Xenia's day

Piparkakkutalotalkoot ja muuta höpinää

Teksti: Anna.fi

Hellohellohello! Arvatkaa mitä!? Me hankittiin eilen joulukuusi!! Mä olin aivan into pinkeänä autossa kohti Plantagenia ja löydettyämme täydellisen kuusen olin vielä enemmän innoissani. Voitte kuvitella kuinka sit petyin kun ystävällinen myyjä kertoi, että kuusta pitää juottaa pari päivää ennen kun sen voi laittaa kuusen jalkaan. Pahus sentään! 😀 No, nyt on kuusi juomassa vettä ulkona ja huomenna päästään sitä koristelemaan, aivan paras 25 vuotis lahja!!! 🙂 Mutta, koska olin niin jouluisella tuulella eilen, haluttiin tehdä jotain muuta jouluun liittyvää. Niinpä otin itseäni niskasta kiinni ja aloin ihan oikeasti tekemään piparkakkutaloa joka on ollut tarkoituksena tehdä jo marraskuun lopusta lähtien. Niin hulluksi en alkanut, että olisin tehnyt piparkakkutaikinan itse (viimeksi pistin kananmunat liian kuumaa seokseen ja lopputulos oli periaatteessa taikinaa paistetulla kananmunalla:D), joten päädyin ostamaan pari taikinapakettia pakastimesta. Sen verran ajattelin kuitenkin hullutella että tein kuorrutteen/liiman itse, jonka lisäksi ostettiin tietysti aivan liikaa karkkia, jotka katosi koristelun aikana jonnekin! 😀 P1010060 Mä olin ostanut Ikeasta piparkakkutalon muotin, joka oli ystäväni mukaan ensimmäinen asia jonka laitoin meidän keittiönlaatikoihin tänne uuteen kotiin muuttaessamme. First things first! 🙂 Anyway, tää Ikean muotti toimii periaatteessa ilman liimaakin, mutta eihän tää homma mennyt ihan kuin Strömsössä. Onneksi saatiin sit vähän muokkaamalla ja soveltamalla pelastettua koko hökkeli, josta tuli ihan söpön näköinen. Katsottiin inspistä koristeluihin netistä ja.. no, miten sen nyt sanoisi. Ei tästä ehkä ihan samana päivänä voida puhua, mutta meillä oli hauskaa tätä tehdessä ja sehän riittää meille! 😀 Sovittiin heti alusta asti että ei oteta tätä liian vakavasti mut pakko sanoa, että tää mun puoli oli hienompi. ;DD S liimaili seiniin muun muassa tennismailoja ja krokotiilejä. Kiusasinkin tätä, että ensi vuonna meidän tyttärenkin versio olisi tyylikkäämpi! ;D<3 P1010058 Tossa kysyin just S.ltä, että haittaako jos meidän piparkakkutalon puutarhassa ei ole lainkaan mitään lisäosviittaa, sen verran tekisi mieli piparkakkuja, joten pakkohan niitä on tehdä niitä noin muutenkin vain koristelumielessä tänään! 😉 Nyt alkoi kyllä tehdä mieli kokeilla tehdä se hemmetin taikinakin itse. Olisinkohan mä oppinut jo viime kerrasta. Pakko muuten sanoa, että tomusokeri pelastaa kaiken, näin se vain on! 😀 P1010057 Nyt kuitenkin iski pahimmanlaatuinen leipomishimo, jota onneksi pääsen viikonloppuna hieman purkamaan, kun pidän lauantaina synttärikahvit! 🙂 Ajattelin tehdä piparkakkujen lisäksi jonkun suolaisen piiraan ja ehkä korvapuusteja ja jonkun pienen kakun että saavat kaikki varmasti masun täytettä täällä käydessään. 😀 Kuulostaa ehkä hölmöltä mutta jotenkin tässä kodissa on kiva tehdä ruokaa ja leipoa. On kotoisa olo kun kynttilät palaa ja on sellainen jouluisen lämmin fiilis ruokaa tehdessä. 🙂 P1010065 Max ja S lähti just nyt käymään pienellä lenkillä ennen lounasta ja mä jäin pesemään kodinhoitohuoneen lattiaa. Max sekoaa innosta jos pääsee kodinhoitohuoneeseen lattian ollessa märkä, joten mä ajattelin hyödyntää tän ajan kun pojat on poissa. Oltiin eilenkin tossa lähipellolla purkamassa energiaa ja en ole pitkään aikaan nauranut niin paljoa. Voitte kuvitella kuinka pieni koira yrittää juosta täysiä ja miten huvittavalta se välillä näyttää kun toinen vetää suurinpiirtein etupäin kuperkeikkoja kun jarrut ei oikein pelaa. Pakko ottaa tästä videokuvaa huomenna, Max kun näyttää siltä kun lipuisi ruohon päällä, pienet jalat kun on niin hyvin piilossa siellä ruohon seassa. 😀 Ja sitten se kun kutsuu luokse ja toinen juoksee täysiä ohi. 😀 hahaha, tietysti toi on väärin, mutta siitä ei voi olla tulematta mieleen sellainen tilanne kun kadulla näkee jonkun juoksevan iloisesti hymyillen kohti ja sit itsekin vilkuttaa iloisesti kunnes huomaa toisen juoksevan ohi. :DD Mä otan tästä videota huomenna, nää on nimittäin niitä muistoja mitä jää kaipaamaan varmasti pentuajoista! 😀 P1010033 Oli pakko ottaa kuvaa maxista kun se nukkui pari päivää sitten tossa sohvapöydän alla. En tiedä teistä, mutta mulle on kauhean tärkeetä se, että mulla on aina nukkuessa joko peittoa tai tyyny jalkojen välissä joten oli huvittavaa huomata Maxin halaavan tota tankoa. 😀 Tästä tulikin muuten mieleen, että voi kuinka kaipaankaan mahallani nukkumista. Siinä asennossa olen nukkunut koko elämäni ja nyt raskaana maha on aivan liian tiellä, että voisin siten nukahtaa. Sanoin nauraen S:lle, että voisikohan hän leikata meidän sänkyyn sellaisen mahan mentävän aukon, eikös niitä ole jotain hierojapöytiäkin vastaavalla idealla? Ainiin, mun pitikin kysyä teiltä, että onko kukaan teistä käynyt hierojalla kun vauva on mahassa? Mulla on nimittäin yläselkä ja hartiat aivan jumissa, melkeinpä samalla tavalla kuin pari vuotta sitten kun piti käydä sen vuoksi ihan lääkärilläkin. Nyt on nimittäin sellainen fiilis, että joku voisi mielellään tökätä jonkun terävän esineen tunne yläselän lihaksiin, mulle tulee tällainen tunne aina kun lihakset on aivan solmussa. 😀 Lisäksi on pakko kysyä, että onko sellainen navan arkuus silloin tällöin normaalia. Varsinkin tietyissä asennoissa napa tuntuu tosi oudolta ja mä mietin onko se pongahtamassa ulos vai onko kyse vain venymisen vaikutuksista? Noni, nyt meen pesee sitä lattiaa ja sit lounaan pariin. Tänään pitäisi käydä ostamassa niinkin kivoja juttuja kuin talouspaperia, sitä kun tuntuu kuluvan tällä hetkellä hirveä määrä kun vahinkoja sattuu ja kuraa tulee kodinhoitohuoneeseen enemmän kuin laki sallii. Mukava keskiviikkoa kaikille! 🙂 *Nelly: Bilepaljeteista 25%:n alennus täällä. Ja, 15%:n alennus kaikista yli 90€n ostoksista koodilla XENIACHRISTMAS täällä vain tämän päivän ajan! 🙂 *Evechic: Villakangastakit -25% täällä. *Bubbleroom: Sisters Pointin vaatteet 50%:n alella täällä. Ja muutama lemppari Nellyn valikoimasta tällä hetkellä, iskin silmäni luonnollisesti uudenvuoden mekkoihin, joita hankkiessaan voi tuon tarjouskoodin hyödyntää.

Desktop821vasemmanpuolimmainen täältä, keskimmäinen täältä ja oikeanpuolimmainen täältä

sisältää mainoslinkkejä.

Lue myös

X