Xenia's day

Pieni iso mies

Teksti:

P7130050
Oli jotenkin kovin ylpeyttä herättävä tunne kun tänään aamulla päiväkotiin mennessä en edes kenkiä ehtinyt ottaa pois kun poika oli jo taaperrellut leikkihuoneeseen leikkimään. Tietyllä tavalla sydän ihan pakahtui myös siitä, että paikka on jo selkeästi hänelle muodostumassa tutuksi ja huomenna, viidentenä päivänä otetaankin seuraava steppi ja laitetaan poika nukkumaan tuolla. Hän on siis tuolla aina syönyt tähän mennessä vaan lounaan ja ollaan sit tultu kotiin nukkumaan.
Arvaatte varmaan, että hänen hereillä pitäminen tuon 5 minuutin ajomatkan aikana on kaikkea muuta kuin helppo homma. Tänään mun piti ottaa se aurinkosuoja ikkunasta pois ja käytännössä vensklasin ikkunaa auki ja kiinni, laitoin musiikkia kovempaa ja hiljempaa ja huutelin pojan nimeä aina eri äänensävyin ja tällä tavoin sain kun sainkin hänet pidettyä hereillä. Sänkyyn siirtäminen ei nimittäin toimi ja sit menee helposti seuraavat unet tosi myöhäiseksi jos hän ehtii vetämään kunnon powernapit.
Joka tapauksessa. Huomenna jäädään sit unille päiväkotiin tutun lelun ja maitopullon kanssa ja niin, että minäkin olen siellä. Sit sen jälkeen aletaan varmaan tekemään niin, että minä lähden pois ensin tunniksi, sit kahdeksi ja niin edespäin ja yritän ainakin ekat pari viikkoa pitää päivät niin lyhyinä kuin mahdollista. Nyt on jo tosin vähän vaikea yrittää himmailla itseään kun haluaisin kovasti kuluttaa aikaa jo opintoja suunnittellessa, mutta koko perheen kannalta on parasta, että nyt mennään hitaasti päiväkotiarkeen. Tai jos ei pojan niin ainakin mun oman fiiliksen kannalta. Onhan se toki nimittäin helpompi lähteä sieltä pois jos tiedän että poika itkiessään kuitenkin tunnistaa hoitajat ja on ollut heidän kanssaan tekemisissä aikaisemminkin!

Lue myös

X