Xenia's day

Postaustoiveita, kiitoksia ja eksklusiivista alekoodia

Teksti: Anna.fi
Heipparallaa ja huomenta sinne Suomeen! Ensinnäkin iso kiitos teille mitä mahtavimmista kommenteista, mä oon aina vain iloisempi siitä, että olen aloittanut joskus kirjoittamaan blogia. Sain myös kullanarvoista palautetta, kiitos myös niiden antajille!

Mä voin rehellisesti sanoa olleeni erittäin kiireinen erään toisen jutun takia jo jonkun aikaa. Tää on vähän vaikuttanut blogin sisältöön sen lisäksi, että tää matkustelu on vienyt kaiken sen ohella voimia. Tai no, kivaltahan se kuulostaa kun voi jakaa aikansa kahdessa eri maassa, mutta todellisuudessa yhden matkalaukun sisällön kanssa eläminen joskus jopa kuukauden verran ei ole mitenkään hohdokasta.

Just eilen katsoin matkalaukkua ja mietin jälleen kerran, että mitä ihmettä mä oikein ajattelin kun pakkasin mukaan tälle matkalle. Matkalaukussa on muutama mekko, mutta sitäkin enemmän tyypilliseen Englannin viileämpään säähän soveltuvia vaatteita. Tämä neiti ei sitten vissiin ole vielä ymmärtänyt sääennustusten olemassaoloa, vaikka netissä kaikki hommansa tekeekin.

Oon niin iloinen siitä, että viikon päästä me ollaan Suomessa. En kyllä aio kaivaa matkalaukkua ihan heti esiin, haluun vaan päästä aloittamaan yhteisen elämän Suomessa ja vakiintua hetken aikaa jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Siinä välissä joudutte kuitenkin vielä katsomaan mua samoissa vetimissä, joten ajattelinkin, että olisin voinut toteuttaa teidän postaustoiveitanne. Sanokaa mitä ikinä mieleenne tulee, toteutan niitä huomisesta alkaen! 🙂

Sellaisia mietteitä tähän aamuun, vaihteeksi innostus (tai väsymys) sen verran korkeeta tasoa, että ei meinaa paikallaan pysyä. Onneksi eilinen rääkkitreeni pitää mut kuitenkin paikallaan, en meinaan ollut päästä sängystä ylös. 😀

Tähän väliin vielä Nellyn tarjoama esklusiivinen alekoodi teille:

Loppuun vielä ihanaa perjantain alkua ja mitä mahtavinta viikonloppua!

sisältää mainoslinkin.

Lue myös

X