Pihainspiraatiota
Pihainspiraatiota

takapihaetupiha

Kuvat pinterest boardista piha

Meillä oli tänä vuonna projektina osittainen pihan laitto, niin että etupiha kiveyksineen jäisi ensi vuodelle, kun autotalli saadaan tehtyä. Takapiha on meillä lasten valtakuntaa tramboliineineen, hiekkalaatikkoineen, keinuineen ja liukumäkineen, mutta pientä maisemointiakin on tullut harrastettua lähinnä tavaran poisviennin, huonon maan kaivuun ja uuden tuonnin ja ruohon istutuksen merkeissä. Saatiin me jopa pieni kukkapenkkikin maahan tytön ja miehen tekemänä, joten edistystä on todella tapahtunut.

Yllä kuitenkin hieman kuvaa siitä, mitä me pihalta halutaan. Itse piha saisi olla kauniin vehreä ja kohtuu luonnollinen ja etupiha samaten, ainoana erona se, että pihakiveys tulisi kuistilta aina autotallin edustalle asti. Kiveyksen osalta pidän kaikkein eniten tuollaisesta ”vanhasta” lookista, mitä esim pihakiveyskuvien yläoikea kuva edustaa. Kiveys ja autotalli tulevat olemaan piste i:n päällä ja uskon, että lopputulos tulee olemaan upea! Ensi vuonna sen pariin siis.

Kuten olen aiemminkin sanonut, nyt kun meillä on yksi sijoitusprojekti käynnissä, en usko että tulemme myymään taloamme ihan niin pian kuin olimme ajatelleet. Puhuimme että asuisimme tässä esim vielä maksimissaan sen viisi vuotta, ellei nyt jotain todella ihanaa tonttia sattuisi eteen sitä ennen. Alunperinhän meillä oli tarkoitus myydä talo aika pian, jotta pääomaa ”vapautuisi” mahdollisiin muihin projekteihin oman asunnon ohella. Miehellä on verissä tuo asuntojen kunnostus ja myynti, ja pakko sanoa, etten minäkään pistä sitä pahakseni. Pihajutut on puolestaan ehdottomasti mieheni juttuja, sillä hän on tehnyt paljon maisemointia Enkuissa. Mulla ei ole läheskään samanlaista visiota siitä, miltä minkäkin paikan tulisi näyttää, joten mahtavaa että jollakin on (ja että Pinterest on olemassa). Kuvailen näitä tämän vuoden uudistuksia kunhan ruoho alkaa vihertää!!

Täällä heräiltiin tänään jopa virkeänä. Vauva nukkui kolmen syötön välit ihan jees, joten minäkin sain unta palloon. Uskomatonta mihin kroppa tottuukin. Nyt unta alla ehkä kuusi tuntia ja tuntuu kuin olisin nukkunut 12 tuntia putkeen. Sit taas kun on tottunut siihen ettei lapsi enää valvota, yhdenkin yön valvonta vaikka sairastelun vuoksi saa ihan sekaisin. Jotain niillä hormoneilla on tekemistä tämänkin asian kanssa ja toki myös sillä mihin tottuu. Ihan pienen vastasyntyneen kanssa ns. rutiinit ovat aikailailla jonkin aikaa on hold ja mennään just niinkuin vauva parhaaksi näkee ja yleensähän se on nimenomaan sitä, että valveilla ollaan yöllä ja päivällä nukutaan. 😀

Lähtipä taas poukkoilemaan alkuperäisestä aiheesta, erittäin yllättävää. Joka tapauksessa tänään mennään käymään vähän katsomassa eläimiä kotieläintilalle ja vauva pääsee sitä myöten ensimmäistä kertaa rintareppuun.<3 Nyt siis tekemään evästä ja valmistautumaan, jotenkin tämä lähteminen on aivan toooodella hidasta nykyisin. 😀

Aurinkoista viikonloppua!

kaupallisia linkkejä / tuotteet saatu blogin kautta kokeiluun.

 

Tilaa Annan uutiskirje

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kommentit

Katsellessani noita ensimmäisiä kuvia pihakiveytyksistä, tulevat mieleeni ne lukuisat korkokengät, jotka olen saanut kiikuttaa kotikaupunkini suutarille sen vuoksi, että korko on juuttunut katukiveytysten saumaan kiinni tai koron nahka rullautunut ylös. Asiaa tarkemmin tuntematta, saumaukseen tulee varmastikin kiinnittää huomiota…

Puutarhan inspiraatiokuvat riippukeinuineen näyttävät ihanilta. Omppupuut omassa pihassa tuovat paljon iloa elämään.

Voi ihania kuvia! 🙂 Meillä on aika paljon vanhoja omenapuita pihalla ja ne ovat i h a n i a, mutta aika työläitä. Välillä tuntuu, että mun seuraava pihasuunnitelmani on asfaltti seinästä seinään :D.

<3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *