ole mitään tekemistä tekstin eikä nykytilan kanssa. Nimimerkillä pojan maissinaksuisilla sormilla tahraamat leggarit päällä. Tukka on sentään pesty ja laitoin jopa ripsaria tänään. Elämä voittaa!:D

Kommentit (14)

Ihan kuin minä olisin kirjoittanut tämän– niin samoilla linjoilla oon :/
Huomenna on taaaas perjantai, huh 🙂 aika menee kauhean nopeasti.
ps. ahaa-elämykset on mahtavia

Mä niin allekirjoitan ton kontrollifriikkeyden. Varsinkin tällä viikolla, kun koko ajan on tullut lisää huonoja uutisia ilmastonmuutoksen suhteen on oma kontrollintarve ollut koetuksilla. Haluaisin niin taikasauvalla kieltää kaikki polttomoottorit ja pakottaa kaikki käyttämään uusiutuvaa energiaa jne. Mun on tosi vaikea heittäytyä ja luottaa siihen, että joku muu muka tekee oikeat päätökset. Tää on jotenkin sellanen asia, missä mun huonot puolet oikein korostuu. Elämä on aika raskasta, jos ei aika ajoin osaa päästää irti omista murheista. Tätä harjoittelen!

Mulla nää kontrollin menetyksen tunteet aiheuttaa pelkoa nimenomaan niissä tilanteissa, jossa koen, että joku lähimmäiseni on vaarassa. Kohtuu lunkisti pystyn kyllä antaa muiden tehdä päätöksiä jne, enkä niistä ota stressiä. Mielenkiintoista tämä oman itsensä ”läpikäyminen”. Jokaisessa meissä varmasti kuitenkin jotain säröjä, joita välillä liimaillaan yhteen!<3 Tsemppiä sinnekin!<3

Hei!

Kuulostaa erittäin tutulta, olen todennut blogin perusteella meissä olevan muutenkin hirveän paljon samaa. Oletko ikinä miettinyt psykoterapiaa (ei tarvitse vastata)? Toivottavasti et säikähdä tai loukkaannu tuosta kysymyksestä, en missään nimessä tarkoita, ettet olisi onnellinen tai ettei teillä olisi elämässä kaikki hyvin. Psykoterapia sanana ja käsitteenä vain monesti antaa sellaisen fiiliksen, että se on tarkoitettu vain ”hulluille” tai sellaisille, joilla asiat on todella huonosti.

Havahduin pari vuotta sitten samantyylisiin pohdintoihin, joista juuri kirjoitit. Tuntui, että stressi oli välillä ylitsepääsemättömän suurta, ja pienetkin asiat vaikuttivat arkeen. Päätin aloittaa psykoterapian, ja kuinka hurjan paljon siitä on ollut hyötyä! Esille on tullut paljon sellaista, joka selittää stressiä ja jota en ollut aikaisemmin osannut edes ajatellakaan. Ymmärrän itseäni ja tunteitani nykyään paremmin. Olin onnellinen ennen terapiaakin, ja minulla oli kaikki asiat hyvin, mutta esiin nousi pikku hiljaa paljon sellaista, mistä oli tarve puhua. Konkreettinen ja selkeä ero entiseen on myös vatsavaivojen paraneminen. Noudatin ennen tietynlaista ruokavaliota herkän vatsan takia, mutta nykyään syön mitä vain, kuinka vapauttavaa! Tähänkin on siis terapia auttanut, enkä olisi uskonut, kuinka paljon tiedostamattomat psyykkiset asiat heijastuu kehoon.

Meidänlaisille ”stressaajillekin” on oma paikkansa ja roolinsa tässä maailmassa. Meillä on suuri empatiakyky, taito aidosti välittää ja rakastaa. Vaikka murehdimme pienistä, myös iloitsemme pienistä. Tsemppiä sinne, onneksi sinulla on rakastava perhe ja ymmärtävä aviomies, joka varmasti auttaa niissä hetkissä, kun pienemmät stressit kasvavst vähän isommiksi <3

En loukkaannu missään tapauksessa. Mä olen itseasiassa aina ollut sitä mieltä, että varmaan jokaisen olisi jossain elämänsä vaiheiden aikana hyväkin puhua jollekin joka antaisi eväät siihen, miten toimia joidenkin solmujen avaamisessa. Kaikilla ei välttämättä ole ns kriisihetkiä, mutta varmasti sieltä saa eväät siihen, miten saada kaikesta vieläkin enemmän irti.

Omaan tilanteeseeni viitatakseni: Olen vähän tällainen itseni tutkiskelija, ja tiedän milloin munkin olis hyvä puhua jollekin muulle. Esimerkiksi tällä viikolla koin sellaisen hetken, että olin jo varaamassa ajan kun tuntui, ettei mitenkään päässyt siitä olosta pois. Jotenkin tosi vaikea selittää kun en taustaa halua/voi sen enempää selkiyttää muita kunnioittaakseni. Mutta sanotaanko näin, että etenkin kriisien äärellä on täysin ok, jos ei tunne omien voimien riittävän. Se on täysin luonnollista! 🙂

Älä loukkaannu, ja toivottavasti kommentit eivät näy ilman hyväksymistä, mutta koita googlata ”vaativa persoonallisuus”.

En loukkaannu. Mulla tämä kontrollin menettämisen pelko liittyy nimenomaan asioihin, jotka ovat mulle rakkaita. Toisin sanoen lähes kaikissa on pelko taustalla, että jollekin läheiselleni sattuu jotain (esim tämä lentopelko). Eli en koe stressiä siitä, että asiat olisivat pikkutarkasti tai että ihmiset ympärilläni tekisivät päätöksiään haluamallani tavalla.:)

Moikka! Onpas helpottavaa lukea, että on olemassa muitakin kontrollifriikkejä. Olen juuri tuollainen kuin tekstissä kuvailet. mieheni puolestaan on tätä toista lungia ääripäätä. Kahdehdin hänen huoletonta persoonaansa todella paljon välillä. Toisaalta itselläni kontrollifriikkeyteen kuuluu se, että asioita” kontrolloimalla” usein paljon aikaiseksi. Minulla on kontrollin tunteen saavuttamiseksi asetettava aina itselleni päämääriä, jotka yleensä myös saavutan. Lungi ja ihana mieheni ei stressaa mistään menee virran mukana, mutta ei samalla ole päämäärätietoinen ja aikaansaava, koska hänellä ei koskaan ole paineita asioista. Eli mielestäni kaikilla asioilla on käänteiset puolensa. Onko sinulla lentopelko pahentunut lasten saannin myötä? Itselläni lentopelko voimistui todella paljon sen jälkeen kun sain poikani. Ensimmäinen ulkomaan reissu perheen kanssa meinasi jopa peruuntua kun pelko sai niin pahasti vallan.

Pystyn omalla tavallani niin samaistumaan tuohon kontrollinhakuisuuteen! Itselläni se ilmenee juurikin stressinä asioista joihin en voi vaikuttaa ja epätietoisuus tuo tuskaa. Pitäisi mukamas aina olla varma kaikesta ja tietoinen mitä tapahtuu. Yritän aina (vaikka vaikeaa se on) ajatella että asioilla on tapana järjestyä.
Tykkään lukea blogissasi näitä ”syvempiä ” pohdintoja. Aurinkoista vkonloppua 🙂

Tosi hyvä postaus!
Toi on muuten ihan psykologisesta näkökulmasta todistettu juttu! Ns. „sensitizer“ on henkilö, joka reagoi suurin ja vahvoin tuntein uusiin/yllättäviin tilanteisiin, ja tarvitsee tilanteesta kaiken mahdollisen saatavan tiedon, kun taas „represser“ haluaa yrittää tukahduttaa tunteet ja olla tiedostamatta tilannetta. Itse olen lääkisopiskelija, ja omasta mielestäni olisi hurjan tärkeää, että tuleville lääkäreille painostettaisiin näiden eri „tunnetyyppien“ olemassaoloa ja tiedon tarpeen erilaisuutta. Esim. diagnoosia kertoessa olisi potilaan suureksi eduksi, että lääkäri osaisi ottaa huomioon, että tietyt potilaat kaipaavat enemmän faktoja sairauteen liittyen, kun taas toiset ovat täysin tyytyväisiä, kun heille kerrotaan vain „tarpeelliset“ asiat.
Mukavaa syksyn jatkoa!😊

Äärettömän mielenkiintoista, kiitos kun jaoit tämän täällä! Mä olen 100% sensitizer, siitä ei kysymystäkään. Kysyin puolestaan mieheltä ja hän sanoi, että ehdottomasti tuo represser. Olen samaa mieltä, että sekin on hyvä taito lääkärillä, että osaa ottaa sen ihmisen kokonaisuutena. Sen fyysisyyden lisäksi kun siellä on se koko henkinen kokonaisuus!<3

Hyviä ajatuksia olet tuonut tähän kirjoitukseen. Jotenkin tuntuu, että miehet osaavat ”lillua” virran mukana paremmin, ja naisten täytyy olla tilanteiden päällä… Itsellänikin on ollut kontrollin menettämisen pelkoa (kuvailemasi lentopelko on tuttua..) ja jotenkin viimeiset pari vuotta mennyt ylivirittyneessä tilassa. Onneksi yleensä keho ilmoittaa, kun jokin pielessä. Itse laittelin tässä elämän arvoja uusiksi, kun huomasin olevani uupunut (pitkään jatkunut unettomuus ja ei pystynyt olla ”paikallaan” ollenkaan). Välillä tuntuu, että enhän minä nyt voi olla ”viallinen” tai mennä juttelemaan psykiatrille 😀 mutta kas kumma, se psykiatrin tapaaminen kyllä auttoi. Itsetutkiskelua on tullut harrastettua ja varmasti täytyy kuunnella itseään jatkossa yhä herkemmällä korvalla. En tiedä mikä tämän mun kommentin pointti oli, mutta ehkä se, että pitää osata heittää ajatukset/turha stressaaminen sivuun ja olla vaan (helpommin sanottu kuin tehty, ainakin itselläni). Mukavaa syksyä!

Se on muuten totta, mä mietin tätä sukupuolen eroa kerran ja päädyin siihen, että olisikohan sillä yhteys meidän erilaisiin yhdistelmiin eri aivopuoliskojen välillä. Naisillahan niitä on enemmän ns tunne ja järkipuolen välillä. Huomaan nimittäin itsestäni sen, että hyvin usein pahin stressireaktio on nimenomaan tunneperäinen, eikä sillä ole usein järjen kanssa mitään tekemistä. Ehkä siis tästä on etenkin kriisitilanteissa hyötyä jos pystyy lungaamaan sen tunnepuolen ja menemään sillä järkipuolella. Helpommin sanottu kuin tehty! 😀 Noh höps, ei meistä kukaan ole toinen toista viallisempia. Ehkä päinvastoin osa tunnistaa itsessään muita paremmin sen, milloin ei ole hyvä olla ja aktiivisesti hakee apua.!<3

Juu, raskausaikana tämä meni aivan äärimmilleen, mutta koska tunnen itseni, annoin itselleni luvan selvittää asioita.

Viime päivät mennyt googlatessa, onko aivan varmaa, että nespresson kapseleista ei joudu alumiimia kahviin mukaan, millä eri tekniikoilla kofeiinia poistetaan kahvista jne. Yritän tässä miettiä, kumpi on nyt parempi vaihtoehto, kofeiiniton kahvi (aiheuttaako kofeiinin poisto jotain muuta (epäsuotuisaa) kahville) vai kofeiini elimistössä nyt imettäessäni. Tässä juuri eilen naureskelin, että suurin osa äideistä vaan nauttii sen 200 mg kofeiinia (tai enemmän) tai valitsee kofeiinittoman kahvin asiaa sen enempää miettimättä. Täällä taas tiedetään jokaisen nespresso-kapselin sisältämä kofeiinimäärä, ja sen perusteella lasketaan, että pysytään alle 200 mg. Ja sitten kyseenalaistetaan koko kofeiiniton kahvi.
En edes ala puhumaan eri kalalajien raskasmetallipitoisuuksista ja paljonko tähän tutkimustyöhön käytin aikaa raskaana ollessani. Hohhoijaa, voisihan sitä vain nuuhkia vauvaa ja hellentää vähän..

Milloin normaalista maitokahvista ja voileivästä tuli tällainen ongelma? Entinen herkku on nyt vain lehmänmaitoa, kofeiinia ja gluteenia (ja kaikki hieman negatiivista)

Tässä kirjoittaessani huomasin, että kontrollin- ja tiedonhakuisuus kohdistuu vahvasti tällä hetkellä omaan kroppaani (ja mitä sinne laitan).

Esimerkkejä nyt olisi vaikka kuinka monia..

Mutta täytyy sanoa, että kriittisestä ajattelusta on tottakai myös hyötyä monessa tilanteessa.

Sen sijaan synnytyksen jätin täysin kätilöiden varaan, en kokenut mitään tarvetta etukäteen selvittää asioita (kuin kohtuullisen verran) ja synnytystilanteessa luotin myös kätilöihin 100 %.

Kiva postaus! Ja ehdottomasti luonnekysymys, itsetuntemus on auttanut itseäni asian kanssa.

Ihan kuin minä olisin kirjoittanut tämän– niin samoilla linjoilla oon :/
Huomenna on taaaas perjantai, huh 🙂 aika menee kauhean nopeasti.
ps. ahaa-elämykset on mahtavia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *