elämä

Provosoinnista somessa

30.10.2018 Teksti: Xenia

Mulle tuli tässä yksi päivä erästä juttua lukiessa mieleen provosointi ja erityisesti sen merkitys viihdemaailmassa. Tuntuu nimittäin välillä siltä, että provosointi on monelle ihan valittu tapa ja juttuja kirjoitetaan todella karrikoidusti, jotta herätettäisiin huomiota.

Tämä nyt tuskin on kenellekään mikään uutinen, että meikäläinen ei ole kovinkaan räväkkä persoona, enkä ainakaan tieten tahtoen sano tai ole sanonut mitään sellaista, mistä voitaisiin repiä otsikoita. Tämäkin juttu on hyvällä mielellä kirjoitettu eikä suinkaan mikään tyrmäys heitä kohtaan, jotka herättävät keskustelua sanomisillaan.

Olen pohtinut monesti sitä, miten helppoa munkin olisi kasvattaa lukuja vaan laukomalla ns suoria sanoja, mutta minä en vain siihen kykene. Yksi syy on se, että mulle niin sanottu julkkistatus on aika vastenmielinen. Rakastan kirjoittaa blogia ja olen iloinen siitä, että saan sitä tehdä työkseni, mutta mä olen ihan tavallinen pulliainen Porvoosta, enkä kaipaa mitään extraa elämääni. Mulle riittää tämä mikä on ja vaikka varmasti saisin lukijoita enemmän elämällä hieman shokeeraavammin, se ei ole minä.

PA190005

Toisaalta tässä on mielestäni kyse myös siitä, miten ne asiat sanoo. Me kaikki ollaan oikeutettuja mielipiteisiimme, mutta samalla olen sitä mieltä, että sillä on väliä, miten kerrot oman mielipiteesi. Lauotko sen totuutena vai sanotko hienovaraisesti, että olen muuten miettinyt tällaista. Joku voi syyttää mua varovaiseksi ja ehkä sitä olenkin, mutta mielestäni kanssaihmisten kunnioittaminen tarkoittaa myös sitä, että heidän mielipiteitään ei teilata, kuten ei haluta omiakaan mielipiteitä teilattavan. Ainakaan sen vuoksi, että siitä itse saisi enemmän jotain.

PA190014

Keskustelua saa ja pitääkin herättää mitä tulee tärkeisiin aiheisiin, mutta se on myös taitolaji kirjoittaa niin, ettei siinä samalla tule loukanneeksi useita ihmisiä ja heidän mielipiteitään.

Jos tätä asiaa pohtii vielä enemmän päästään toisaalta myös siihen, miten internet pelaa. Otsikon tärkeydestä ja hakusanoista tietää kaikki ja siinä tulee ehkä jopa sokeaksi kun vedetään ihmisiä magneetin lailla omalle sivustolle välillä keinolla millä hyvänsä. Ehkä siinä sit onkin se ero, että osaa meistä ei haittaa vaikka tulisi vähän lokaa niskaan, eikä haittaa vaikka asiat jäisivät elämään internetin maailmassa ikuisiksi ajoiksi.

PA190019

takki: Happy Holly  (tämä)

tekonahkahousut: Chiara Forthi (nämä)

neule: The White Company (tämä)

laukku: Fendi (By the way -malli)

kengät: Bubbleroom (nämä)

Mä en kuitenkaan ole sellainen. Mietin hyvin tarkkaan mitä kerron, mitä näytän ja mitä sanon täällä. Olen lukemattomia kertoja aloittanut postauksia ja deletoinut niitä jo senkin vuoksi, että koen ne kuitenkin liian yksityisiksi jäämään internetin maailmaan ikuisiksi ajoiksi. Vaikka nekin ovat varmasti olleet monella mittakaavalla todella kesyjä. En ole valmis paljastamaan enemmän, vaikka saisinkin enemmän rahaa ja valtaa tekemällä niin. Tästä esimerkkinä naapurimaamme, jossa provosointi ainakin ennen oli keino päästä blogiuralla eteenpäin. Eikä siis mitenkään positiivisin ottein.

Mielenkiintoinen ilmiö mun mielestäni joka tapauksessa ja olisi tosi mielenkiintoista keskustella teidänkin kanssa asiasta. Oletteko te koskaan miettineet ihan tutuiltakin bloggaajilta juttuja lukiessanne, että koko homma tuntuu menevän niin överiksi, ettei kyse voi olla muusta kuin hakemalla haetusta keskustelusta? Tuntuvatko ne tilanteet teidän mielestänne aidoilta?

Jotenkin somemaailma on vaan mielestäni irronnut todellisuudesta vähän liiaksikin, enkä jotenkin itse koe oloani sen suhteen yhtä kotoisaksi kuin 7 vuotta sitten. Tuntuu välillä melkein siltä, että somemaailman elinehto on luoda rooli ja tuottaa sitä roolia vastaavaa sisältöä..Onko kukaan muu kokenut samaa fiilistä?

Mitä ihaninta ja näemmä myös talvista tiistaita kaikille. Eilinen lumisade sai jo aikaan sen, että alan kuuntelemaan joulumusiikkia heti ensimmäinen marraskuuta.  Voi perheparkaa.:D

Kommentit (23)

Mä tykkään kanssa todella paljon! 🙂

Samaistun! Tuntuu, että monesta some-ihmisestä on tullut enemmänkin brändi kuin ihminen. On vaikea sanoa missä ihminen alkaa ja brändi loppuu, ja kaikki sisältö tuotetaan tiettyjen rajojen sisällä. Ei ole varaa freestylaamiseen. Mutta jotta voisi tehdä somettamisesta/bloggaamisesta työn on myös pakko olla tietyssä määrin ”kaupallinen”. Liian kaupalliset/brändätyt blogit ei minua kauheasti kiinnosta – mua kiinnostaa enemmän itse ihminen 🙂

No siis tätä just. Että onko se, mitä sä luet enää sitä ihmistä vai pelkästään sitä, mikä on luotu sitä brändiä varten. Mielenkiintoisia juttuja nämä! 🙂

Mahtaakohan kyseessä olla Mungolife joka on herättänyt sussa näitä fiiliksiä? Mulla on ainakin tästä blogista noussut karvat pystyyn joka kerta kun kyseinen bloggaaja on alkanut laukoa mielipiteitään. Herää just kysymys että onko tuollainen kärkkäys ja provosoinnin haluisuus bloggaajan todellinen luonne vai vaan markkinakeino saada klikkauksia ja näkyvyyttä? Oli mitä oli, mielestäni kärkkäys ja raivokkuus (kommenttiboksissa lukijoita vastaan) eivät ole millään tasolla positiivista näkyvyyttä blogiskenessä. Johan siinä yhteistyökumppanit pelästyy ja kaikkoaa.

Tää on tullut mieleen nyt lähinnä jotain iltalehden yms nostettuja artikkeleita lukiessa. Eli ei ole nyt kukaan tietty bloggaaja mielessä! 🙂

Oon kyllä miettinyt tätä, ja miettinyt myös, että pitäisikö jättää tiettyjä blogeja tämän takia kokonaan lukematta kun usein tällaisesta tulee vaan paha mieli ja jää ns paskamaku suuhun 😀
Erityisesti ihmetyttää kun ”vahvoja” mielipiteitä ilmaistaan, mutta tarkoituksena ei kuitenkaan tunnu olevan aito keskustelu ja mahdollisesti keskustelun avartama uusi näkökulma, vaikka joku fiksu ja asiallinen kommentoija esimerkiksi argumentoisi ilmiselvästi esiin jonkun ristiriidan mielipiteessä tai uuden näkökulman. Tällaisiin kommentteihin jätetään vastaamatta ja tartutaan niihin ”lynkkaus” kommentteihin mitkä ei sieltä fiksuimmasta päästä ja haetaan riitaa..Se tuntuu hullulta ja täysin turhalta. Mielestäni mielipiteitä kun ilmaistaan pointtina on myös kuunnella toisia, pohtia voisiko eri kannoissa olla perää, vaikka sitten lopulta pitäytyisikin omassa näkemyksessään.

Niin, tätä mä juri ymmärrä. Kun välillä se oman, kärkkään mielipiteen ilmaisu on asia, mistä ei seuraa mitään hyvää tähän maailmaan, niin miksi niin tehtäisiin muutoin kuin hakemalla huomiota. Sit on asia erikseen jos kyseessä on oikeasti tärkeä aihe, josta asiaa voidaan lähteä viemään keskustelulla eteenpäin. Hyviä pointteja sinulla!

Tähän liittyen esimerkiksi tieteellinen tutkimustieto jää täysin kansalta kuulematta, koska hyvään tieteelliseen käytäntöön ei kuulu kohuotsikoiden luominen tai muunlainen vaahtoaminen. Tästä seuraa se, että esimerkiksi ”ravintovalmentajat”, jotka eivät todellisuudessa hallitse ruokaan liittyviä kysymyksiä saavat laajan lukijakunnan. Tämä illmiö koskee varmasti muitakin aloja. Ravintokysymyksistä tulee mielipideasioita ja vakavat ravitsemukseen ja elintarvikkeisiin liittyvät ongelmat jäävät huomaamatta. On totta, että joku sopii jollekkin paremmin kuin toiselle, mutta pitkällä aikavälillä voi olla nähtävillä selkeitä tuloksia, joita olisi hyvä kuunnella. Tieteellä ei ole kanavaa tai kulttuuria luoda sellaista materiaalia (esim. juuri provokatiivisia otsikoita), jotka jäisivät lukijan haaviin.

Tää on niin totta! Pätee monessa muussakin alassa, esimerkiksi rescue-eläimet ja niihin liittyvät riskit (eläinlääkäri täällä huutelee). Niistäkin on tutkittua tietoa, mutta silti esillä on vaa provosoivat äärimielipiteet. Lisäksi osa bloggaajista levittää suorastaan väärää tietoa erinäisistä asioista blogeissaan, ja se on vähän pelottavaa kun miettii millainen vaikutusvalta heillä on. Kaikki ihmiset eivät osaa suhtautua kriittisesti blogiteksteihin. Yhteistyöpostaukset ovat välillä sellaisia, että niissä jää kokonaan se toinen puoli sanomatta. Esimerkkinä tästä valkaisevat hammastahnat, joiden teho perustuu kiilteen tuhoamiseen.

En ole noihin esimerkkeihisi perehtynyt, joten en voi niistä mitään sanoa, mutta olen samaa mieltä siitä, että olisi hyvä aina muistaa kertoa se, että kyseessä on mielipide ja omakohtainen kokemus eikä suinkaan tieteellisesti todistettu totuus. Tosi hyvää keskustelua täällä! 🙂

Hyvä pointti sinulla! Mun mielenkiinto heräsi sun kommentista. Mitä tarkoitat tuolla tieteellisellä tutkimuksella? Tai siis, että mitä tiede sanoo ravinnosta ja mikä on tieteen näkökulmasta ns humpuukia? Ai että rakastan tätä kun voi vaihtaa ajatuksia täällä! 🙂

Ravitsemstieteen näkökökulmasta monet blogeissa liikkuvat näkökulmat on epätosia, toiset jopa haitallisia. Esimerkkinä tietty iänikuinen lisäainekeskustelu. Lisäaineilla voidaan esimerkiksi torjua erittäin vaarallisia mikrobeja, joita luonnossa väistämättä esiintyy. Olemme niin onnekkaassa asemassa täällä, että emme ole tottuneet sellaiseen. Ongelmallisempaa on ravitsemuskeskustelun tyyli: mutua esitetään faktana ja yleisenä totuutena. Pahinta on, että tutkijat, jotka pelastavat meitä täällä juurikin vaikka hengenvaarallisilta bakteereilta, saavat lokaa niskaansa. Heidän työtä epäillään korruptoituneeksi ja sanomisia vääristellään. Se on loukkaavaa. Nykymaailma kaipaa tutkijoita, jotka olisivat myös mediapersoonia.

Hei kiitos valaisevasta kommentista, minä sain ainakin lisää tietoa ja varmasti moni muukin. Ravintopuoli taitaa olla tosiaan se iänikuisen debaattien aihe. Nykyisin etenkin kun on miljoona erilaista diettiä, jotka ”kaikki ovat parasta ikinä”. Tietynlainen maalaisjärki ja kritiikki on mun mielestä niin tärkeää kyllä kun lukee aiheesta kuin aiheesta. Niin ja lähdekritiikki tietenkin!!

Niinpä! Lähdekritiikki on kaiken a ja o. Hälytyskellojen pitäisi heti soida kun jokin puhdistaa tai buustaa jotakin. Sellaisia mekanismeja kun ei sellaisenaan tunneta! Yksittäinen ravintoaine yksin harvoin pystyy ihmeisiin. Se on kokonaisuus joka ratkaisee ravinnon terveysvaikutuksen. Olen lukijana aina ihaillut suhtautumistasi ruokaan! Et ole ehdoton ja uskallat herkutella. Ruoka näyttäisi olevan tärkeä osa sosiaalisia tilanteita ja täydentää montaa elämystä. Onnistut hienosti välittämään ruoan kulttuurista roolia perheessäsi. Sellainen on lopulta kantavinta ja mieleenpainuvinta ravitsemusviestintää. Kiitos!

No tää on just tätä maalaisjärkeä. Millään ihmedietillä ei ratkaista sitä isompaa ongelmaa jos sellainen on. EI ole oikotietä onneen, keho on niin kokonaisvaltainen asia!<3 Ja ihana kuulla, mä olin pitkään todella ehdollinen ja yritin kauheasti aina vaan laihduttaa vaikka ei ollut mitään syytä. Nyt olen löytänyt sen tasapainon, missä on hyvä olla ja siihen kuuluu kyllä herkuttelu myös. Hyvä ruoka liittyy mulla niin vahvasti sosiaalisiin tilanteisiin!<3

Tosi hyvä postaus! Moni bloggaaja tai someaktiivk jopa aika röyhkeästi ajaa omaa brändiaan juuri tälläisellä otteella mikä tuntuu aika vieraantuneelta suomalaisten kuluttajien ja ihmisten arkisesta kanssakäymisestä. Sun blogi on mun mielestä juuri sopivan arkinen ja se on kivan raikasta tässä kaikessa somemyllyssä. Jatka vaan samaa linjaa 🙂

Tätä just. Tuntuu siltä, että se olisi melkein kuin kilpailua kuka kohahduttaa eniten. Toivoisin vaan, että sellainen realistisuus palaisi takaisin somemaailmaan. Miten kauas on tultu sanotaanko 7 vuoden takaisesta!

Hirveän hyvä teksti! Itseäni vaivaa myös ihmisten epäaitous ja ”täydellisyys”, se että somessa kaikki on niin _uskomattoman_ upeaa ja siistiä ja kattokaa ny, tämmöstäkin hienoa oon taas tehnyt blaablaa. Kun ihmiset ei ole semmosia virheettömiä oikeasti! Kaikki me ollaan joskus vähän nuhruisen näköisiä, pahantuulisia tai surullisia.

Myös juuri tämä seuraajien hillitön kalastelu on ihan älyttömän ärsyttävääkin. Instassa pitää järjestää kaikenmaailman kilpailuja (seuraa minua ja tykkää ja kommentoi niin saatat voittaa tän superupean ämpärin) jotta sais lisää seuraajia. Sellainen saa jotenkin minulta niskakarvat pystyyn, en tykkää. On ollut hämmentävä huomata myös joidenkin omien tuttujen ryhtyvän tähän. Pitää itse koittaa vaan muistaa, että ei ne tykkäykset mittaa tosiasiassa yhtään mitään.

Sinun blogisi taas – joskus vuosia sitten seurasin sinua, mutta sitten se jäi, kun lakkasin blogeja oikeastaan lukemasta. Vastikään löysin tänne uudestaan, ja olen niin iloinen että löysin! Sinun blogisi on jotenkin niin lempeä paikka – tänne kun klikkaa tulemaan, niin tietää ettei täällä raivota tai retostella. Ihana harmonia ja rauha, jollain tapaa. Kiitos siis blogistasi – se ilahduttaa minua kovin!

Mä kavahdan samoja asioita. Jotenkin tuntuu, että se koko elämän romantisointi on mennyt ihan älyttömäksi. Siitä roolista pidetään kiinni kynsin ja hampain, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä realiteettien kanssa. En mä tiedä, ehkä sitä jotenkin haluaisi vaan mieluummin jakaa niitä ajatuksia realistisesta elämästä ja siitä, miten onnea on ne pienet asiat. Sitä, että välillä elämä on ihan hanurista kun asioita tapahtuu ympärillä, mutta että kyllä se aurinko paistaa taas. Se on elämää. Elämä ei ole pumpulia pelkästään ja mielestäni olisi hirveän tärkeää nostaa esiin sitä, että on ok vaikka välillä on huono fiilis, mutta se, että itsestään huolta pitämällä ja juttelemalla on taas hyvä fiilis. Ehkä somen pitäisi tarjota enemmän sellaista ”tällaisin avaimin kohti parasta minää” eikä sitä, että syötetään niitä täysin epärealistisia kuvia. Mielipiteitä on monia, mutta toisaalta tässä ehkä ajattelee sitäkin millaisessa maailmassa omat lapset elävät ja miten some ja blogimaailma on mennyt sellaisesta ihanasta samaistuttavasta kaverista sellaiseen mitä ei ole, mutta mihin nuoret silti pyrkivät, eivätkä tätä myöten tuskin koskaan ole tyytyväisiä.

Ihana juttu, että olet löytänyt tänne takaisin. Ja miten paljon ajatuksia jaksoit kirjoittaa tänne, kiitos!<3

Olen täysin samaa mieltä kanssasi, mutta siitä huolimatta kyllä sanoisin, että tarve/halu tai valmius esittää hyvin provosoivia mielipiteitä on loppupeleissä kuitenkin persoonallisuuskysymys. Osa ei halua provosoida vaikka se kuinka lisäisi lukijoita, mutta osa tuntuu nauttivan jatkuvasta vesilasin läikyttämisestä. Itse en enää läikyttelijöiden juttuja lue, koska en kaipaa elämääni yhtään enempää repivyyttä kuin mitä siihen jo ihan normaalissa arjessakin tulee. Luen vain blogeja, joista huokuu hyvä tunnelma, tietynlainen seesteisyys ja sinun blogisi on juuri tällainen.

Yksi lause tekstissäsi jäi hieman vaivaamaan: ”Tästä esimerkkinä naapurimaamme, jossa provosointi ainakin ennen oli keino päästä blogiuralla eteenpäin”. Mitä naapurimaata mahdat tarkoittaa?

Olen samaa mieltä kanssasi. Ehkä kyse on osittain myös ns. suorapuheisuudesta. Toisaalta kyllä mäkin sanon ystävieni kesken mitä ajattelen, mutta en tosiaan nauti vesilasin läikyttämisestä, sen olette varmaan huomanneetkin! Naapurimaalla tarkoitin Ruotsia, jonka blogeja seurasin hyvin tiiviisti oman blogini alkuaikoina. Silloin ainakin oli ns. kohublogeja jolla kerättiin lukijoita provosoinnin avuin ja sen lisäksi myös blogeja, jotka spekuloivat blogeilla ja bloggaajilla, ja jotka sitä myöten keräsivät hirveästi lukijoita. 🙂 Tämä on saattanut muuttua jo kauan sitten, en enää seuraa itse blogeja niin en osaa sanoa! 🙂

Mua taas harmittaa se, että juuri mainittu iltalehti on nostanut omasta blogistani yhden jutun esiin, mikä satummoisin on yksi tasan kahdesta negatiivisesta artikkelista joita olen kirjottanut koko blogini olemassaolon aikana. Tottahan se on, että se kerää liikennettä sieltä, enkä sitä juuri siksi poista, mutta itse en tykkää koko artikkelista. Tosin tottahan jokainen sana siinnä on, kerron vaan kokemuksistani eräältä lennolta, mutta se saa minut vaikuttamaan todella kurjalta ja valittavalta tyypiltä. Eli, miksi he ovat valinneet juuri sen artikkelin sinne näkymään? Miksi ei jonkun niistä muista 380 artikkelista joita on tarjolla? Juuri siksi, että se herättää ihmisissä jotain, vaikka sen tarkoitus ei koskaan provosointi ollutkaan. Joten joskus tuo provosointi ei ole itse bloggaajan käsissä. En itse ole pahemmin artikkelia jakanaut, se oli sellainen ”täyteartikkeli”; mutta se sai sitten iltalehden kautta siivet ja vaikuttaa olevan ja pysyvän siellä. En itse tosiaan olisi jakanut juuri sitä jos joku olisi minulta kysynyt että mikä artikkeli laitetaan esille. Mutta, koska blogini on alma median omistuksessa olevan alustan kautta, heillä on oikeus sitä jakaa. :/

Anteeksi, tämä ei liity aiheeseen. Mutta tuo Fendin laukku on aika ihana. Ihanat värit jotenkin. 🙂

Mä tykkään kanssa todella paljon! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *