Xenia's day

Pientä kurkistusta meidän pukinkonttiin

Teksti:

Desktop121
Jouluna tulee helposti hemmoteltua ihan liikaa mitä tulee lapsiin. Vanhempani hankkivat omat lahjansa, Englannin porukat omat lahjansa ja mekin päädyimme hankkimaan tytölle pari juttua. Ajateltiin että annetaan lahjoja pitkin 24. ja 25. päivää, ettei kaikkia samaan aikaan, muuten tulee liikaa eikä tyttö tiedä millä leikkisi. Toisaalta onpahan sit uusia leluja, tytöllä on nimittäin 3.5 viikon loma päivähoidosta. 😀
Lasten osalta on mun mielestä liiankin helppoa keksiä lahjoja. Siinä missä esim isälleni en koskaan keksi yhtään mitään järkevää (paitsi tänä vuonna:D), tyttärelleni voisin keksiä tuhat ja yksi juttua. Tänä vuonna meidän lahjaideat lähti kuitenkin siitä mistä tyttö tykkää päiväkodissa ja minkälaisia viitteitä hän on meille kotona antanut. Hankimme hänelle nimittäin lääkärilaukun välineineen (*täältä) ja mies hankki hänelle suloisen työkalupakin, jossa on esimerkiksi ruuveja ja muttereita, joita voi ”ruuvata” laudan läpi (*täältä). Tyttö siis usein käy ruuvaamassa meidän oven saranoita esim pinnillään, tainnut nähdä isänsä työn touhussa. 😀 <3
Englannin vahvistukset päätyivät hankkimaan tytölle ihanan klassikon eli Brion junaradan (esim tämä). Mielestäni Legojen ja duplojen ohella yksi ihanimmista lahjaideoista! Niihin kun voi sit hankkia kaikkia ”lisäosia” esimerkiksi synttärilahjaksi! 🙂
Isäni päätyi hankkimaan tytölle puolapuut (nämä), jotka asennamme jouluaattona hänen huoneeseensa kun tyttö leikkii alhaalla mummun/vaarin/tätien/enojen/sedän kanssa. Luulen että tyttö tulee rakastamaan tuota, hän kun on varsinainen kiipeilijä. Ajattelin että se on muuten mullekin ihan hyödyllinen, roikkuminen kun on vissiin aika hyväksi selälle jos se on kipeä ja siinähän voi tehdä muuten myös vatsalihaksia.
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä äitini hankki tytölle leikkikeittiön leikkiruokineen (tämä). Tyttö on nyt lähiaikoina käynyt aina hakemassa kauhoja ja kattiloita meidän keittiöstä ja tehnyt meille herkullisia ruokia muun muuassa legoista. Tulee varmasti olemaan suuri hitti!<3 Tuon lisäksi on jotain muita juttuja kuten aurinkolasit ja Trunki (*tämä) tulevalle matkalle,tutu-mekko tossuineen (tämä, tietysti Elsan kuvalla varustettuna) ja pehmeä eläintyyny sekä kauden muumimuki, joita tytöllemme keräilemme. Kaikkien lahjoja en vielä tiedä, mutta kummasti siitä kertyy juttuja kun kaikki haluavat hankkia oman lahjansa. Ajattelinkin tässä ennen joulua käydä hieman leluja läpi ja viedä osaa hyväntekeväisyyteen <3
Näiden lisäksi lapsille hyviä lahjoja ovat pelit ja palapelit, kirjat ja vaikkapa värikynät ja joku vihko mihin voi piirrellä. Tällaisen kolmea ikävuotta lähestyvän mieleen ovat kaikki sellaiset jutut joilla voi leikkiä olevansa joku. Tyttö esim kävelee kotona oman laukkunsa kanssa ja höpöttelee itsekseen että on menossa kauppaan ja käy sit hakemassa lelujaan kauppakassiin. <3
Kertokaas teidänkin lahjaideoita lapsille?
*kaupallinen linkki.

Lue myös

X