Xenia's day

Pesänrakennustalkoot ja kuulumisia

Teksti: Anna.fi

S mulle tokaisi eilen kenkiä puunatessani, että sanakirjassa on sanan ”nesting” kohdalla kuva musta. 😀 Täällä ollaan sen kun jatkettu kaikkea puunaamista ja eilen osaan pääsi talvikenkien ja talvivaatteiden poislaitto ja kevät ja kesäkenkien esilleotto ja puunaus. Sen lisäksi ”muutettiin” valtava määrä tavaraa tonne kellarivarastoon ja siivottiin kaappeja järkevämpään järjestykseen. Illan lopetin sit mitä ihastuttavimpaan tapaan tekemällä veroilmoituksen, yök. No, nyt se on tehty, joten voipa senkin unohtaa taas hetkeksi. Kohta mulla olis neuvola ja huomasin just vaa’alla käydessäni että ystävämme turvotus on löytänyt perille tännekin. Siinä missä paino on pysynyt samana mutuen jo jonkun aikaa, nyt oli tullut melkein kilo vaikka samalla tavalla oon syönyt ja liikkunut kun aiemminkin. Vauva tuskin tuota vauhtia kasvaa, joten nyt on hieman nakimmat sormet kun aiemmin! Noin muuten on kyllä ihan hyvä olo, mitä nyt pari päivää väsyttänyt ihan valtavasti, mutta hemoglobiinin pitäisi ainakin olla hyvä, täytyy nyt sit tänään katsoa noi verenpaineetkin ettei mitään ongelmia ole. Nojoo, juttelin tästä ystävän kanssa ja hän sanoi, että lopussa sitä nestettä tulee varastoon synnytystä ja maidontuotannon käynnistystä varten, eli olisko sit siitä kyse, vaikea sanoa. 😀 Kokeilin tuossa huvikseni kesäkenkiäni ja suurin osa niistä meni vielä jalkaan, joskin ehkä hieman tiukempina kuin yleensä, mutta kumminkin. On tää loppuraskaus kyllä yhtä kehon toimintojen juhlaa. Naamari turpoaa ja fiilis on väsynyt, mutta kaipa sitä on ajateltava tätä vähän kuin viimeisenä spurttina jossa maaliviiva häämöttää jo. Tänään alkoi siis 40:s raskausviikko ja laskettu aika on viikon päästä. Mä elättelen toiveita, että tää pienokainen löytäisi itsensä ulos sitä ennen tai sen tienoilla, mutta jos ei niin sitten ei. Hassua on se, että mulle tulee vieläkin sellaisia epätodellisia fiiliksiä, että mitä ihmettä, ollaanko me ihan kohta oikeasti vanhempia. Sitä ajatusta ei ole ihan vieläkään sisäistänyt ja on jotenkin niin outoa ajatella sitä, että tuo pieni henkilö mahassani on meidän uniikki yhdistelmä. No, oon todennut sen, että kaipa tää ajatus sit lopullisesti uppoaa vasta kun pieni käsivarsillemme saadaan, on se kuitenkin sen verran maailmaa mullistava juttu, ettei sitä osaa hahmottaa etukäteen vaikka kuinka olisi tää 9 kuukautta aikaa. Musta on muuten tullut nyt lähipäivien aikana taas varsinainen itkupilli. Toissapäivänä itkin kun selitin S:lle sitä kuinka eräs kommentoija kertoi siitä kuinka heillä oli Maxin ikäinen labbis kun hän syntyi. Kommentoija kertoi myös kuinka heistä kasvoi erottamattomat kaverukset ja tää ajatus sai mut pillittämään (nyt myös:D). Sitten kun alan miettimään sitä hetkeä kun lapsemme syntyy, aukeaa hanat oikein kunnolla. Olen hyvin ihmeissäni jos en synnytyssalissa alkaisi itkemään, sen verran herkältä olo tuntuu jo etukäteen. <3 Eilen olin muuten tuntevinani nyt jos jonkinmoista alavatsa ja reisikipua, jotka tietysti, siis tietysti voivat olla merkki lähestyvästä H-hetkestä. En mä tiedä, ehkä se on se, että on esikoinen kyseessä, että kaikki on vieläkin jännempää eikä ole mitään aavistusta mitä odottaa ja siksi sitä ottaa kauheasti kaikesta selvää ja kyllähän te googlen tiedätte; mikä vaan voi olla merkki mistä vain. Mä muuten muistan kuinka silloin päivä-pari ennen S:n Suomeen muuttoa googlettelin Englannissa, että mitkä on raskauden merkit. Olin siinä vaiheessa aivan alkuvaiheessa ja jotenkin aavistin sen vaikka raskaustestin teinkin vasta reilun puolentoista viikon päästä. Hassua nyt jälkikäteen ajatella sitä, miten sen kuitenkin ”tiesi”, vaikka ei tiennytkään jos ymmärrätte mitä tarkoitan.  On sekin vaan niin uskomaton asia, että meille tämä pienokainen suotiin niin nopeasti ja että mun keho on toiminut tähän mennessä niinkuin pitääkin, olin jotenkin todella pessimistinen ja pelokas sen suhteen ottaen huomioon sen kuinka hitaasti ja vaikeasti oma kehoni ”virkosi” pillereiden lopettamisen jälkeen. Mutta kaipa se on kuitenkin niin, että tämä on niin ”luonnollinen” tila, että jokainen vaihe johtaa itsestään toiseen ja keho toimii symbioosissa ja vuorovaikutuksessa istukan ja pienokaisen kanssa. No, mieletöntä on ollut jakaa tää reissu tähän mennessä teidän kanssanne, kohta mulla onkin sit yksi rooli lisää. Olen nainen, tyttöystävä, opiskelija, yrittäjä ja pian myös äiti!<3  Blogiin tämä tulee vaikuttamaan siten, että luonnollisesti fiilispostauksissa tulee myös lasta esiin, vaikka hyvin tarkoin aiommekin lapsen yksityisyyttä suojella. Tämä ei kuitenkaan tule muuttumaan lifestylekategoriasta pois vaan edelleen tullaan näkemään vaatetusta (ai että, en malta edes odottaa että pääsen pukemaan jotain ei-niin-mukavaa päälle:D), meikkiä, kauneusjuttuja ja pian myös terveysjuttuja kunhan minäkin pääsen taas tästä  matelulenkkeilystä kunnon urheilun pariin. Mamma jo sanoi mulle, että hän haluaa että me päästään aina välillä vaikka kerran viikossa tai vastaavaa salille yhdessä jolloin hän hoitaa vauvaa. Tämä siis luonnollisesti sitten kun minä voin saliharjoittelua aloittaa ja lapsen luota malttaa lähteä tunniksi pois. 😀 Mutta pakko kyllä sanoa, että vaikka minkään sortin suunnitelmia ei vielä lapsesta erossa olon suhteen olekaan, on jotenkin helpottavaa tietää, että aina on tukijoukkoja jolle soittaa jos jokin asia askarruttaa, onhan oma äitini kuitenkin kaksi lasta kasvattanut ja siten tietää asioista ja minusta niin paljon, että voin hänen neuvoihinsa luottaa sataprosenttisesti. Nyt kun mietin sitä vaihtoehtoa että oltaisiin edelleen Helsingissä ja ei samalla tavalla lähellä mun vanhempia, tuntuu jotenkin melkein ahdistavalta. Tällaiset suuret ja iloiset elämänmuutokset kun haluaa mielellään ottaa vastaan niin, että se tukiverkko on taustalla. Tässä on hyvä esimerkki Xenialle 20 vuotta, joka niin kovasti sanoi, että ei koskaan palaa takaisin Porvooseen. No, niin sitä vain kävi, täällä mä olen takaisin enkä voisi olla tyytyväisempi. Meillä on tarpeeksi tilaa, meillä on perhe ja meillä on toisemme täällä!<3 Vaikka Helsingistä kauheasti tykkäänkin, ei tämä pienemmässä kaupungissa asuminen ole lainkaan hassumpi vaihtoehto, mä olen täällä kasvanut ja kokenut tän hyväksi paikaksi elää, joten miksi ei sitten samalla tavalla olisi pikkuisenkin laita. Toki koskaan ei voi tietää mihin mekin päädytään tulevaisuudessa, mutta nyt on paras näin!<3 Sellaisia ajatuksia näin torstaiaamun kunniaksi, nyt mä toivottelen teille ihanaa päivää ja alan valmistautumaan neuvolaan lähtöön! 🙂

Lue myös

X