Yleinen 10.2.2012

Pohdintaa

Teksti: Anna.fi
Mietiskelin pitkälle yöhön sitä, miten mä olen tähän päätynyt. Vuosi sitten mietiskelin ystäväni kanssa sitä, että pitäisikö se blogi vihdoinkin perustaa. Mä olin miettinyt sitä siinä vaiheessa yli vuoden ja harkinnut tarkkaan. Ensi viikolla tämä blogi täyttää vuoden ja voi että mitä tähän aikaan onkaan mahtunut. Useampia koteja, uusia ystäviä, työn vaihto jnejnejne.

Mä olen usein miettinyt, miten erilaista mun elämä oliskaan jos en olisi perustanut tätä blogia. Nyt kun sitä ajattelee, niin tuntuu samalta kuin se, että pitäisi elää ilman parasta ystäväänsä. Tää on se paikka johon tulen ensimmäisenä kun tietokoneeni avaan, ja se paikka, jossa käyn ennen kuin sammutan tietokoneeni. Tämän kautta mä olen saanut yhden todellisen ystävän ja monen monta ihmistä, joista ehkä vielä tulee ystäviä. Täällä mä olen oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan. Olen ymmärtänyt sen mikä on tärkeää ja mikä ei, ja sen minkälainen ihminen mä todellisuudessa olen. Mä olen ymmärtänyt sen, että en voi, enkä edes halua miellyttää kaikkia, ja sen, että meitä on joka lähtöön.

Kuulostaa ehkä hassulta, mutta tämä on kasvattanut mua. Mä otan vastuun mun sanomisista ja tekemisistä ja siksi haluankin olla hyvänä esimerkkinä mua nuoremmille. Olen oppinut olemaan välittämättä ja ottamatta itseeni, mutta samalla olen oppinut sen, että täälläkin käy mitä mahtavimpia ihmisiä. Mä olin ennen pessimistinen sen suhteen minkälaisia ihmiset on toisiian kohtaan, mutta tämän blogin ansiosta mun silmät on avautunut ja olen ymmärtänyt sen, että niitä upeita, vilpittömiä ihmisiä on maailma täynnä. Sellainen ihminen, joka osaa olla toisen puolesta onnellinen, on rikas ihminen. Sellainen ihminen voi omassa kehossaa hyvin ja ymmärtää, että toisen onni ei ole oma epäonni. Mun mielestä ihmisen hyvyys mitataan siinä, kuinka vilpitön tämä osaa olla. Mä joudun joka päivä päivittelemään sitä, että tällaisia vilpittömiä ihmisiä käy täällä pilvin pimein.

Mä en tiedä, mikä tässä blogissa olisi kivaa, jos kukaan ei kommentoisi ikinä mitään. Jotenkin se tekee tästä sen mitä mä haluan. Mä voin jutella ihmisten kanssa ja ymmärtää sen mikä vastaanotetaan hyvin ja mikä ei. Jos teitä ei olisi, en tiedä miten sitä osaisi edes kirjoittaa. Kelle sitä kirjoittaisi, jos ei tietäisi yhtään, ketä siellä ruudun toisella puolella on. Mä olen niin onnekas kun olen saanut näin hyvän vastaanoton teiltä täällä blogimaailmassa.

En kertaakaan ole katunut sitä, että aloin kirjoittaa tätä blogia. Tää on auttanut mua ymmärtämään sen, mitä haluan elämältäni. Olen tajunut sen, että kukaan muu ei voi sitä minulle kertoa. Ne on niitä asioita, jotka selkiytyy sitten kun on sen aika, mutta siinä matkalla pitää tehdä niitä juttuja, jotka sydämessä tuntuu oikealta. <3

Haluan siis kiittää teitä; kiitos siitä, että olette sellaisia kuin olette. Kiitos siitä, että teette mut iloiseksi joka päivä. Kiitos siitä, että olette ottanut tämän blogin ja mut niin hyvin vastaan. Kiitos! <3

Alunperin tarkoitus oli vain tulla näyttämään mun herkullinen aamupala, mutta jotenkin sitä vain alkoi kirjoittaa. Hassua kuinka sitä onkaan löytänyt itsestään aivan uuden puolen. 🙂

Tässä muuten oikea hyvänolon aamupala. Paljon marjoja, puuroa ja raejuustoa sekaisin. Todella hyvää ja vatsa tykkää! 🙂

Ihanaa perjantaita teille! <3